Jutut 2010

MC Ylikypsien Kinkkujen matkakertomuksia kesältä 2010

Tammela 11.9.2010
Jänkhällä jytisee 2010
Tyrvään reissu 23.8.2010
Kerran ei toiminut mikään
Marrun ja Sipan Iron Butt
Annen ja Jukan Keski-Euroopan matka 24.5.-8.6.2010
Ajoharjoittelu Porvoossa 22.5.2010

Kinkkujen syysretki Tammelaan ja Kuumaan(!?)

Lauantai syyskuun yhdestoista 2010: Aamu valkeni... hrrrr! aamu ei siis todellakaan valjennut: oli harmaan hämärää, sataa tihuutti ja kyseenalaista lämpöäkin vain hätäiset kymmenisen astetta. Mitä tekee kinkku tällaisena aamuna? Mitäpä muutakaan: hyppää rakkaan moottorinsa päälle ja lähtee kinkkuretkelle ties mihin (määränpää lienee usein sivuseikka, pääasia on, että ajetaan jonnekin kauas pitkässä letkassa ja pysähdellään paljon pullakahvi-& pulinatauoille). Sateen yltyessä matkalla taisi mieleeni tosin hiipiä pienenpieni epäillys, josko kerhostamme löytyy muita näin kahjoja. Mutta huoleni oli turha. Onhan näitä: Pia, Marianne K., Marru, Vuokko, Maisa ja Mira.

Ajelimme rauhalliseen tyyliimme Jokelan, Nurmijärven, Rajamäen, Kytäjän ja Lopen kautta Läyliäisiin. Tielle juossut kissanpentu ja aikalailla kookkaampi kauriskatras, joka onneksemme pelästyi pörisevää letkaamme ja säntäsi takaisin metsän suojaan, antoivat muistutuksen siitä, että skarppina täytyy ajellessa olla ihan KOKO AJAN!

Läyliäisten Nestellä nautitun kahvi-ja seurustelutauon jälkeen Vuokko johdatti meidät iha-mahottoman-kauneit (ja hyväkuntoisia!) mutkateit´ Räyskälän kautta Tammelaan.

Kohde 1: Lounais-Hämeen Pirtti

Komea vanha (rak. vv. 1946-48) hirsirakenteinen kotiseututalo seisoo hulppeissa harjumaisemissa puhtaan Suujärven rannalla. Hauska isäntämme esitteli meille yläkerran perinneravintolan / terassin talonpoikaisesineistöineen sekä alakerran Hakkapeliittakellarin, jossa on esillä museoesineitä 30-vuotisessa sodassa taistelleilta Tammelan Hakkapeliitoilta. Tässä historiaa huokuvassa kabinetissa pidimme pienen ruokailutauon. Käyskentelimme vielä lähialueella katsomassa rantasaunan ja uimalaiturin. Tänne on pakko palata uimaan ensi kesänä, sillä taru kertoo, että uituaan kerran Suujärvessä ei enää vanhene lainkaan (ylikypsän on toki kokeiltava kaikki konstit, eikö!?!).

Hakkapeliittakellari

Tammelasta matka jatkui ohi Forssan, ohi Latovainion ja taisi se jatkua ihan vaan pikkiriikkisen ohi seuraavan kohteemmekin, mistä sitten taas seurasi muitakin kommelluksia, niinkuin kinkkuretkillä tapana on, kuten nyt vaikka pyörän kaatamisia ect. Vaan, HUI JA HAI!, näistähän ne hauskat legendat syntyy!!!

Kohde 2: Islanninhevos- ja maatilamajoitustila.

Kuumassa(=paikannimi) hymyilevä emäntämme ("Teijalle terkkuja!") oli meitä vastaanottamassa idyllisten punamultarakennusten ympäröimällä kauniilla maalaispihalla.

Kinkkuja Kuumassa

Kiersimme katsomassa mukavat majoitustilat, mahtavan maneesin, pellot ja pilttuut, samoin suuren salin ja kinkkuja kiehtoneen kookkaan kylpytynnyrin saunaterassilla, taputtelimme issikat ja koirat. Täällä on hieno ympäristö monen moiseen toimintaan!

Hevosvoimia

´HeiHeit´ mukavalle isäntäväellemme heitettyämme ajelimme aika haipakkaa Riihimäen ABCille, jossa kahvin ja purtavan ääressä oli kiva vielä kerrata päivän kokemuksia ja yhtä mieltä OOMME KAIKKI: niin tosikivaa oli - taas kerran - että sadepisaratkin kypäriemme visiireillä näyttivät oikeastaan aivan AURINGONSÄTEILTÄ!

Muisteloi Marianne S.

[Sivun alkuun]

Jänkhällä jytisee 2010

Pieni pilottiryhmä Mc Ylikypsiä Kinkkuja kävi katsastamassa tapahtuman – ja hyväksi totesi! Sinne mentiin kuka mitäkin reittiä, mutta paikalle päästiin. Mukana etelästä oli Vuokko, Maisa, Tarja, Marianne ja minä. Sekä muutama miespuolinen. Perillä tavattiin myös pohjoisin kannatusjäsenemme Mari sekä hänen valloittava poikansa Jukka ja mukava exänsä Pekka. Mari sai tuliaisiksi etelästä kerhon t-paidan, totta kai. Se viikonlopun aikana nähtiinkin jo hänen päällänsä ja aidolta Kinkulta Mari näyttikin.

Tapahtumassa oli rekisteröityneitä kävijöitä 2 027. Pyöriä ei ihan niin paljon, koska muutamia naisia nähtiin matkustamassa takaritsillä – mitä tapaa itse kovasti ihmettelen. Mutta oli siellä pyörä poikineen. Kuten Maisa sanoi, parkkipaikalla nähdessä auton, tuli mieleen; mikä ei kuulu joukkoon.

Perjantaina nähtiin loistava ja tasaväkinen sekä etenkin hauska Varsovan liiton ja Napapappojen välinen pyöräpallo-ottelu.  Kaksi joukkuetta, kolme pelaaja joukkueesta yhtä aikaa kentällä, pelivälineenä Varsovan liitolla vanhoja itäpyöriä, Napapapoilla parhaat päivänsä nähneet mopot, iso nahkapallo ja kaksi maalia sekä yksi kultakutrinen seepra = erotuomari. Voiton pelasi itselleen ketterämpien mopojensa ansiosta Napapapat (kuten kuulema viime vuonnakin).  Mutta tällä kertaa ainoastaan vaivaiset 10-8. Ottelun säännöistä sen verran, että punaisen kortin saanut kustantaa pelin jälkeen kaljat kaikille pelaajille, joten sitä yritettiin välttää yli kaiken. Joskus kyllä tuntui, että kaikki keinot oli sallittuja. Pienen tauon peliin aiheutti verkkoaidan kiertyminen yhden pelivälineen takapyörään. No, puukollahan siitä selvittiin.

Lauantaina ajettiin paraatiajo Saariselältä Ivalon lentokentälle. Olisiko mukana ollut jotain 800 pyörää. Hieman oli pitempi letka kuin Kinkuilla parhaimmillaankin. Kentällä katseltiin sitten alas leijuvia laskuvarjohyppääjiä, joilla ei ollut edes pyöriä mukana.  Hyvin osuivat kentälle. Jotkut paraatiosallistujista (ei kukaan Kinkuista, jälleen ihmettelen) kokeilivat pyörillään varttimailin kiihdytystä. Oli joillakin voimaa. Eräänkin Boss Hoss’in takapyörä suti vielä puolimatkassakin. 

Koska kahvinkeittäjiltä oli ilmeisesti osa sähkölaskusta jäänyt maksamatta, jäimme kentällä ilman sumppia. Pekka ja Mari sitten lähtivätkin vetämään Kinkkujen letkaa Inariin kahville upeaan (kuulemma) saamelaismuseoon. Museo jäi kyllä näkemättä, kun ajaminen kiinnosti enemmän. Jatkoimme  Pekan johdolla Utsjoelle. Siitä varmasti Suomen upeinta tietä Tenojoen vartta pitkin 100 kilsaa Karigasniemelle. Jos erään kommentin mukaan Ivalo-Inari pätkä pudotti Pulkkilanharjun upeimpana ajomaisemana kolmannelle sijalle, Utsjoki-Karigasniemi tiputti sen suoraan 12:lle sijalle. Itse äänestäisin tätä reittiä Suomen upeimmaksi sääntöjen vastaisesti ainakin kolmella äänellä. Alkoi jo ilta edetä ja lämpötila laskea, mutta Maisa ja Tarjakin pysyivät lämpiminä Pekan ja Timon sadepukujen avulla. Siinä oli ajoasutyyliä kerrassaan, kun puvut olivat ainakin 8 numeroa liian isoja. Mutta onneksi istuessa pysyvät päällä.

Kotimatkalla sitten tulikin jälleen kerran todettua sadeasujen tarpeellisuus – ja se, että ne ovat mukana. Aivan turha tulla nauramaan minun Hong Kongista ostettuja kauniin sinisiä kuuden euron kalastajan rukkasia. Ne olivat tosi toimivat. Pieniä takapakkejakin matkalla tietysti aina on. Esimerkiksi kadonneen silikonikorvatulpan löytyminen takarenkaaseen jumiutuneena. Selitystä sille, miten se on sinne joutunut, voi jokainen itse arvuutella – itse en keksi yhtäkään hyvää ideaa.

Fiilis Saariselällä oli Lapin tapaan rento ja välitön. Upeita, välittömiä ihmisiä. Ystävällistä palvelua. Ehdottomasti sinne täytyy päästä ensi vuonna uudelleen. Jokohan tilaisi majoituksen? Ottaisiko ne jo ilmoittautumisia vastaan?

Kerralla Jänkhällä jytisee –fan club’iin liittynyt Marru

[Sivun alkuun] 

Tyrvään reissu 23.8.2010

Johannan järjestämä Ajoretki Tyrväälle onnistui täydellisesti!

Kokoonnuimme Riihimäen ABC:llä klo 9.00 ja suuntasimme kohti Nuutajärven Lasikylää voimalla seitsemän pyörän. Nuutajärvellä tutustuimme lasinäyttelyyn ja myymälöihin. Tunnelma oli leppoisa ja saimme aikaa kulumaan reilusti. Puolenpäivän maissa olimmekin jo nälissämme ja päätimme syödä maistuvat lounaat seisovasta pöydästä.

Ruokailun jälkeen ajelimme Punkalaitumelle tankkaamaan ja sieltä suunnistimme suoraan Tyrvään Pyhän Olavin kirkkoon. Kirkko on seisonut sijoillaan jo 500 vuotta. Kun kirkko oli entisöity vuonna 1997, se tuhopoltettiin. Raju tulimeri nielaisi hetkessä koko arvokkaan sisustuksen ja paanukaton. Kirkko entisöitiin uudelleen talkootyönä ja sinne päätettiin hankkia 2000-luvun taiteilijoiden, Lavosen ja Rauhalan, maalaukset.  Kuutti Lavonen on maalannut vaikuttavan ”Ristin tien”. Kuolema ei Lavosen mukaan olekaan elämän päätepiste, vaan kaksoispiste. Osmo Rauhala on maalannut Raamatun tapahtumia ääriviivoilla ja silhuettimaisella kuvauksella.

Päätimme tutustua myös lähistöllä sijaitsevaan Sastamalan keskiaikaiseen kirkkoon. Kirkko on rakennettu 1400-luvulla ja siellä on esineistöä 1200-luvulta. Tässä maalattiaisessa kirkossa oli ruumiinkantoteline, mistä saimme suhteellisuudentajua omiin kiireisiimme. Kantotelineessä oli teksti ”Tänäpänä minä, huomena sinä, hautan kanetan”. 

Kirkkokierroksien jälkeen henki oli ravittu, mutta ruumis kaipasi kahvia. Ajelimme Sastamalan keskustaan, Vammalaan ja poikkesimme kahveilla Kokemäen joen rantakahvilaan. Kahvilassa jätimme hyvästit veden takana pilkottavalle Pyhän Olavin kirkolle.

Paluumatka sujui mukavasti Stormin, Rämsöön, Narvan, Viialan ja Toijalan kautta Hämeenlinnaan.

Tyrvää2010

Matkaa kertyi muutamille yli 500 km ja matka-aikaa yli 14 tuntia. Reissu oli kaikille mukana olleille ikimuistoinen ja uusia kokemuksia antava (kerrotaan loputkin…)

Yksi sai 440€ ylinopeussakot, moottoripyöräpoliisi tarkasti kolmen ajokortit ja rekisteriotteen, yhdeltä loppui bensa, yhden takavalot eivät palaneet pimenevässä illassa ja yhdeltä kenkä viilsi penkinpäällisen halki. …voi taivahan talikynttilät!

Kiitos Johannalle hyvistä järjestelyistä ja kiitos muille reissulaisille mukavasta matkaseurasta

Anne Seppä-Murto

[Sivun alkuun]

Koko perheen kesäpäivä 11.7.2010 Marttilan tilalla Asikkalassa

Helteinen kesäpäivä, idyllinen savusauna, lämmitetty järvivesi sekä hyvä seura – mitä muuta mukavan kesäpäivän viettoon tarvitaankaan. Ai niin, tietysti myös runsas ja hyvä ruoka. Nämä kaikki oli tarjolla Marttilan tilalla Asikkalan Kalkkisissa.

 

Kinkut pörräsivät  muutaman karjun ja parin porsaan vahvistamalla joukolla Marttilan tilan Joutsenrantaan puolelta päivin. Alkajaisiksi Sinikka-emäntä tarjosi kylmät tervetuliaismaljat, jotka hän risti tilaisuuden kunniaksi Ylikypsiksi Kinkuiksi. Diktis toivotti joukon tervetulleeksi.

Sitten tarkistettiin paikka ja todettiin erinomaiseksi.  Muutama Kinkku sukelsi heti järveen matkan aiheuttamaa kuumuutta lieventääkseen. No, ei se paljon auttanut, kun järvivesi oli niin sanotusti ”lämmintä kuin linnunmaito”.

Ja sitten syötiin. Tilattu oltiin kiusausta, jota kyllä saatiinkin – ja saatiin kyllä paljon muutakin. Talon ehtoinen emäntä oli loihtinut meille paljon erilaisia herkkuja. Pöydässä oli mm. makoisasti laitettuja sieniä ja kukkakaaligratiinia vävyn tapaan. Ruoka oli tosi hyvää ja sitä oli kyllä erittäin riittävästi, mikä tuntui varmaan jokaisen mahassa ruokailun jälkeen. Seuraavaksi oli vuorossa savusauna ja uintia. Savusauna oli perinteinen, hyvin tuntui savu jokaisen silmissä. Ja se uintiveden lämpö! Ei meinannut järvestä malttaa maalle tulla. Toisten nauttiessa saunasta ja uinnista, Sipa kiehutti porukalle hyvät kahvit. Kahvin kanssa oli webmasterin pojan  edellispäivän rippijuhlan rääppiäisiä. Ja taas maistui. Mukava oli istuskella ja rupatella varjoisalla, isolla terassilla. Eipä siitä mihinkään olisi halunnut lähteä, mutta alkoi se kotikarsina jossain vaiheessa jo houkutella. Niinpä pyörät käyntiin ja kärsät kohti kotia. Ykkönen päälle ja viimeinen silmäys mukavan kesäpäivän mahdollistaneeseen paikkaan. Kiitokset kesäpäivän onnistumisesta kuuluu ensisijaisesti ystävälliselle Marttilan pariskunnalle. Toivottavasti tapaamme vielä uudestaan.

[Sivun alkuun]

Kerran ei toiminut mikään

Moiks

Kerron tässä ajosta jossa mikään ei toiminut...pirskatti sentään.

Tässä on ollut pari viikkoa ajoväliä, pyörä ollut nuorisolla lainassa, jotka myös nauttii siitä täysin rinnoin nyt 20 vuotta täytettyään viime talvena ja kiivaasti odotelleena. Jaettu ilohan on moninkertainen ilo..jne.

Yleensä nautin ajamisesta, jyminästä joka menee luihin ja ytimiin ja sulautumisesta pyörään ja tiehen ja maisemaan. Erityisesti ilta-ajo on mieleeni ja matkaksi näille polville riittää 150-300 km ihan hyvin. Ajovietti tyydyttyy hyvin paikkojen puutumisen myötä. Minusta ei rautaperseeksi olisi, ei.

Eilen sitten ei mikään onnistunut<- ihan omia mokia tietty.

Oli kuuma aamu ja päätettiin karjun kanssa lähteä Porvooseen upeaan kahvio Caprioleen (vitriini TÄYSI erilaisia kakkuja<- TAIVAS MULLE).

Mulla on uusi Shoen umpikypärä, jossa on toki nostettava etuosa. Olen 18 v asti ajanut avokypärillä, mutta nyt turvallisuussyista hankin umpisellaisen. Ja tiukille ottaa tottuminen

Koko lähtö tökki, kypärä ja korvatulpat (joihin myös nyt totuttelen) aiheutti lähes paniikkioireita, peilit oli käännetty päin...., vaihteet tökki, risteyksissä käyttäydyin kuin törmäilevä hirvi. Isäntä ajoi takana ja ihmetteli mikä mulla oli.

Ajo vaan tökki Porvoon Öljytielle saakka ihan kunnolla. Farkut kiristi, takki liimautui ihoon kiinni (en laittanut kevyttä pitkähihaista alle), hiki valui niin että tärinässä kosteassa ihossa aurinko lasit valuivat koko ajan alas ja niitä piti korjata.

Edessä meni lukematon määrä bensarekkoja, jotka hiimaili, eikä päässyt ohittamaan ....pirkules. Ennen Porvoota sitten tankille, pankkikortti ei toiminut jostain syystä ja tankin lukko temppuili ennätysmäärän. Keskustaan lähtö ja sittenpä tietenkin hyvällä suunnistusvaistollani käännyin väärään suuntaan ja löysimme itsemme jostain Tolkkisista, eikun takaisin. Naama alkoi jo vähän punertaa.... grrr

 

Vihdoin Porvoossa, torille parkkiin ja tavarat lukolla pyörään. Harkittiin parkkilipun ostoa, mutta karju vähätteli asiaa, koska käväistiin vaan torilla jäätelöä hakemassa. Poissa noin 10 min ja siinäpä komeat 40 euron sakot molemmilla kummareilla ohjaustangoissa. Tuutti maksoi siis 43 e /kpl. Ja kuuma ja kuuma.

Cafe Capriole torin länsilaidalla ihan mielettömän hieno ja upea paikka, kristalliskruunut ja kymmeniä kakkuja, ei kuitenkaan ilmastointia.

Cafen edessä oli myös sitten se pyöräparkki, joka meidän OLISI PITÄNYT malttaa etsiä.:(

Laitoin takin sitten löysemmälle vetoketjulle ja avasin hihojenkin vetoketjut löysälle kun kotiin päin pöräytettiin. Mentiin motarille ja siinä sitten normitapaan jyrkkä kiihdytys reiluun 120 km/tunnissa.

Siinäpä sitten kostautui löysälle laitettu takki. Takki pumppautui sekunnissa täyteen ilmaa ja nousi pallona ylös ja nosti kypärää niin että luulin että se irtoaa päästä. KAMALA TUNNE. Ajava ilmapallo!!

En myöskään voinut kääntää päätä minnekään, takki esti. Ja taas oli umpikypärässä vähemmän rento olo. 

Ja kotona tallin hämärässä töräytin hyllyyn , josta putosi kaikki alas. 

En sitten liikkunut enää minnekään terasilta loppupäivä, syyn varmaan arvaatte:)

Mitä tästä opin?

Ainakin sen että takki aina tiukalla vaikka hiki valuisi norona ja aluspaita alle. Eli siis asialliset varusteet. 

Ja silloin kun vasemman puolen huimaus on aktiivinen, pitää olla normaalia kärsivällisempi ja armollinen itselleen. En ole niin rohkea ja taitava ajamaan kuin mieheni, mutta ihan hyvä emäsikä tällaisenakin. Ei hän joudu minua koskaan odottelemaan, mutta ison pyörän käsittely ahtaissa tiloissa hiljaisella nopeuksilla vaan on huterampaa kuin hänellä.

<Toivottavasti ensi kerralla on kivempaa>

tv. Bigi

[Sivun alkuun]

Iron Butt 19.-20.6.2010

PUUTUNEET PAKARAT VAI RAUTAKANKUT?!

Lauantai valkeni Lahdessa puolipilvisenä, mutta aurinko armas paisteli suuremmaksi osaksi aikaa. Ilmassa oli suurta urheilujuhlan tuntua ja jännitys väreili vatsan pohjassa. 8.50 oli tärskyt Marrun ja Timon kanssa Kariston Nesteellä Lahdessa.

Täsmälleen ajoissa päästiin starttaamaan kohti Vaajakoskea, jossa olisi seuraava tankkaus.

Kaikki sujui kuin rasvattu ja oltiin selvästi edellä Timon laatimasta minuuttiaikataulusta. Siitä sitten kohti Kuopiota saparot iloisesti kippurassa ja kärsät haistelivat innokkaina maaseudun tuoksuja. Rokkikin soi….jollain….

30km ennen Kuopiota seurasi maailman kanta(tie)esitys a`la Timo ja Gold Wing. Suorastaan huikaiseva balettiesitys Joutsenlampi päättyi mustan joutsenen kuolinkamppailuun. Gold Wing sammui tien laitaan.
Liekö syynä ollut Kuopio tanssii ja soi, joka ei salli kilpailijoita alueellaan….
Kiemurat ja rytmin vaihdokset olivat silmää hiveleviä, mutta liikaa pyörän ”tietokoneelle”, joka koki kenties hetkellisen black outin.

Timo ystävällisesti yllytti meitä jatkamaan matkaa ja lupasi tulla seuraavalle huoltoasemalle perässämme mikäli saisi pyörän käyntiin.

Jatkoimme siis ajoa, vaikka kumpaakin Kinkkua huoletti jättää Timo yksin tien laitaan. Hetkessä hävisivät tuntemukset puutuneista takapuolista ja muista kolotuksista. Sen verran adrenaliinia erittyi kinkkukaksikon hyvin muodostuneisiin kehoihin. Ihanko tässä täytyy ruveta omia aivojaan käyttämään.

Pitkälahden ABC oli seuraava tankkauspiste ja iloksemme huomasimme tutun Karjun kurvaavan tankkaamaan kanssamme. Saadakseen siivet ei tarvitse nauttia Red Bullia. Riittää, jos on Gold Wing alla. Tätä juhlistettiin kahveilla ja sämpylöillä.

Matka jatkui joutuisasti ja Kajaanissa oltiin ennen kuin huomattiinkaan. Tosin ainakin kinkkukaksikon takapuolet olivat kyllä havainneet matkan keston…

Kinkkuset 001 ja 002

Marrulla ajoa takana vajaat 7h ja Sipalla 6h.

Kajaanista iloisin mielin Suomussalmelle ja hyvin meni, mutta menköön. Minkäs sille enää voi. Hyvässä seurassa matka taittuu.

Kuusamossa oltiin vähän jälkeen klo 18.00 ja siellä oli ansaittu kahvitauko. Suut makiaks!

Timo kävi vaihtamassa 10 ja 5e seteleitä, kun vuorotellen pankkikortit ilmoittivat ”viallisuuttaan”. Nyt kun oli pelivaraa, niin taas kortit toimivat loistavasti. Ainakin se Visan puoli.

Se Kajaanihan oli mukava paikka, mennäänpäs käymään vielä siellä.

Kuusamon ja Suomussalmen välillä Sipan pyörästä lentää vasen peili ilmojen halki. Ei auta kuin noukkia pois tieltä, ettei kukaan riko rengastaan. Heikkoa tekoa nuo nykypeilit. Rikkihän se meni.

Lähes 250km olikin jo sellainen matka, että stoorin kirjoittaja oppi ainakin 10 uutta asentoa ja kaikki toteutetaan pyörän päällä. Siinä sitä oli kotiin viemistä…
Eipä usko kukaan, miten mutkalle keho taipuu, kun taistelee puutumista vastaan.

Kajaanissa tankkaus, vähän venyttelyä ja lähes yhtä pitkä stintti perään kohteena Kontiolahti, jossa oli tarkoitus pitää pitempi tauko, jos löytyisi yökahvila tms. Mikäli sellaista ei löytyisi, niin sitten heti seuraavalle kohdalle osuvalle.

Ei muuta kuin Kontiolahtea kohden. Tunnelma oli ajoittain kuin Linnanmäellä konsanaan. Tiessä oli aika pitkällä matkalla koko kaistan poikki meneviä töyssyjä. Jos olisi ollut löysemmät tekarit suussa , niin tippuneethan ne olisivat.
Päästiin kuitenkin perille ja St1:llä tankattiin. Yökahvilaa ei näkynyt  ja Timo arvioi, että n. 20 km kun ajetaan niin sellainen saattaisi löytyä. Joensuuhan oli ihan siinä likellä.

     Jokos myö juotiin ne kahvit….?

Joensuu jäi taakse ja kurvattiin Imatran suuntaan… Yökahvilaa ei näy eikä kuulu…

Olette varmaan kuulleet siitä body languagesta?! Minäpä olen nähnytkin.
Edellä ajellut Diktaattori osasi sitä loistavasti. Kun oli ajettu lähes kaksi tuntia jo ennestään puutuneilla peräpeileillä ja tyhjyyttään parkuvilla vatsoilla, sai Diktaattori ohjeistettua miehensä ja minut P-paikalle.

Äkkiä suklaata suuhun ja pelimies Timo äkkäsi musiikin taian..
Timon pyörässä kun on paremmat musantoistolaitteet kuin Vesivehmaan Jenkkapirtillä konsanaan.
Timo soitti rock`n rollia ja tanssitti Marrua jiven askelin, kuulemma rouvaa lämmitelläkseen. Minusta kyllä näytti, että rouva kävi aika lämpimänä ilmankin, suorastaan vaikutti hetken ihan hiiltyneeltä.

Huomasin sellaisen toisenkin erityiskyvyn, joka meidän Diktaattorilla on…
Jos radion äänimerkki jostain syystä vaikka sairastuisi, niin Marru voisi tuurata, sen verran pontevasti pilli soi välillä ja viittomakielisiä uutisiakin hän voisi toimittaa. Eleet olivat selkeitä ja täsmällisiä.

Ei auta kuin pehvat penkkiin ja takaisin tielle.
Särkisalmessa on vihdoinkin ABC auki.
Marru ja Timo ottavat ruista ranteeseen ja Sipa yritti kalastaa gluteenitonta tiskillä. Ei onnistu, kaikki on syöty.
Kuppi kahvia lämmitti ja, jos olisivat olleet sukset mukana, olisin tervannut ne samalla. Hiukan seisonutta kahvetta tytöllä pannussa.

Takaisin satulaan ja rautaorhit kohti Imatraa.
Imatran Teboililla tankatessamme Marru iloisena totesi, kuinka kiva, kun ei ole satanut yhtään. Sipuliini siihen, että enpä ole kaivannutkaan…

Siinä samassa tuli muutama tippa visiiriin ja hetken päästä ajeltiinkin jo saderintamassa. Ajoittain vettä oli ilmassa niin paljon, että Timpan ja Marrun pyöristä ei erottanut edes takavaloja kunnolla.
Marrulla oli turvaliivi yllä ja siitä erottui neonvihreä mukavasti, eli sinne päin.

Vähän ennen Koriaa toinenkin peili Sipuliinin pyörästä alkoi heilua.
Selvittiin kuitenkin Korialle ja aina avulias Timo kiristi sitä hiukan.

Tankit täyteen ja suunnaksi Porvoo. Alkoi tuntua siltä kuin oltaisiin pian kotona. Vettä tuli edelleenkin, mutta näkyvyys Sipalla parani huomattavasti, kun kypärän ilmaluukku leuasta avattiin…
Ennen klo 7.00 oltiin Porvoossa tankkaamassa ja siitä sukkana Mäntsälään Shellille.

Mäntsälässä saattoi jo olettaa, että ONNISTUTTIIN !
Halit, kiitokset ja muutama valokuva muistoksi ja viimeisille pätkille kurvattiin. Marru ja Timo Järvenpäähän ja Sipuliini paineli Lahtea kohti.

Tuplanollat 1 ja 2 melkein perillä.

Toista tuhatta mailia ja melkein 23h ajoa takana.
Vielä löytyy virtaa.

Enää ei takapuolessa puutumat tuntuneet, vaan ilo täytti mielen.
Renkomäen ABC:llä tankkasin ja otin todistajilta allekirjoitukset. JIHUU!!!

Reilusti jäi vielä aikaakin, sillä kello näytti 7.53.

Erityiskiitos Timolle! Loistavasta etukäteissuunnitelmasta ja mahtavasta ajoseurasta.

Sekä Marrulle: Mahtavasta ajoseurasta ja ystävyydestä, joka kesti myös 1000 mailin ajon!

                                                                                Iron Butt Sipa
 

[Sivun alkuun]

Annen ja Jukan MP-reissu Keski-Eurooppaan 24.5.-8.6.2010

Kinkku Anne ja miehensä Jukka ajoivat touko-kesäkuun vaihteessa seuraavan reitin: Lahti - Helsinki - Tukholma - Kalmar - Sjöbo - Trelleborg - Sassnitz – Greifswalf - Reichenbach - Hassfurt - Lahnstein - Liége - Bergen - Bremen - Lübeck - Travemünde - Helsinki - Lahti.

Matkakertomus reissusta on ladattavissa luettavaksi pdf-tiedostona tästä linkistä.

Vieressä muutamia kuvia Annen ja Jukan matkalta.

[Sivun alkuun]

Ajoharjoittelupäivä Porvoossa eli yhden Kinkun Kasvutarina

Odotettu päivä, lauantai 22.5.2010 eli Kinkkujen ajoharjoittelu Porvoossa, koitti upeana ja aurinkoisena. Olihan poutasäätä tilattu yläkerrasta hyvissä ajoin useamman saparon toimesta. Ei muuta kuin kamppeet päälle ja matkaan!

Kohtalokas moka: vastaaminen saapuvaan puheluun. Siinä meni ajatukset sekaisin ja aikataulut heitti häränpyllyä. Suunniteltu pysähdys Mäntsälän pankkiautomaatilla jäi ja samaten gorehousut, lisäpaita ja varahanskat, jotka olin ajatellut pakata varalle laukkuun. Vaan eipä hätää, kyllähän tällä säällä pärjää ajofarkuillakin!

Olin sopinut treffit Santun kanssa 55-tien varteen, josta jatkaisimme Lahdesta tulevien Kinkkujen kanssa Porvooseen. Tuskin ehdimme pysähtyä levähdyspaikalle, kun joukko jo kaartoi Mariannen johdolla  seuraksemme. Nopea ohjeistus vetäjältä ”meidän pitäisi ajaa tällä tiellä sitä satasta, ettei jäädä jalkoihin, onnistuuko”. Auch… hieman hirvitti, takana kuitenkin vasta 3 viikkoa mopoilua lahjakortilla eikä noihin nopeuksiin vielä ollut uskaltautunut. Mutta ei kun letkaan vaan, olihan meillä Sipa takana varmistamassa, jos matkasta tipahdetaan. Ja Porvooseen päästiinkin hieman sydän läpättäen sekä ajoissa.

Koulutuskeskuksen pihalla odottelivat jo Järvenpäästä startanneet Kinkut kera kouluttajamme. Pyörät parkkiin ja korvat hörölle. Tosin ensin puoli kinkkulaumaa tahtoi vessaan, jolloin selvisi, että koulutuskäytössä onkin vain piha eikä lukittu koulurakennus…

Muussipäiden ihailua ja hengitysharjoituksia

Aluksi saimme pienen esittelyn. Kouluttajinamme toimivat Moosehead Bikersien kärkiryhmä Jukka, Robert ja Jarkki päävastaavana Kotilaisen Jouko. Silmät ymmyrkäisinä katseli kinkkujoukkomme pyörän käsittelyä paikallaan – kääntyyhän se pelkän jalkatapinkin varassa 360 astetta, juu-u. Oikea ajoasento tuli myös demonstroitua sekä tärkeät hallintalaitteet käytyä läpi.

Joukolle oli toimitettu etukäteen taustatietoa ajovuosistamme ja kilometreistämme, joten porukka jaettiin ryhmiin kokeneisuutemme / kokemattomuutemme mukaan. Noviisina sijoituin Joukon vetämään ykkösryhmään - Siispä töihin!

Ensimmäinen tehtävämme oli hidasajo suoralla. Näytösluontoisesti kouluttajamme ajoivat itse ensin hitaan pätkän. Jaahas, ei se ole siis helppoa kokeneellekaan, sillä pyörä mutkitteli ja keikkui kovin epävarman näköisesti. Vaan tietenkin – se oli siis malli siitä, miten osaamattomat ajavat ja varsinainen suoritus nähtiinkin toisella kerralla, Wau! ja huoh! Voiko tuohon itse pystyä ja kuinka kovan harjoittelun jälkeen? Suullisesti saimme ensin ”Salaiset avaimet”, joita oli sen seitsemän muistettavaa: polvet kiinni tankkiin, katse menosuuntaan, kytkimen luistatus, vetoa kaasulla, pitoa jalkajarrulla, näpit irti käsijarrusta ja vielä pitäisi muistaa hengittääkin. Apua!!! Mission impossible! Ylpeys ja hämmästys oli kuitenkin suuri, kun homma alkoi pikkuhiljaa luistaa käytännössä. Toistojahan se tietenkin vaati ja Jouko joutui useamman kerran muistuttamaan minulle: ”Hengitä!”. Samalla valkeni myös se, että pyörissä on eroja ja oma pyörä on syytä säätää omaan fysiikkaan sopivaksi siten, että hallintalaitteita todellakin ylettyy käyttämään.

Kun suora hidastelu oli jotakuinkin saatu takaraivoon muhimaan, oli aika harjoitella samaa ympyrässä. Ja taas ihasteltiin hallittua osaamista ja päästiin harjoittelemaan itse. Uusia fysiikan ja tekniikan ihmeitä tuotiin julki – se kääntyvä ohjaustanko onkin hidasajoa varten!

Kehon tankkausta ja itseihailua

Taisipa kello lähennellä jo kahta, helle oli tyhjentänyt juomapullot ja vatsaa kurni mukavasti. Pientä esimakua ryhmäajosta saatiin suunnistamalla läheiselle huoltoasemalle lounastauolle. Osa ruokaili nopeammin RAXissa kuin toiset Simpukan puolella, joten sain tilaisuuden ajella pankkiautomaatille. Sellainen löytyi muutaman kilometrin päästä S-Marketilta. Lauantaipäivänä parkkipaikka oli tietysti täpösen täysi ja liikennöity, joten voi sitä ylpeyden tunnetta kun hitaasti ja hallitusti kiertelin parkkiruutua etsien. Toki olen ennenkin huomannut sivullisten naismotoristia tuijottaneen, mutta nyt olin itse sitä mieltä, että katseet olivat ihailevia, röh!

Pysähtyminenkin on taitolaji

Lounaan jälkeen oli vuorossa jarrutusharjoitukset. Jälleen saimme näytöksen upeilta opettajiltamme: kiihdytys 40 km/h, jarrutus merkin kohdalla ja sama 80 km/h. Nopeudella ON merkitystä pysähtymismatkaan.

Meidän harjoitusnopeutemme olivatkin sitten hieman toista luokkaa, maksimissaan ehkä 30 km/h ja yleisesti vielä alle. Pieni kiihdytys, jotkut jopa ehtivät vaihtaa kakkosvaihteelle, ja jarrutus. Jälleen huomio ajoasentoon, hallintalaitteisiin ja katseeseen. Miten niitä voi olla niin vaikea muistaa käytännössä? Harjoitusta, harjoitusta ja vielä kerran harjoitusta yhä uudelleen ja joka päivä. Ja taas tuli esiin se oman pyörän säätäminen; ei voi jarruttaa tehokkaasti, jos vain kaksi sormea yltää jarrukahvalle!

Näiden harjoitusten keskellä saimme myös jo hieman toivotunkin tihkusateen viilentämään päätä ja oloa. Kouluttajamme testasivat välillä märän asfaltin liukkautta, mutta harjoituksia päästiin jatkamaan. Pilviä alkoi hiljalleen kerääntyä lisää taivaalle ja sää alkoi tuntua mukavan vilpoisalta aamun hikoilun jälkeen.

Ryhmäajoa ja motoristikastetta

Tehokas koulupäivämme alkoi lähennellä loppuaan. Viimeisenä oli vuorossa vielä pieni lenkki porukalla moottori- ja mutkatiellä. Taivas tummentui edelleen uhkaavasti ja viisaimmat eli varustautuneet vetivät sadepukuja päälle. Omat ajofarkkuni olivat jo tihkusta kosteat ja ne gorehousut siellä kotona…pelkkä t-paita takin alla ei myöskään enää kehittänyt hikipisaroita.

Tuskin pääsimme moottoritien liittymästä itään, kun repesi! Sade tuli taivaan täydeltä, salamoi ja jyrisi. Motarilla oli hetkessä ajourat täynnä vettä ja näkyvyys heikkoakin heikompi. Kyllä noviisia hirvitti, vaikka ykkösryhmää nyt vetävä Robert tiputti nopeuden kahdeksaan kymppiin. Vesi lillui Viragon penkillä ja goretakkikin alkoi tihkua. Robert katseli huolestuneena taakseen, ohjasi letkan seuraavasta liittymästä ylös ja seis. Siinä selvisi, että osa joukosta oli todellakin jäänyt matkan varrelle jo motarille noustessa. Helsingin suunnalla näytti olevan kirkkaampaa säätä, joten takaisin päin koko letka. Jälleen lainehtivaa motaria pelottavaa nopeutta. Jollain käsittämättömällä tavalla kaikki kouluttajamme ohjasivat jokaisen ryhmän samalle pikkutielle jossain Sköldvikissä. Pysähdyimme tien sivuun ja sitten tuli Joukolta ”ripitystä” – ajatte kuin kanalauma! Noh, tämä tietysti huumorin saattelemana, sillä possujahan me ollaan eikä kanoja!

Näytti siltä, että suunnitelma suunnan vaihdoksesta oli kannattava, sillä nyt tuli vain pientä tihkua niskaan. Kuuntelimme ohjeita mutkateiden ajolinjoista ja yritimme toteuttaa niitä ohjaajan perässä suunnistaessamme huoltoasemalle, kun muutaman tankki kaipasi täydennystä ennen kotimatkaa. Ensimmäinen yrittäjä jäi kuitenkin ilman asiakkaita, sillä ukkonen oli katkaissut sähköt ja bensapumput eivät toimineet. Siispä seuraavalle asemalle, joka löytyikin muutaman kilometrin päästä.

Peffan kuivatusta ja suunnistusapua

Kyllä sähkö on iloinen asia! Sen lisäksi, että bensapumput ja kahvinkeittimet toimivat, huoltoaseman wc:ssä toimi myös sähköinen käsien kuivaaja. Siitä oli nimittäin iso apu myös peffan ja hanskojen pikakuivatuksessa. Saattoi tietysti herättää hieman ihmetystä ja hilpeyttä muissa asiakkaissa, mutta Kinkku keinot keksii ja niitä käyttää, muista viis!

Virallinen koulutuspäivämme oli ohi ja Diktaattori kiitteli koko joukon puolesta erittäin kärsivällistä, huumorintajuista ja osaavaa opettajajoukkoamme. Kyllä oli taitavasti järjestetty päivä, kun saatiin vielä huonon kelin ajo-opitkin samaan rahaan!

Ja kukin kotia kohti…mutta…missäs päin se koti oikein on? Vielä tarvittiin ammattiapua, jotta selvittiin tutuille teille. Täytyy kyllä ihmetellä ”Muussipäiden” hermoja ja sietokykyä, sillä he jaksoivat vielä päivän päätyttyä vetää Kinkkuja pääteille. Tosin Jukalle taisi osua se arvaamattomin rasti, kun suostui opastamaan meidän porukan mutkateitä Järvenpäähän. Keskinopeus lie ollut 40 km/h, ukkoskuuro yllätti uudelleen ja välillä piti palata etsimään letkasta eksynyttä häntää. Pullokiskan risteyksessä mies oli läpimärkä, nälkäinen ja väsynyt, joten hän sai ansaitun armahduksen ja pääsi jatkamaan yksin kotiin, kun meillä oletettavasti ei ollut enää eksymisvaaraa.

Viimeinen tuskien taival

Märkiä  ja väsyneitä olivat myös Kinkut, sillä jokaisella tuntui olevan tuli saparon alla, kun käännyttiin tutulle Lahden tielle. Yhteisestä sanattomasta sopimuksesta ei enää kimppa-ajoa harrastettu, vaan ”kotiin, kotiin, kotiin lämpimään” taisi takoa jokaisen päässä. Minä pääsin melkein Mäntsälään, kun mopo hyytyi. Kinkku sulatuspisteessä, ketään ei näkyvissä. Kilometrien mukaan bensapulasta ei olisi ollut kysymys, mutta pienen seisomisen jälkeen pyörä käynnistyi kuin käynnistyikin varatankilla. Ilmeisesti päivän harjoittelut olivat kuluttaneet menovettä sen verran, että kilometreihin bensamittarina ei ollutkaan luottamista.

Mäntsälän Nesteelle siis jatkui matka. Tankki täyteen, pikainen soitto kultsille kotiin, että saunaan puita ja heti, kiitos. Kylmästä jäykkänä ja horkasta tärisevänä viimeiset 17 kilometriä, mies vastassa repimään buutsit jalasta ja kaatamaan molemmista muutama desi vettä. Viskipaukku, vaatteet päällä saunaan, niitä kerros kerrokselta siellä riisuen vähitellen lämpimäksi. Henki säilyi. Päivän päätteeksi mieheni suoritti pyynnöstäni vielä kytkin- ja kaasukahvojen ”pikasäädön”: kahvat irti ja taivutus lekaa käyttäen. Nyt nakkisormikin yltää puristamaan koko sorkalla.

Mitä jäi käteen?

Päivä oli unohtumaton ja upea vaikka se sisälsi myös koettelemuksia, lähinnä totaalisen kastumisen ansiosta. En antaisi siitä minuuttiakaan pois. Olen monta kokemusta rikkaampi, opin paljon pyörän käsittelystä ja ajamisesta, en enää pelkää ajaa sadesäällä, enkä kastumista muutenkaan. Opin pitämään varavaatetusta mukana – aina. Huomasin myös, että ajetut kilometrit eivät välttämättä ole tae oikeasta ajotekniikasta; me kaikki saimme uusia vinkkejä ja ahaa-elämyksiä.

Ensi keväänä aion olla jälleen mukana, toivottavasti myös upeat kouluttajamme!  Kiitos kaikille!!!

- Maisa -

[Sivun alkuun]