Kurvailua saaristoreitillä

Miksi lupasinkaan lähteä mukaan Puumalan retkelle? Se on ensimmäinen ajatus yöllä, kun herään kaatosateen ääneen. Sitten muistan, että muutama viikko sitten ostamassani "uudessa" pyörässä on uusi eturengas, sekin vielä! Onkohan se kuinka liukas sateella, mietin puoliunessa. 

Aamulla sade on kuitenkin ohi, mutta varmuuden vuosi vedän sadehousut jalkaan ja suuntaan pyörän kohti Juustoporttia. Vuokko ajelee Juustoportin pihaan juuri kun nousen ylös puskapissalta. Hyvin alkoi tämäkin!  Samalla huomaan onnistuneeni hukkaamaan lompakkoni ruohikkoon. Onneksi se sentään löytyy pienen etsinnän jälkeen.

Vuokon ja Siskon kanssa lähdemme pöristelemään kohti Lahtea, jossa seuraamme liittyvät Anne ja Satu. Ajamme saderintaman perässä. Vaikka ei sadakaan, ovat sadehousut tarpeen, sillä vettä roiskuu märällä tiellä. Viis siitä, että housut jalassa näytän säärettömältä menninkäiseltä. Suurempaa sadetta ei kuitenkaan tule niskaan eikä etupyöräkään tunnu liukkaalta. "Uuteen" pyörään vaihdettu kytkimenkeventäjäkin toimii! (Tähän pieni vinkki: Hyvältä tuntuvaa pyörää ei kannata hylätä voimia vaativan kytkimen takia, sillä siihen on jumalainen ratkaisu; muutaman kympin kytkimenkeventäjä!) Mikkelissä matkaamme liittyy Maila.

260 kilometrin jälkeen olemme Lintusalon rannassa Puumalassa, jossa meitä odottaa meille varattu m/s Norppa -alus. Yksitellen ajamme pyörät alukseen, eikä kukaan molskahda laiturilta veteen. Aluksen miehistö auttaa meitä kiinnittämään pyörät. Huh!

Matkalla nautimme aluksen tarjoamista luumuista, kahvista ja mahtavista maisemista. Kyllä Suomi vaan on kaunis! Vajaan tunnin risteilyllä opimme mm. sen, että Puumalassa syntyy nykyään enemmän kuutteja kuin ihmislapsia. Ainakin niin meille väitetään. Yhtään norppaa ei kuitenkaan matkalla nähdä, mutta pääsemme silti kahville Nestori Miikkulaisen kahvilaan. Joku tapailee jo laulun sanoja: "Saimaan saaressa pikkuinen torppa, Istuu portailla Nestori Miikkulainen. Huuliharppuaan soittaa, ja norppa. Nousee pinnalle pärskähtäen..." 

Saaristoreitillä toinen toistaan komeammat maisevat vilahtelevat ohi. Tosin välillä tie on niin reikäistä, että katsetta ei uskalla juuri tiestä nostaa. Puumalan keskustassa meitä vastaan tulee vanhojen traktorien kolonna. Kuskit moikkaavat meille, olemmehan mekin komea kolonna ajaessamme Puumalan läpi. Päädymme Puumalan kuuluisan sillan alle lounaalle. Ruokailun jälkeen on aika suunnistaa kohti kotia Mäntyharjun kautta. 

Reilun 550 km jälkeen olen jälleen kotona ja niin ilonen, että yöllisestä  epäröinnistä ja jännityksestä huolimatta lähdin mukaan reissulle. 

Iso kiitos Vuokolle matkan vetämisestä ja kaikista järjestelyistä. 

~Eija