Ryhmäajo

Ryhmäajon pieni oppimäärä

Moottoripyörällä päristeleminen on yksinkin hauskaa ja porukalla vielä hauskempaa. Jotta se olisi kivaa sekä meille että myös muille tiellä liikkuville, tulee toiminnassa olla edes jonkinlaista järjestystä. Kinkuthan ei tiellä liiku kuin sonnit laitumella. Eli tässä lyhyt oppimäärä Kinkkujen ryhmäajoon.

Tule kokoontumispaikalle tankki täynnä. Ei ole kiva pysähdellä esittelemään porukkaamme (jota tietysti kaikki mielellään ihailevatkin) joka huoltoasemalle. Tämän vuoksi myös pitemmillä reissuilla kaikki tankkaavat samalla kertaa. Jos sinulla on pyörässä lyhyt tankkausväli, kerro se letkan vetäjälle.

Ole selvillä edes suurin piirtein, minne olemme menossa. Liisat Ihmemaassa ovat aivan toinen tarina. Jos et tunne matkan kohdetta, kysy etukäteen porukan vetäjältä, mikä paikkakunta, mitkä päätiet sinne johtaa. Tällöin voit ajaa huolettomammin, muttet koskaan niin uunona, ettekö itse osaisi perille, jos vaikka syystä tai toisesta putoaisit porukasta. Tämähän on tietysti pelkkää teoriaa, ei Kinkku-käytäntöä.
Jos liukenet matkalla porukasta, ilmoita siitä paitsi letkan vetäjälle myös edessä ja takana ajavalle, ettet aiheuta ylimääräisiä epäselvyyksiä.

Letkassa ajetaan lomittain; ensimmäinen kaistan vasemmassa reunassa, seuraava kaistan oikeassa reunassa jne. Näin pystymme ajamaan tiiviimpänä muodostelmana (= letka ei veny mahdottomaksi) ja kuitenkin pitämään näkyvyyttä eteenpäin. Viimeinen pyörä ajakoon kaistan keskellä estääkseen innokkaita autoilijoita tunkeutumasta letkaan, niin mielellään kuin he mukaamme tulisivatkin. Pienemmillä mutkateillä toki ajetaan peräkkäin, jolloin jokainen voi hakea omaa ajolinjansa. Tällöin myös välimatkat kasvavat.

Risteyksissä ja hitaassa ajossa letka tiivistetään parijonoksi. Näin nopeutetaan esim. risteyksissä menemistä ja valoista lähtemistä. Risteyksen jälkeen ajojärjestys palautuu ennalleen.

Vilkku ajoissa. Letkanvetäjän tulee risteystä lähestyttäessä näyttää ajoissa vilkkua, jotta kaikki varmasti saadaan mukaan. Letkassa laita vilkku heti päälle, kun näet edellä ajavan niin tekevän. Jos letka katkeaa, etuosan viimeinen jää odottamaan loppupäätä. Ei tietenkään siinä risteyksessä, missä kaikki ovat vielä koossa ja näkevät minne mennään, vaan seuraavassa hän pitää huolen, että loppupää tietää, mihin käännytään. Kun olet päässyt itse risteyksen yli, vilkaise peiliin, kuinka kavereiden kävi, vieläkö ne roikkuu mukana. Jos kavereita ei näy, jää odottamaan seuraavaan turvalliseen paikkaan. Edellämenijä tekee toivottavasti samoin. Näin kukaan ei jää matkasta. 

Vähemmän ajaneet otetaan letkaan "sisään", ei jätetä viimeiseksi. Vähemmän kokeneen kuskin mukana olemisesta vastaavat sekä edellä ajava, joka "vetää mukana" että jäljessä tuleva, joka pitää huolen, ettei tämä tipu porukasta.

Kun aletaan ryhmittyä parkkiin ja etupää hidastuu, tulee takaletkan huomioida, ettei se jää tukkimaan muuta liikennettä. Jos ei ole tilaa mennä sivuun, ajetaan kunniakierros korttelin/parkkipaikan ympäri ja otetaan uusi lähestyminen.

Ohittaessasi maantiellä autoja, pidä huoli, että takana tulevalle pyörälle jää tilaa päästä oman ohituksensa jälkeen taaksesi. Eli älä hiljennä ohittamasi auton eteen.

Letkassa ajettaessa edellä ajava moottoripyörä ohitetaan AINA vasemmalta. Oikealta tulevat "pistot" ovat turvallisuusriski jokaisessa tilanteessa.
Maantiellä tapahtuvat auton ohitukset tulee tehdä aina letkan ajojärjestyksessä. Ei kimpoilla letkasta missä järjestyksessä sattuu. Niin Kinkut kuin porsaatkin kulkevat peräkkäin tässäkin tapauksessa. 

Lisäksi muistetaan olla armollisia heille, jotka joutuvat kauniina kesäpäivänä matkaamaan peltilaatikoissa. Annetaan heille myös ohitusmahdollisuus tarvittaessa sekä mahdollisesti tilaa letkan keskelle ohituksen jälkeen.