Matkakertomuksia vuosilta 2009 - 2015

MC Ylikypsien Kinkkujen matkakertomuksia vuosilta 2009 - 2015.

MC Ylikypsien Kinkkujen matkakertomuksiakesältä 2015

Kolin reissu 14. - 16.8.2015

14.8. klo 10.00 lähtö Lahdesta diktaattori Marrun johdolla. Porukassa: Marianne S, Anne A, Outi S ja Marja Kaarina. Kurvasivat Heinolan ABC:n pihalle motarilta, Maila N:n, sopimuksen mukaisesti letkaansa sitoakseen. Siellähän Mailuska jo innolla odottelikin oli nimittäin onnistunut jo hypähtämään korkealla olevan lähtökynnyksensä yli. No eikä mitä, kahvihan siinä oli ensin siemaistava Lähiruokatori Heilassa. Tunnelma kohosi ja menohaluthan siinä kasvoivat, että vetäjän perään kaikki jämptissä järjestyksessä kohti Mikkeliä.

Auringon heloittaessa, lämmittäessä viileähköä aamua, päälle kun oli tullut riittävästi pyntättyä ajan hengen mukaista vaatetusta aluskerrastosta aina päällimmäiseen ajoasuun saakka, niin mikäpäs siinä, kun kaikki antoivat ratsunsa papattaa riemulla eteenpäin.

Tietöitä ohittaessamme ne eivät menoamme häirinneet. Kauniit maisemat vielä viheriänä, vesistöt helakan sinisinä, viljapeltojen tuoksujen lehahdukset, kaikki yhdessä kietoutuen sinitaivaan pikkupilven kuuhkaleitten kera antoivat vapauden siipiemme nautinnolliseen riemuun. Jottei totuus unohtuisi, Juvalla menopelimme saivat kiitokseksi ensimmäisen tankkauksen itse kultakin omistaja possultaan. Anne pisti vielä parastaan, kun kerran oli makuun päässyt ja täytti mahdollista lisäpalaa varten sinisen muovigallonan täyteen, että varman päälle, jos joku vielä matkan varrella tahtookin lisää... Ja kyllä kinkut itsekin pistäytyivät asemalla kupunsa täyttämässä ja kommentit vaihtamassa.

Rattoisasti omana ketjunamme ketään hylkäämättä, turhia paineita ottamatta kaikki sujui turvallisesti, kilometri vierähti toisensa jälkeen. Varkaus - Heinävesi. Kiva tapahtuma, kun kurvattiin ilman suurempia ennakkosuunnitelmia Valamon kulmille. Itse olen aina pitänyt näistä ahaa-elämyksistä. Nytkin sytkähti mukavasti sisälläin. - Välilasku, -Ihanata porukkaa. Kenelläkään ei kiirettä eikä hoppua. Meillähän on vapaata aikaa, nautiskellaan siitä. Pyörät parkkiin ja esittelylehtistä hyppysiin vastaanottajalta. Toistemme jutun sorinan askeleittemme tahtiin korvissamme soiden, katseillamme kauniita istutuksia lakaisten, leppoisan auringon paisteen valaistessa kulkuamme. Pian huomasin seisovani luostarin kirkossa suu hiukan rakosellaan, kauniita kohteita kaikella hartaudella ihaillen, mielessä aina, että miten tämän kaiken unohtaakaan ajan kiiruhtaessa työelämässä ja kaikessa maailman aineellisen rihkaman keskellä!

Vaan vatsahan todella jotakin tahtoo, että oma leipämoottorikin jaksaa pyöriä. Niinpä jo siirryimmekin ravintolaan. Onhan siitä kuitenkin huoli otettava, että Kolille on vielä tovin matkaa ja siellä illallista nautimme. Tien päällä taas ollessamme oli mieleinen havainto, että luostarissa pysähtyessämme täälläpä olikin sadepilvi riemuiten päästänyt vetensä alas. Johtajamme ohjatessa katraansa tien sivuun, kaikki innolla veti varuilta sadeasut päällensä. Hyvä niin, kyllä se tienpinnasta mukavana kosteana harsona meitä vielä hyväilikin, olihan siinä muutakin liikennettä kaiken aikaa nostattamassa imeytymättömän veden varusteisiimme.

Pian rutikuivalle alueelle tultuamme, hennoimmekin jo turhat varusteet riisua. Bensamittarivalo jammussani syttyi pieneneä punaisena helmenä loistamaan, vaan eipä se minua huolestuttanut. Jos loppuu, niin loppuu. Enhän minäkään eilisen teeren tyttöjä ole.

Mukavan letkeästi siinä kiemuraista tietä "sinut ajopelinsä" kanssa oli lasketella. Polvijärvi - Ahmovaaraa ja annas olla, nythän janoisalle hyrrällekin mahdollisuus laskea astia täyteen juomaa Neste oilin asemalla. Kaikki me kuusi siinä varmistimme pyörillemme täyteläisen kylläisen menohalun.

Kolin Ryynäsen Tapaamistuvan ja majoitusaitan piha-alueelle tyylikkäästi kaikki kuusi pyörää lomittain. Kevennettiin niitten oloa, aivankuin pollen selästä valjaat pois ja matkatavaroitten kera aittoihin. Huomista saavat odottaa huilatessaan. Pian naurun helskyessä kolmella meillä oli Pekka-aitan avain, sekä toisella triolla Eero-aitan avain, tukevan hellaklavun kokoisessa pulikassa tanakasti kourassaan. Riensimme illalliselle terveellä päivän pukkaamalla nälkäisellä ololla. Ateria teki tehtävänsä herkullisine paistettuine silakoinneen ja lasagneineen, mitä nyt kukin siinä antaumuksella sisäänsä sulloi. Uutta voimaa ja vireyttä ateriointi kerrytti, että pian jalkapatikassa vedimme kohti Kolin huippua ja kyllä se kannatti! Ylhäällä hotellin terassilla sammutimme nestevajauttamme seuranamme aiemmin jo paikalle ylväästi yksin saapuneena Anvi. Juttua soljui ja rentouttavaa naurua. Kaiken sen palkkiona saimme lakaista katseillamme ihanan kirkkaassa loistossaan Pielisen pintaa lukemattomine saarineen! Uutta vielä piti näkemän, siis kivutaan ihan ylös kallioitten päälle! Ja niinhän tehtiin! Sielumme syviin sopukoihin kaikki kuvitus kauneuksineen piirtyi. Jos muisti pettää, kyllä niitä kavereitten teknisistä tämän päivän vehkeistä löytyy! Huomennahan on päivä uus. Alas jouhevin askelin, ylämäki laski velkansa takaisin alamäessä ja iltatoimet hoideltuamme otimme makoisat unet aitoissa.

15.8.2015 aamulla varhain ainakin kaksi meistä ei malttanut aitassa makuuksellaan olla. Niinpä tutustumista lähi tienoon taideteoksiin ja ympäristöön.

Aamupala puuroineen kahvin/teen ja muitten antimiensa kera sai kylläisen latauksen jaksaa taas uusi päivä. Pielistä kiertämään, Marru vetämään ja viis saparot sojossa perään. Aika rientää uskomattoman nopeasti, mutta ihanaa olla ilman aikataulua taaskin. Ja huilataas tässä. Välipalan paikka Bombassa. Kahvin/teen keralla vesi herahtaen kielellä maukkaitten karjalan piiraitten yms. keralla. Emännän hersyvän hyvän matkan toivotusten saattelemana lähtöhetki taas koittaa. Eikun tielle vaan. Jokunen valokuva ja kommentti kaikesta, kyllähän juttua riittäisi. Seuraavana kerrottavana ehdottomasti Paateri. Eva Ryynäsen Ateljee, kirkko ja galleriakahvila. Mahtavaa nousta parkkipaikalta korkeammalle mäkiselle männikkömetsikköön, mustikan varpuineen, upeaa! Täysi aurinkoinen päivä, opas huikkaa perään ja saamme täyden kerronnan kaikesta. Joki siinä ympäröi lisänä sinisyydellään taivaan kannen alla. Paikka, missä ehdottomasti käytävä kun niille kulmille menee. Kaikki asuinrakennuksessa olevat puusta taiteilijan käden taidolla luodut kalusteet veistokset ym. saavat lumoihinsa. Sanani eivät riitä kertomaan. Myös kirkko rakennuksena, lattioineen penkkeineen ja alttareineen pitää itse nähdä ja kokea! Samoin myös työskentelytilat, entisestä navetasta muokattuina, kyllä kelpaa, ei unhoon jää. Eva Ryynäsen oma muistotyö myös pihakuusen juurella, mihin on hänet miehensä kanssa siunattu.

Ennen ajoon lähtöä vielä nautimme kahvilan antimet kertomuksineen henkilökunnan suusta kuultuna. Kolin tapaamistuvalla taas illallisen nautittuamme ja hersyvää mielipiteiden vaihtoa asioista, seuraa yhdellä meistä unen tarve ja niinpä hän vetäytyy aittaan syvän makoisan unen uomiin.

16.8.2015 klo 4.22 Se yksi hivuttautuu pystyyn pukee vaivihkaa ylleen ja hiipii ulos. Motskarin mittarista lampötila näyttää +7c. Nyt metsäpolku kutsuu, ihanaa, ei hyttysiä. Polun varrella monen moista piirrostaulua eri nimillä varustettuina. Kasken- kierros imaisee tällä erää ja antaa reippaalla menolla sydämen kunnolla pumpata ja koko kropan kiskoa sisäänsä puhdasta hapekasta ilmaa. Kyllähän täällä viihtyis. Näkemistä, tutkimista ja omia havaintoja, mielenrauhaa, luonnon kauneutta aamun koitossa!

Palattava todellisuuteen. Onhan pian aamupalan aika. Pian sekin asia on kunnossa. Kaikki olemme hyvässä ravitsemustilassa. Suuret kiitokset saamastamme hyvästä palvelusta! Eilisen sopimuksen mukaan suuntanamme Lappeenranta ja siellä linnoituksen Wanhan ajan Kahvila Majurska. Ja menoksi, Marru vetää turvallisella tavallaan. Niin nythän meitä onkin vain viisi. Anne otti ohjat omiin käsiinsä ja vetäisi Huittisiin rakkaan läheisensä luokse.

Säätila suosi meitä edelleenkin. Pari kertaa pysähdyimme tankkaamaan. Niin riemullista se oli lasketella, pian olisimme nauttimassa herkullisia leivonnaisia kahvikupposen kera. Täällähän ollaan Lappeenrannassa. Kivimukulaista rinnettä vedämme kauniisti kieli keskellä suuta ylös asti. Turhat ajovarusteet pois ja jo varmaankin meille kaikille tutuksi käynyt kahvila ottaa meidät tunnelmalliseen jonoonsa. Kinkuillahan kärsivällisyys riittää ja kuinka ollakaan kaikki jo ulkona pöydissämme napostelemme talon maukkaita antimia. Rutiinin omaisesti yleis silmäys ympäröiviin liikkeisiin ja pian taas kotiinmeno onkin kaikilla mielessä. Kaikki sujui taas hienost., Tankki täyteen. Luumäki - Taavetti - Tuohikotti - Verla - Jaala. Jaalassa pysähdys yhteiseen kiitoshetkeen, sieltä lähtiessä yks´meistä toisensa jälkeen jo erkani omille teilleen. Tämän muistelun tekijä pukkasi parin kaverin perässä Vierumäelle ja sieltä erkanemisen myötä Vääksyyn, edelleen Sysmään ja kotonahan sitä jo olinkin. Sunnuntai-ilta ja ihmeellistä; väsymys ei vielä napannut minua haukan kynsiinsä!

Kiitos kaikille matkaseuralaisilleni, että oli ihana ja muistorikas reissu!

Maila

Vierailu Kinkkujen kunniajäsenen Seija Sivulan luona 25.7.2015

Vierailu kinkkujen kunniajäsen Seija Sivulan luokse Keski-Pohjanmaalle Möttösen kylään alkoi Lahdesta Kariston Nesteeltä noin klo. 9.00. Aurinko lämmitti mukavasti ja tiedossa oli lämmin päivä. Harmillista, the Diktis, Marru oli sairastunut, joten hän poikkesi Nesteellä vain pikaisesti autolla tuomassa tuliaiset Seijalle ja antoi meille vielä matkaohjeita. Matkaan lähtivät Marja ja Tarja. Maila odotteli jo meitä Hartolan Jari-Pekan kohdalla bussipysäkillä "tarkkaavaisena" tosin katse jo suunnattuna kohti Jyväskylää, tuttu "pilke silmäkulmassa" . Pieni yhteinen neuvottelu matkareitistä ja aikataulusta, taidettiin olla vähän hukassa ilman Diktaattoria. Päätettiin olla ottamatta matkasta paineita. Mailalla ja Marjalla navigaattorit mukana. Kolme kinkutarta lähti matkaan kiireettömin ja luottavaisin mielin... eiköhän vierailu tule tehtyä tämän vuorokauden aikana...

Matkalla pysähdyimme Vaajakosken kanavalle kahvitauolle Naissaaren-kahvilaan. Tämä on katsomisen arvoinen ja makuinen paikka, jota ei kannata ohittaa... herkullisten antimien runsaasta joukosta oli vaikea valita syötävää. Meni tovi, kun tiskiä tuijoteltiin "silmät suurina ja vesi kielellä". Mailalle ruista ranteeseen, Marjalle ja kirjoittajalle tattipiirakkaa ja makeannälkään herkullista marjakakkua sekä kupposet kahvia.

Ihan ongelmitta meno-matkasta ei selvitty. Pientä remonttia jouduttiin tekemään kirjoittajan irronneen mopon vilkun suhteen. Korjaukseen saatiin ulkopuolista apua ja neuvoja levähdyspaikalle pysähtyneeltä pariskunnan miespuoliselta karjulta, tosin sopivia työkaluja korjaukseen ei löytynyt. Onneksi Mailalta löytyi naisten ensiapulaukun uumenista naru ja sakset, ei tarvinnut hampaita käyttää. Vilkku sidottiin ja matka pääsi jatkumaan...

Maila johdatteli meidät tyylikkäästi ja varmasti ilman "eksymisvaaraa" navigaattorin avulla perillä. Maalaistalon pihalla meitä odotteli jo iloinen ja elämänmyönteinen Mopo - Seija. Lämpimät ja sydämelliset halaukset toivottivat meidät tervetulleiksi. Marja luovutti kinkkujen tuliaiset, lahjapapereista kuoriutui tummelia, käsille tarkoitettua rasvanpoistoainetta ja käsipyyhe. Kuulumisten jälkeen siirryttiin Seijan rakkaalle pajalle, missä eräskin vanha mopo on kunnostettu. Jos osia ei ole saatu valmiina, niin Seija on ne itse tehnyt. Joukkoomme oli liittynyt myös puolitoistavuotias lapsenlapsi isänsä kanssa. Seija esitteli meille työnalla olevan vihreän Tunturi-mopon, joka on tarkoitus antaa tälle pienelle tytölle viisitoistavuotislahjaksi. Ihailimme myös taitavan Seijan valmiiksi entisöityjä vanhoja mopoja ja autoa. Esittelyn jälkeen siirryimme tupaan, jossa meitä odotteli kahvipöytä, makeitten ja suolaisten sekä oman maan mansikoiden kera. Perillä aikaa vierähti huomaamatta lähes kaksi tuntia ja kotimatkalle lähdimme klo. 16.00 loppuhalausten kera. Vierailusta jäi hyvä ja lämmin fiilis meille kaikille. Paluumatkalle lähdettiin Seijan ohjeiden mukaisesti Uuraisten kautta kohti Jyväskylää. Noin viisikymmentä kilometriä ajeltiin motoristeille mieluista mutkatietä, pienten kylien ja kauniiden maisemien saattelemana. Uhkaavista sadepilvistä huolimatta emme kastuneet.

Palautekeskustelu vierailusta pidettiin Vaajakosken ABC.llä hampurilaisten ja jäätelön kera. Yhteistuumin mietittiin, että moni teki virheen, kun ei lähtenyt "niin hauskaa meillä oli", nauruhermoja ei säästelty tälläkään matkalla. Toivottavasti tuli muutama vuosi elinikää lisää... Maila kurvasi Sysmään, Tarja Kärkölään ja Marja Nummisiin. Matkaa päivälle kertyi noin 700 km.

Suuret Kiitokset tästä päivästä kunniajäsen Seija Sivulalle ja matkaseuralaisille Mailalle ja Marjalle.

Kirjoitti Tarja

Mukana olivat Maila, Marja ja Tarja

Lofootit - kannattaa käydä!

Kyllä on kauas pitkä matka. Koko matkasta tuli mittariin kymmenen kilsaa vajaa 3500km. Matkasta innostuneena meidän Rytmiryhmä (Sipa, minä, webmasterimme Timo ja hra Virtanen) väänsi ensimmäisenä päivänä lähes rallatellen vaatimattomat 900 kilsaa Lahdesta Ruotsin Jällivaaraan.

Sadetta saatiin toisena päivänä heti aamusta alkaen ehkä noin reilut pari tuntia. Tähän (Jällivaara-Kiiruna väli) sitten vielä tuli tuntumaa ruotsalaisiin tietöihinkin. Siellä korjaavat molempia kaistoja yhtä aikaa eli saatiin ajaa sateen liukastamaa savipintaa ihan, sanoisinko, riittävästi. Toki savea sieltä ei enää löydy - se kaikki on meidän pyörissä! Ikinä ei ole ollut pyörä noin p....nen! Sipalla oli rapaa puoleen väliin selkääkin! Odotellessamme päästyä tälle ikimuistoiselle taipaleelle, Rytmiryhmän dj laittoi meille musaa ajankuluksi. Se meni sen verran luihin ja ytimiin, että Sipan kanssa kunnolla jammailtiin pyörien päällä. Hra Virtanen kyllä yritti kovasti piiloutua tumman visiirin ja pleksin taakse ajatukselle "Arvaa, kuka ei kuulu joukkoon?"

Maanantai-iltana Lofooteilla oli mukava ruokailla koko porukalla. Pöydän äärellä 13 motoristia - yhdeksän Kinkkua (Sipan ja minun lisäksi Vuokko, 2 x Marianne, Anne, Iiris, Pia ja Malla) ja neljä vierailevaa tähteä eli seuraamme sulostuttavat Karjut. Ruoka hyvää ja palvelu erinomaista ja jopa suomenkielistä.

Lofooteilla käydessä kannattaa ehdottomasti piipahtaa Å:n. Se on saariryhmän eteläkärjessä oleva entinen kalastajakylä, nykyinen turistirysä. Jos ei turistirysä ole niinkään näkemisen arvoinen (on siellä erittäin viehättävä Bakeri), niin tie sinne on kyllä näkemisen ja ajamisen arvoinen. Tie E10 päättyy tähän paikkaan. Nimitys on kyllä hieman suureellinen tielle, joka loppupäässä leveydeltään on kuin meillä yksi kaista. Eipä sinne sitten matkailuautot mahtuneetkaan ohittamaan toisiaan, vaan sivupeilit meni reissun kalustetappioihin.

Reissun tuomaa kokemusta; 8-9 asteessa selviää suht hyvin kuin on fleece välihousut, vuorelliset ajohousut ja sadehousut; windstopperi, kevytuntuva takki, tikkivuorinen ajotakki ja sadetakki; paksut ajohanskat ja - tässä tilanteessa aivan taivaallisen ihanat! - kahvalämppärit. Maisemat Lofooteilla ja tietysti koko pohjoisessa Norjassa ovat uskomattomat! Samoin tiet ovat motoristin mieleen - ylös, alas, mutkaa... Kyllä siinä hunajaa sen verran pissi, ettei siihen yksi kevytTena riittänyt laisinkaan!

Säät olivat käsittämättömän (tuosta edellä kerrotusta sadeosuudesta huolimatta) suotuisat. Jos Lofooteilla on heinäkuussa keskimäärin 20 sadepäivää ja meille ei osunut niistä yhtään, niin jolla kulla on hyvät välit yläkertaan. Kiitos siitä!

Matkalla nähtiin tienpielissä ja tiellä tietysti myös erilaisia luontokappaleita - poroja, lampaita, hirviä, sopuleita, muutama lähes hipaisuetäisyydellä käynyt pikkulintu sekä yksi rikkoutunut rengas, joka onnistui näyttelemään hyvällä menestyksellä poroa.

Matkalla lensi pyörästä kolmas kerhoviiri tämän kesän aikana. Ei se jeesusteippikään kaikkeen päde. Kohta voidaan jo perustaa valtakunnallinen kisa "Löydä Kinkkujen viiri ja voita..."!

Kiitokset kaikille mukana olleille mukavasta matkaseurasta!

Kirjoitti siis Marru, the Diktis

Malla ja Marru Rautaperseinä juhannuksena 2015

Joskus vaan asiat menee kuin Strömsö'ssä. Niin kuin Mallan ja Marrun Rautaperseajo (SS 1000 = tuhat mailia eli 1608km / 24 tuntia) juhannuspäivänä. Meni niin hyvin, ettei siitä saa vääntämälläkään ei niin tragediaa eikä komediaa.

Startattiin Juhannuspäivänä puoli yhdeksän maissa Lahdessa. No, Malla oli siis siinä vaiheessa kyllä ajanut jo n. 70 kilsaa... Onneksi lähdin täydessä sadevarusteessa kauniit siniset kalastajanhanskat mukaan lukien - ekan 60 kilsan aikana tuli n. 47 vesipisaraa. Ei kun eka pysähdyksellä Palokassa sadeasu laukkuun. Matkaa tehtiin sulassa sovussa reittinä Palokasta eteenpäin Pyhäjärvi, Kempele, Rovaniemi - jossa paistoi ihanasti keskisuven aurinko! - , Kuusamo, Kajaani, Kontiolahti, Juva ja takaisin Lahteen.

Mukana meillä oli myös kerhon webmasteri Timo. Hän jälleen kerran lähti ajajille karja-auraksi. Karjaa ei kyllä hänen tarvinnut paljon aurata, mutta yksi lokki oli lähellä... Ja hyvä porovahti hän oli siellä Rovaniemi-Kuusamo alueella. Yllättävän paljon niitä tyhjäpäitä siellä näkyikin.

Mikäs on mennessä, kun aikataulu toimii (koko matkalta aikataulu heitti lopussa vajaa puolituntia, kun marginaalia olisi ollut 2 tuntia), pyörät pelittää ja kuskit toimii. Ilmatkin suosi niin, että ainoastaan puolenyön aikaan saatiin vartti tunnin sadekuuro niskaan.

Sen verran alkoi kyllä illalla viilenemään, että lisäilin vaatteita - eka kerralla toista pitkää kalsarikerrosta ja fleeceä ja seuraavalla pysäkillä sadeasua. Malla taisi tyytyä vaan vaihtamaan ohuet ajohanskat vähän paksumpiin. Niin olemme erilaisia.

Jälleen kerran täytyy todeta, miten mukava on ajella, kun on tehty hyvä ajoaikataulu. Siitä on helppo seurata matkan varrella, ollaanko aikataulusta jäljessä vai voidaanko kahvitella kauemminkin. Eli ehdottomasti suosittelen, että ajoa miettiessä tekee suunnitelman, jossa merkitty tankkauspaikat, laskettu kilometrit ja aikataulutettu se paitsi ajamisen suhteen, myös laskettu taukojen vaikutus kokonaisaikaan. Säästyy monelta harmaalta hiukselta! Yksi pieni vinkki; Osuuspankin pankkikortti lopetti toimimisen kolmannen tankkauksen jälkeen. Onneksi olin varautunut asiaan toisella kortilla. Joidenkin pankkien kortit ei anna tankata automaatista monta kertaa vuorokauden aikana. Credit puoli kyllä toimii, mutta ei välttämättä Debit. Ja jos kysyt asiaa "pankkineidiltä", älä usko, ellei hän ole asiasta AIVAN varma. Ennen ekaa rautaperseajoa itse kysyin pankista asiaa. Ja sanottiin, että tankkaile vaan, ei mitään hätää. No, hätä meinasi tulla, kun kortti lopettikin toimimisen.

Kiitos Kinkku-sisko Mallalle ja webmaster Timolle mukavasta ajoseurasta.

Marru, the Diktis

PÄITSIN YMPÄRIAJO la 13.6.2015

Pia, Malla, Katri ja minä lähdimme ajelemaan hienossa aurinkoisessa kesäkuun säässä kohti Lammia ja Padasjoen ABC asemaa.

Padasjoelta mukaan tuli 5 kinkkua, Anvi, Marianne, Nina, Maila ja Marianne.

Ajoimme suoraan reittiä Kuhmoinen - Jämsä - Korpilahti noin 100 km. Päijänteen länsipuoli on suoraa asfalttitietä ilman ihmeellisempiä maisemia.

Korpilahdella pysähdyimme syömään salaattia Satamakapteenissa ja Luhangan tien varrella tankkasimme. Täällä kuului pienoista narinaa liian pitkästä ajopätkästä ja jopa jonkun kinkun kinkkukin taisi puutua.

Luhangassa pidimme pienen tauon ja katselimme kaukaa paikallista elämää.

Jyväskylästä tuli 5 karjun porukka samalle parkkikselle ihmettelemään paikallista? sählyturnausta. Tänä ainoana tämän kesän aurinkoisena ja lämpimänä päivänä kylillä oli kaikenlaista tapahtumaa ja ihmisiä runsaasti liikkeellä vaan ei ollut teillä ruuhkaa.

Päijänteen itäpuoli onkin aivan kuin eri maailmasta. Tiet kiemurtelevat ja ovat mäkisiä, välillä mennään ylös ja taas alas ja vehreä puusto on ihan kintaalla. Ylitellään useita siltoja ja vesistöt seuraavat maanteitä mutta tiet ovat paljon huonomassa kunnossa itäpuolella. Reissun ainoat pienet sadekuurot tulivat itäpuolella.

Maila kurvasi kotiinsa Sysmän kohdalla.

Pulkkilan harjun kohdalla vaihdoimme vetäjää. Anvi luotsasi kinkkujoukon Vääksyn satamaan. Satamassa söimme ihania pikku pizzoja ja joimme tietysti kahvia. Jokunen löysi pehmytjäätelöäkin. Anvi jäi Vääksyyn ja minä erosin joukosta ajelemaan kotiin päin Lammin kautta. Loppu kinkkujoukko lähti kohti Lahtea ja Lahden satamaa, jossa jatkoivat kahvin juontia...

Kilometrejä tuli mittariin yli 400 ja paljon haipakkaa yhteistä menoa. Niin oli aurinkoinen ja lämmin kesäkuun lauantaipäivä pulkassa.

Melkein ulkomuistista kirjoitteli sirpa Riihimäeltä

10 KINKKUU LAUTALLA (Reissu Turun saaristoon 6.-7.6.2015)

Lauantaina 10 reipasta kinkkua tapasivat sovitusti Lohjan ABC:llä klo.9.30. Yksi tuli vähän myöhässä. Arvaa kuka?

P-paikalla häärätessämme itseämme ajokuntoon, istui Diktis satulassa visiiri huurussa ja katseli "maisemia" vastapäisestä parkkiruuturivistä. Päästiin kuin päästiinkin matkaan.

Paimio-Piikkiö tienoilla Pia vei meidät mukaville mutkateille. Hepojoella hevonen sai aamuliikuntansa, kun kurvasimme aitauksen ohi.

Paraisten kautta ajelimme ensimmäiselle lautalle, Nauvoa kohti. Sen jälkeen posoteltiin pikkuteitä Kirjaisiin syömään ja KAHVILLE.

Lautta toisensa jälkeen tuli tutuksi,kun siirryttiin Korppooseen ja siitä Houtskariin ja lopulta Mossalaan, jossa majapaikkamme sijaitsi.

Mökin avaimet saatuamme Marru ja allekirjoittanut siirtyivät kiireesti baarinpuolelle evästä metsästämään. Diktis on muuten oppinut tinkimään. Sapuska irtosi alle ovh:n.

Kinkkukerhon 7-vuotissynttäreiden kunniaksi Marru raotti kerhon kukkaron nyörejä ja tarjosi kierroksen juhlajuomaa. Oli kuullut kai jostain, että ilo ilman viinaa on teeskentelyä. Tuota ei usko kukaan jos on tavannut kinkkuja kimpassa livenä. Heleneä ei päästetä missään tapauksessa pois kerhosta. Korvat hörössä ja suut korvissa, kuunneltiin tarinoita Helenen ihmeellisistä kommelluksista. Herra varjele, mistä niitä tulee. Minna on myös melkoinen vitsiniekka.... Oli informoinut Fasen kautta...Tulossa viehkeät kinkut...tämän kerrottuaan porukka repesi, eikä meinannut asettua ollenkaan. Aiemmin illalla muuan pariskunta kertoi Marrulle,että he ovat odottaneet koko viikon prätkänaisia tuleviksi. Olikohan sen arvoista? Pysyivät reilun hajuraon turvin kauempana, eikä sinunkauppoja tehty. Illanvietto jatkui toisten osalta aikaisilla unosilla ja osa jatkoi ilottelua mökeillään.

Aamupala tarjoiltiin klo. 9.00 alkaen. Kunnon kinkkuina oltiin tietysti ruokajonossa keulan tuntumassa. Siinä jonotellessamme Malla pyyhkäisee paikalle meren raikkaana, pyyhe hartioilla ja uimapuku selvästi märkänä. Tunnetaanks me toi???? IIK! Vesihän on SIKAKYLMÄÄ!!!!

Mervin maitokärryn vetäjän asento oli muuttunut reippaaksi ja ryhteväksi. Tanssiaskelin pyörän päälle. Kiitos, Rva Mengelen (Marru) sähköhoidon, neuloja unohtamatta.

Ryhmä yhes koos ja maailman näyttelyyn. Se oli siinä lähellä. Näyttelystä ei nähty kuin ulko-ovi. Se pysyi kiinni. Sitten ajettiin Hyppeisiin.( Hyppeis Det betyder ingenting.) Sirpa näki rannalla kaikkialla koirankakkaa...,mutta biologimme Anne valisti, että se on hanhenshittiä, tämä tieto rauhoitti kummasti. Sitten taas seikkailtiin niillä lautoilla ja jokunen torvi autoilija halusi välttämättä kiilata jonossa väliin. Tarkennuksena.....pyörien. Paraisilla tankkaus ja pikkuteitä pitkin Somerolle syömään. Matkalla pidettiin lyhyt sätkätauko ja verryttelytuokio. Mariannen kanssa olin aiemmin hieronut nahkahousukauppoja. Helenelläkin olisi tarvetta. Tästä neuvoteltiin. Taitavat mennä jakoon. Minulle oikea puntti,jos saan valita. Somerolla syötiin ja hyvin. Vettä alkoi sadella. Terve vaan, sitä riitti viittä vaille loppumatkan ajaksi. Letkun ja Lopen kautta ajeltiin. Porukka hajosi kuka minnekin päin. Säät vaihtelee, mutta kinkuilla mieliala pysyy korkealla.

Tarinan otsikon sieppasi Minnalta Sipa

Reissun suunnitteli ja veti Pia

Mukana mutkittelivat: Marru, Sirpa, Anne, Mervi, Marianne, Minna,Helene,Malla,Sipa

MC Ylikypsien Kinkkujen matkakertomuksia kesältä 2013

HUIPPUAJOT ISO-SYÖTTEELLÄ 26.-28.7.2013

Nyt on Kerhomme puolesta korkattu Iso-Syötteen mp-tapahtuma eli Huippuajot. Lähdimme Sipan kanssa reissuun jo torstainaaamuna. Matkaa päivälle tuli 650 kilsaa ja aikaa meni n. 10 tuntia. Ajelimme tienopeuksia ja pidimme mukavan mittaisia kahvi- ja ruokataukoja. Muutama poro tuli jo menomatkalla nähtyä. Viimeinen tieosuus tunturihotelliin oli hyvin mielenkiintoinen. Aika tiukkoja mutkia. Siinä taas Kawasakin jalkatappi löi kipinää.

Torstai-ilta oli vielä hyvin hiljaista (itse tapahtuma siis alkoi vasta perjantaina). Mutta tavattiin me tapahtuman toisetkin Kinkut jo tänä iltana eli Pia ja Starckin Marianne, jotka olivat saapuneet hieman pitemmän kaavan mukaan. Perjantaiksi sitten keksittiinkin omaa ohjelmaa eli ajoimme Ranualle karhuja morjestamaan. Ja Posion kautta takaisin Syötteelle. Ranualta tullessamme meidän ohjattiin hotellilla aivan hotellin oven eteen pyöräjonoon. Siinä juteltiin henkilökunnalle, että saatiinpa oikein paraatipaikat ja että olimme jo eilen kyllä ilmoittautuneet. Tuumimme, että onpas tullut paljon pyöriä, kun varsinainen parkkipaikka on jo täynnä. No, sitten illalla ulos tullessamme huomasimme, että pihalla oli ainoastaan meidän pyörät ja nekin sivuun siirretyt. Eli idea olikin ollut se, että ilmoittautumisen ajaksi saa pyöränsä oven eteen. Meidän pyörillä oli nyt sitten oikein eturivinpaikat. Ihan pikkaisen nolotti, täytyy myöntää, mutta emme niitä poiskaan siirtäneet. (Eli emme kehanneet näyttää sille kaikelle ulkona olevalle kansalle, että ne ovat meidän pyörät.)

Iltaohjelmassa oli bändi ja erittäin hyvä naissolisti, jota jaksoimme sitten kuunnellakin peräti puolisen tuntia, kunnes väsy valtasi alaa.

Lauantaina tapahtuman ohjelmassa oli paraatiajo (arvio oli 60-70 pyörää) Pudasjärven lentokentälle, jossa oli kiihdytysajot. Ajokkeina oli autoja ja mp-pyöriä. Me Sipan kanssa ajateltiin, että olisipa Pappa-tunskat, niin mehän näytettäisiin. Täältä Pia ja Marianne lähti jo kohti Etelä-Suomea. Ja jotta meille Sipan kanssa olisi happeninkiä tällekin päivälle, ajoimme Kuusamoon (126km) syömään. Viihtyisä ABC siellä. Ja illalla hotellilla karaoketanssit. Neljännen laulajan taso olikin jo sitä luokkaa, että jouti nukkumaan.

Sunnuntaina jo aamusta kohti kotia. Vaikka oli heinäkuun lomalaisten kotiinpaluun aika, ei ruuhkia ollut kuin Viitasaaren ja Jyväskylän välissä. Muuten meno sujui sutjakasti. Mutta hieman taas piti ihmetellä joidenkin näkemystä joustavasta liikennekäyttäytymisestä. Ja herskyvän nauru sain aikaiseksi ainakin itselleni, kun jäimme sateessa pukemaan sadeasuja - ja mutkan takana viidensadan metrin päässä oli edessä kuiva tie ja poutapilvinen taivas. Siinä ohiajavat varmaan miettivät, että onpa reippaita tyttöjä. Ainakin siinä vaiheessa, kun letit suorina taas painelimme hitaimmista ohitse. Ilmoittautuneita osallistujia tapahtumassa oli 299kpl (ainakin se luku, jonka me viimeksi näimme). Plussia tapahtumassa oli hyvät maisemat ja paraatiajossa on aina muka fiilis. Henkilökunta jaksoi myös olla kaikessa kiireessä hyväntuulista ja palvelevaa, sekä hotellin henkilökunta että tapahtuman järjestäjät. Aamiainen oli hyvä - hyvää puuroa. Miinuksia on siitä, että tapahtuma on paikassa, jossa on siis yksi hotelli sekä muuta majoitustilaa - ja siten ei mitään muuta. Ja kun kaljanjuonti ei ajanvietteenä viehätä, niin siinä se sitten onkin. No, me saatiin aika kulumaan ajelemalla, mutta jos olisi tullut vettä taivaan täydeltä, niin mielikuvitus olisi ollut tiukoilla.

Ja sitten vielä - turha sanoa, että Harrikka pudottaa osiaan. Hyvin meni Vaajakoskelta Iso-Syötteelle Sipan aurinkolasit jarrupolkimen varteen tippuneena. Vai oliko siitä kiinni, että se ei ollut Harrikan osa...

Kokonaisuutena saattaa olla, että onnistuttiin ajamaan kaksi Huippuajoa samalla reissulla - ensimmäinen ja viimeinen.

Marru

Ps. Kiitokset sille Teiden Ritarille, joka pelasti öljypulasta. Kiitos.

KUNNIAKINKKUA TAPAAMASSA

Oli kesä, oli mopo, oli kesämopo vaaleanpunainen... Ja jos se sattuisi laukeamaan, kuten Sleepareiden biisissä, niin ei hätää sen korjaisi Sivulan Seija Perhosta. Elämäniloa ja positiivista naisenergiaa pursuavaa Seijaa ei ikä (74v) paina, eikä pelko työnteosta.

50-60 mopoa raadoista kasanneena hän tuskin jäisi sormi suussa ihmettelemään, vaan pistäisi mopon nippuun hetkessä. Museorekisteriinkin niitä on hänen toimestaan korjattu kunnioitettava määrä.

Seijahan on kerhomme ensimmäinen kunniajäsen, josta kerhomme on erityisen otettu.

Toivioretki Perhoon toteutettiin 6.7. kahdeksan kinkun ja yhden turvakarjun kera. Matka sujui mallikkaasti, kuten kinkkujen ryhmäajo yleensäkin.

Vaajakoskella nautittiin kahvit ja pullaa. Erityisesti kinkkuja ilahdutti, kun Diktis suvaitsi herkutella kanssamme, eikä mennyt matkanjohtajien sviittiin... Vaikka sellainen ABC.n tiloissa sijaitsikin. Kärsät lähes kuivina päästiin Perhoon, jossa aurinko paistoi täydeltä terältä.

Seija esitteli meille kunnioitettavan määrän mopoja ja muita vempaimia, joita hän oli korjannut. Joukossa oli kokonaan entisöity kuplavolkkari vm. 65. Maalausta myöten Seijan käsialaa. Silmät ja kärsät selällään ihmeteltiin.

Tuvassa Seijan tytär oli pyöräyttänyt suolaista ja makeaa piirakkaa ja kahvia ja teetä kurkun kostukkeeksi. Tyytyväisinä maiskuteltiin mahoihimme.

Ennen kahvitusta Diktis piti hienon puheen hienolle naiselle, jolla on elämänasenne kohdallaan. Ojensi kunniakirjan ja T-paidan muistoksi käynnistämme.

Kun ihminen on sinut itsensä kanssa eikä teeskentele, vaan on aidosti mitä on, niin ei voi kuin fanittaa. Tämä pätee Seijaan mitä parhaimmin. Kylässä olisi viihdytty vaikka kuinka pitkään, mutta maantie kutsui. Kotimatkalle kurvattiin ja kohti Keuruuta päästeltiin. Sieltä vihdoin löytyi ruokapaikaksi ABC. Ruokaa tuotiin kaukaloittain kinkkujen eteen. Pian selvisi, että pullerot saavat soppansa ensin, koska hehän pitävät baarit pystyssä. Marru raukka sai odotella tovin ennen kuin sai sapuskaa kärsänsä eteen.

Matka jatkui edelleen kohti Kangasalaa ja sieltä VT12 pitkin Lahteen. Vuokko ja Mira livistivät Hämeenlinnantielle, Maila Lammilta kohti Asikkalaa ja loput kotia kohti kuka minnekin.

Reissun opetus oli mielestäni... Matkailu avartaa, voit tavata mielenkiintoisia ihmisiä ja lehmänpaska on liukasta renkaan alla. Vältä sitä!

Mukanani mutkittelivat: Marru, Niina F, Maila, Tarja, Mira, Vuokko, Johanna ja turvakarju Pauli

MC YLIKYPSIEN KINKKUJEN 5-VUOTISPIPPALOT ASIKKALASSA

Kesäkuun 5. päivä 2008 kaksi höyrypäistä motoristinaista perusti moottoripyöräkerhon naisille ajatuksella: "pitäähän meillä kerho olla, kun meillä on pyörätkin". Toisella kun oli jo takataskussa valmiina hyvä nimikin, niin ei muuta kuin toimeen. Ja tällä historialla vietettiin lauantaina 8.6. Asikkalassa, Marttilan tilalla Mc Ylikypsien Kinkkujen 5-vuotisjuhlaa.

Paikka oli mitä parhain juhlaan - mutta niin oli myös ilmakin. Ajoimme auringon paisteessa Pulkkilanharjun upeiden maisemien kautta Marttilaan. Siellä saimme nauttia tilan Sinikka-emännän makoisista ruuista heidän viehättävässä yli sata vuotta vanhassa historiallisessa päärakennuksessa. Ruoka oli HYVÄÄ ja sitä oli ehdottomasti riittävästi. Loppupäivän vietimme heidän rantamökillään (= iso hirsihuvila) saunomassa ja uimassa. Meille oli lämmitetty savusauna ja ilmeisesti järvikin, kun oli niin lämmintä vettä. Saunalla oli kiva parannella maailmaa ja tutustua porukalla toisiinsa. Illan mittaan Kinkkuja lähti kotiin, kuka mihinkin aikaan. Ja varmasti pahoillaan, että joutuivat jättämään hyvän seuran. Jotkut viihtyivät niin hyvin, että jäivät yöksi.

Aamulla hyvästelimme Sinikan, mutta emme ihan vielä varanneet paikkaa 10-vuotisjuhliin. Läheltä piti.

Kiitos kaikille osallistujille mukavasta juhlasta.

Marru, Diktaattori

ENNAKOIVAN AJON KURSSI 25.5.2013

Osaatko ajaa kävelyvauhtia suoraan, pujotellen ja tiukkaa ympyrää kääntäen? Entäs 90 asteen kulmia ahtain välein? Onnistuuko äkkijarrutus, kun mummon rollaattori rullaa tielle?

Ainakin kymmenen kinkkua osaa nyt taas hieman paremmin kuin vielä ennen lauantaita. Mukana olivat Marru, Helena, Marja, kaksi Ullaa, Susanna, Tiina, Mervi, Sirpa ja allekirjoittanut. Tänä vuonna olimme ihan keskenämme ilman Moose Headin poikia.

Päivä alkoi pienellä demonstraatioesityksellä siitä, miten pyörän päällä oikeasti pitäisi olla ja miten sen päälle noustaan. Myös kuskattavalla on omat sääntönsä. Niiden perusteella monelle liikenteessä ajelevalle "kaksikolle" voisikin suositella käyntiä EAK:lla.

Suuren osan päivästä täytti hidasajo. Vaikka meistä jokainen sitä "harjoittelee" liikenteessä, on se yllättävän vaikeaa, kun ope ja kanssakinkut tuijottavat suoritusta. Se ympyrä, jonka sisäpuolelle piti taipua, oli jotenkin vaan NIIN iso!

Lounaan jälkeen (johon kinkut yllättäen saivat aikaa kulumaan runsain mitoin) oli jarrutusharjoituksen vuoro. Se oli monen mielestä päivän parasta antia. Mikä kumma siinä on, ettei sitä tule harjoiteltua yksin? Suora tyhjä tie niin ei muuta kun jarruttelemaan vaan. Kytkin pohjaan, katse eteen, jalkajarru päälle ja käsijarrulla tiukka jarrutus. Yllättävän helppoa, kun vaan harjoittelee! Ja taatusti hyvä taito tiukan paikan tullen. Loistava päivä päätettiin ajelemalla rauhakseen mutkateitä kahville. (Aika moni kyllä ilmaisi jo tässä vaiheessa kaipaavansa kylmää lonkeroa!). Aurinko helli katrastamme ja kauniit maisemat hivelivät silmää. Aika täydellinen päivä!

(Huh, mikä klisee, mutta näin se vaan meni)!

Kirjoitti Katri T.

SUSIKOSKIPÄRÄYS 2013

Olipa hyvä juttu! Eli kyseessä on SusikoskiPäräys 2013, joka oli järjestyksessään 12. Kuusi Kinkkua lähti mukaan tähän isoon ajoon toukokuun 11. päivänä. Tapasimme Orimattilan Kehräämöllä, josta Vuokko veti meidät Suskikosken kahvilalle. Tulimme paikalle tuntia ennen ajon ajon alkua, mutta parkkipaikka oli jo lähes täynnä. Samoin tienvierustatkin alkoivat tässä vaiheessa jo täyttyä. Toki kuusi hurmaavaa Kinkkua sai vielä itsensä mahtumaan pihaankin. Kahdeltatoista sitten starttiin matkaan. Oli upea letka! Ajettiin Kausalan ja Iitin kirkon kautta Jaalaan Vanhan Kelon pihaan, jossa vajaan tunnin kahvitauko. Täällä arvioita pyörien määrästä kuuli 400 - reilun 600 väliltä. (Äitienpäivä lounaalla Vanhalla Kelossa henkilökuntaan kuuluvan kertoma oma arvio - vai liekö ihan tieto - oli 600 paikkeilla.) Jaalasta Kinkut sitten kyllä erkanivat porukasta ja lähti lähes kuka minnekin. Itse pääajo ajoi isoa tietä Myllykoskelle, josta järjestäydyttiin paraatiajoon takaisin Susikoskelle, jossa tarjolla 400 ensimmäiselle hernekeittoa. Mahtoi olla aikamoista kiihdytystä ja kilpa-ajoa loppupäässä. Toki joku vuosi oli kyllä kerrottu, että niin kauan kuin joessa virtaa vettä, niin kauan riittää keittoa.

Ensi vuonna ainakin itse resurssoin koko päivän tätä tapahtumaa varten. Oli se sen verran vaikuttavaa olla mukana noin monen pyörän tapahtumassa, vaikkakin näin vain osan koko tapahtumasta. Ellei sitten taas satu Suomen lätkämatsi (Hyvä Suomi!!!!) samalla päivälle.

Liekö monilla myöhään alkanut ajokausi vaikuttanut siihen, että Kinkkuja oli mukana vaan se kuusi. Ensi vuonna suosittelen lämpimästi tätä tapahtumaa kaikille. Tällä kerralla mukana olivat allekirjoittaneen lisäksi Vuokko, Mira, Pia, Marianne S., Nina K. ja Susanna.

Kirjoitti Marru

MC Ylikypsien Kinkkujen matkakertomuksia kesältä 2012

Syysajelu 8.9.2012

Kauden viimeinen päiväajelu tehtiin Kymenlaakson suuntaan. Koska säät olivat jo varsin arveluttavat, niin ideana oli lähteä Kotkan Haminan suuntaan ja katsoa jotain kivaa niin kauan kun aurinko paistoi ja oli siedettävän lämmintä. Jos sadetta olisi ryöpynnyt niskaan, niin oltaisiin lyhennetty reittiä. Mutta keli suosi meitä suurimman osan aikaa.

Kokoonnuttiin poikkeuksellisesti Orimattilassa, josta ajettiin Artjärven ja Elimäen kautta suuntana Anjala. Vähän Anjalan eteläpuolella on Susikoskella motoristien suosima kahvila ja kuinka ollakaan, saimme seuraksemme Susikoski-ajoon valmistautuvat Karhulan-Kotkan seudun motoristit. Ei sentään lähdetty mukaan heidän kierrokselleen, koska meillä oli mainiona oppaana seudun tunteva Tarja. Hän näytti meille Karhulan ja Kyminlinnan sekä Langinkosken Keisarillisen kalastusmajan, jonka keisari Aleksanteri III rakennutti vuonna 1889.

Sitten suunnaksi Kotkan satama ja merikeskus Vellamo, johon tutustuminen olisi vaatinut useamman tunnin. Käytiin sentään Vellamon ravintolassa välipalalla ja päätettiin tulla joskus paremmalla ajalla uudelleen.

Kotkasta suunnattiin Ruotsinpyhtäälle ja Strömforsin ruukin kautta tosi mutkaista tietä Elimäelle ja sen jälkeen koteja kohti, sillä taivas veti mustiin pilviin.

Ajokausi sai hyvän päätöksen aurinkoisesta ja mielenkiintoisesta reissusta.

Etelä-Savon kierros 4.8.2012

Etelä-Savon kierros tuli tehtyä reilun kymmenen naisen voimin 4.8.

Kesälle tyypillinen epävakaa sää pani pukemaan sadevehkeet päälle jo heti Lahdesta lähtiessä. Siitä suunnattiin vanhaa tietä Heinolaan, kirkonkylän läpi, suuntana pikkutiet Mäntyharjuun. Ajettiin ohi oikean risteyksen, eikä viitsitty kääntyä takaisin, joten jatkettiin Jaalan suuntaan, kunnes löytyi toinen tie. Tosi mukava mutkatie Mäntyharjulle, paitsi että välillä on kymmenen kilsan pätkä hiekkatietä. Ei muuta kun sitä pitkin ja oltiin pikkasen rapaisia kun päästiin asfaltille.

Reittimuutos hidasti sen verran vauhtia, että jätettiin toiseen kertaan Kissakosken voimalamuseo ja ajeltiin edelleen koko ajan pieniä teitä Kangasniemelle. Sen lähistöltä olevasta mehiläis- ja puutarhasta oli tilattu esittely, ja kun kelikin oli vaihtunut aurinkoiseksi, niin siellä vierähti pitkä tovi. Tuli kyllä selväksi kuhnureiden merkitys ja karu kohtalo, samoin pensasmustikan uros- ja naarasvaihtoehdot.

Osa porukasta suuntasi Kangasniemen kohdalta kohti Lappia ja vastaavasti Seija tuli mukaan. Oli ajanut melkein nopeusrajoitusten mukaisesti kotoa Tuusulasta Kangasniemen tarhalle. Kellosta päätellen nopeutta oli ehkä ollut hivenen yli normaalin.

Kangasniemeltä suunta oli Joutsaan ja sieltä etelään.

Pitkä päivä, mutta rento meininki. Kuten aina.

Baltia valloitettu 21.-23.7.2012

Kun hyvä reissusuunnitelma katosi teknisistä syistä bittiavaruuteen, niin toteutimme lievästi sanoen sovelletun ohjelman. Reitti eteni sitä mukaa, miten sää ja inspis asettui. Tallinkin terminaalista löydettiin Tarton tielle ja Kosen treffipaikalle. Pia tuli mutkan kautta Keski-Euroopasta ja ehti hyvin remmiin. Ja saman tien todettiin, että 98-bensaa saa vain satunnaisesti, joten elettiin sen mukaan. Kosesta otettiin suunta itään, Peipsijärven rantaan, jossa heti ekassa kylässä eli Mustveessä oli meneillään markkinat, ja siihen sitten päättyikin järven rantamaisemien katselu. Onneksi, koska Peipsin rantatieltä ei näe muuta kun pusikkoa puolin ja toisin. Sade ja aurinko vuorottelivat ja päätettiin painella suorinta tietä Tarton kautta Otepäähän. Majapaikka löytyi, kiva bed & breakfest kylän ulkoreunalla, otettiin salamapikasuihku ja kiireellä syömään kylille. Taksi maksoi suuntaansa 4-5 euroa, joten ei rasitettu jalkojamme.

Sunnuntaina otettiin suunnaksi etelä, vilkaistiin Sangasten linna ja sitten Valgan kautta Latviaan. Ei ollut mukana latin latia, mutta maksut onnistuivat euroilla ja aurinko helotti. Ajettiin noin 400 km lenkki: Smiltene, Cesis, Sigulda, Valmiera ja Seda, ja sitten illaksi Otepäähän ja Hermannipubiin syömään. Latvian tiet oli vähän rypyläisiä ja autoilija jossain määrin itsekkäitä, mutta hyvin selvittiin. Alue, jossa kierreltiin, on Latvian "Alpit", eli Gaujan kansallispuistoa mukavine retkeilykeskuksineen ja kukkuloineen. Sedan kylä oli merkillinen neukkuajan taajama, mihin tarkoitukseen sitten lieneekin rakennettu.

Maanantaiaamuna lähdettiin posottamaan kohti Tallinnaa, ajettiin niin paljon pikkuteitä, kun ehdittiin aikataulun puitteissa. Eli Otepää-Törva-KarksiNuija-Viljandi-Turi. Sitten jo satoikin kunnolla ja todettiin, että loppumatka on ajettava lujaa "moottoritietä". Oli vaan jokseenkin paljon rekkaliikennettä, tietöitä ja savea ilmassa, joten Tallinnan reunalle tultaessa oli tukossa sekä visiiri, silmälasit että kuskit. Ja tuli vielä valituksi väärä reitti satamaan. Jos laivan lähtö ei olisi ollut puolta tuntia myöhässä, niin yksikään kinkku ei olisi siihen ehtinyt. No nyt tuli tutustuttua Tallinnan eri satamiin ja niiden liikennejärjestelyihin. Todettiin, että jos kaupunki (kaikkine syvine urineen ja kiskoineen) ei olisi lainehtinut vettä, niin ainakin joku porukasta olisi uskaltanut nostaa katseensa tiestä ja etsiskellä oikeita kylttejä. Totaalisessa hihityskunnossa oleva kinkkuporukka arvioi kumminkin reissun onnistuneeksi, jopa siinä määrin onnistuneeksi, että ensi vuodeksi voisi suunnitella laajempaa balttia-kierrosta.

Marrun ja Sipan rautaperseajo SS2000 Finland 5.7.2012

Tällä kertaa kolmikolla Sipa, Marru ja Timo oli ajettavaksi rautaperseajoksi valittu SS2000 Finland. Iron Butt Associationin sääntöjen mukaan ajon tavoitteena on ajaa normaali Saddle Sore 2000 -ajo eli kaksi perättäistä 24 tunnissa suoritettavaa vähintään 1000 mailin pituista ajoa, yhteensä vähintään 2000 mailia (3218 km) 48 tunnissa. Ajoreittiin tulee sisältyä käynti Suomen kiinteiden yleisten tieyhteyksien päässä olevalla eteläisimmällä (Hanko), pohjoisimmalla (Nuorgam), läntisimmällä (Raippaluodon Söderudden, Klobbskatin kalasatama) ja itäisimmällä (Ilomantsin Möhkö) paikkakunnalla.

Timo tarkkana miehenä valtuutettiin tekemään meille ajosuunnitelmat - joista tuli jälleen kerran tarkkaakin tarkemmat. Oman haasteensa suunnitteluun toi kolmen ääripään (Nuorgam, Raippaluoto, Ilomantsin Möhkö) tarkistuspisteiden aukioloajat. Mutta suunnitelma valmistui ja matkaan lähdettiin.

Ja kerrankin juttu ei ala aikaisella kellon soitolla. Aloitimme reissun puolenpäivän aikoihin Lahdesta kohti itää. Saavutimme Möhkön Mantan kahvilan ajallaan ja saimme nimikirjoitukset papereihin sekä hyvät kahvit. Tässä matka jatkui pohjoista kohti. Rovaniemen kohdalla ja siitä pohjoiseenpäin törmäsimme yhteen jo suunnitteluvaiheessa huomattuun ongelmaan. Saimme ihailla auringonlaskua ja heti perään sen nousua - ja suoraan edestä! Sotkamosta Ranuan kautta Rovaniemelle kolme tuntia koko ajan kohti yhä lähemmäs horisonttia laskeutuvaa aurinkoa, jonka jälkeen Sodankylän kautta Kaamaseen, viisi tuntia pohjoiskoilliseen ja koko ajan kohti hiljakseen nousevaa aurinkoa. Välillä tuntui, että ajamme aivan sokkona. Itselläni ryhmän viimeisenä ajajana oli johtotähtenä enimmän osan aikaa Sipan takavalo. Onneksi ne porot älysivät pysyä silloin pois maantieltä. Ne olisi kyllä huomannut vasta kosketusetäisyydellä. Mutta turvallisesti - ja aikataulun mukaisesti - pääsimme viiden aikoihin aamulla Kaamaseen. Täällä meitä odotti mökki ja parin tunnin lepo. Nukkuminen nyt oli vähän niin ja näin.

Seitsemältä taas startattiin kohti Nuorgamia ja tulimme hieman ennen Lomakeskuksen virallista aukeamista (klo 9.00) paikalle. Henkilökunta oli jo paikalla, joten saimme hieman etuajassa nimet papereihin. Juotiin kahvit ja jutusteltiin mukavia. Sitten takaisin Kaamasta kohti, jossa tarkoitus lopettaa ensimmäinen ajovuorokausi ja ensimmäinen 1000 mailia. Joka matkalla tuppaa tapahtumaan jotain ennalta arvaamatonta, niin nytkin. Parikymmentä minuuttia ennen Kaamasta Sipan pyörä halusikin pitää ihan omaehtoisen lepotauon. Se otti ja sammui. Nainen pois pyörän päältä, kiersi pyörän (hihna ei ainakaan poikki) ja takaisin selkään ja startti. Ilmeisesti Harrikalle tämä lepo riitti, koska auliisti taas suostui starttaamaan ja jatkamaan matkaan. Omat levotkin pyörä jätti tähän yhteen. Mikä sinänsä hyvä, koska selvästi aiheutti kaikille ylimääräisiä sydänlyöntejä. Ehdimme hyvin Kaamaseen. Siellä ensimmäisen ajovuorokauden lopetusseremoniat, kahvit ja toisen ajovuorokauden aloitusseremoniat.

Matka jatkui kohti läntisintä reittipistettämme, jossa Raippaluodon Cafe Compass suljettiin perjai-iltana klo 23.00. Kovasti näytti aikataulu menevän tiukoille, joten Timo jo soitti matkalta ja kysyi meille jatkoaikaa, jota auliisti luvattiinkin. Viisitoista minuuttia nuoret naiset joutuivat meitä odottamaan. Näin tämänkin ääripisteen nimet saatiin kerättyä. Ja tytöt saivat odottelupalkaksi hieman tippiä.

Koska eteläisimmältä rastilta Hangosta riitti pelkkä bensakuitti, emme olleet enää minkään aukioloaikataulun perässä, joten meno tuntui jo leppoisammalta. Mutta vielä oli edessä matkan "univaihe". Vaasan ja Porin välinen tie, kello kahden jälkeen aamuyöstä, ei liikennettä, ei valoja kuin parissa risteyskohdassa. Tässä vaiheessa itse lauloin läpi kaikki mahdolliset lastenlaulut ja muutkin, mitkä vaan osasin. Sekä kaikki pyörän päälle tehtävät voimisteluliikkeet. Niin päästiin Poriin. Porin ja Hangon välillä sitten jo pysähdyttiin tien poskeen hetkeksi jutustelemaan. Hangossa tankattiin ja Karjaalla kahville. Tässä kohdassa Timo tuntui olevan melko väsynyt, mutta kofeiini ja hetken pysähdys auttoivat hyvin. Enää tankkaus Helsingissä ja sitten viimeiselle reittiosuudelle kohti Lahtea. Oli riemukasta ajaa mottoritietä Lahteen. Viimeinen ajoväli ja hyvin aikataulussa. Ja sitten Lahdessa Kariston Nesteellä. Perillä! Vielä viimeiset dokumentit kuntoon - ja se oli siinä. Navigaattorin laskelman mukaan 3350 km ajettuja kilometrejä yhteensä tunnin verran vajaassa kahdessa vuorokaudessa.

Yhteenvetoa:

1) Puutuu se takapuoli Gold Wing'ssäkin

2) Jälleen kerran huomasi, kuinka henkisesti rentouttavaa on, kun matkan kulusta on tehty tarkka aikataulutus

3) Me naiset olimme reissussa sitä mieltä, että tämä ajo oli sitten viimeinen näitä ajoja. Mutta, mutta..... Palataan asiaan ensi kesänä.

21.7. tuli sähköpostilla tieto, että ajo on hyväksytty! Viralliseen tarkistukseen käytetyn karttaohjelman laskelman mukaan matkaa kertyi 3323 km.

Mäntsälä-keskeinen kiemurtelu 16.6.2012

Aina silloin tällöin uudet kinkkutulokkaat ovat esittäneet arveluja, etteivät pysy vauhdissa mukana. Turhaa epäröintiä, mutta joka tapauksessa nyt oli tarjolla neljän tunnin ajelu pikkuteitä, joilla vauhti ei missään kohti noussut yli 80 km/h. Lisäksi lenkki koostui kahdesta kierroksesta, jolloin puolivälissä saattoi hypätä pois.

Erikoiskutsusta huolimatta mukaan ei tullut yhtään "aloittelijaa", vaan remmissä oli taas vakioporukka, jolle reitti oli hivenen turhankin leppoisa.

Mäntsälästä lähdettiin pikku-pikku-teitä länteen ja lopulta päädyttiin Järvenpään Retkeilymajalle, Tuusulanjärven rannalle, kahvittelemaan ja nauttimaan auringosta. Sitten kierrettiin Jokelan ja Ridasjärven kautta Sälinkäälle ja takaisin Mäntsälään.

Toinen lenkki tehtiin etelään, pikkuteitä pitkin Pukkilaan ja sieltä Mallusjoen kautta Hautjärvelle ja takaisin Mäntsälän kupeeseen. Aikaa kului mukavasti, kilometrejä ei kertynyt kovinkaan paljon.

Marru antoi matkan varrella kommentteja letkassa ajamisesta ja pysähtymisistä ja niitä harjoiteltiin. Ehkä ensi vuonna tehdään vastaava päiväajo ja saadaan mukaan sellaisiakin, jotka vähän aristelevat letkassa ajamista. Radalla ajoa 12.6.2012

Jo varhain keväällä ilmoittautui joukko saparohäntiämme rata-ajoharjoitteluun, joka tapahtui Virtasalmen Motoparkissa. Helsinki Racing Club järjesti taas tänäkin vuonna bike-weekin aluksi pelkästään naisille tarkoitetun ajopäivän, Lady Dayn. Ei kun sinne.

Koko päivän mittaisen opetuksen ja harjoittelun hinnaksi saatiin tingittyä edullinen paketti, kun oltiin hyvissä ajoissa hereillä. Opastettu harjoittelu klo 11-18 maksoi 60 euroa per nainen, joten hinta oli kohdallaan.

Siispä ajoimme 12.6. koleahkossa säässä ja tietysti matkalla kunnolla kastuen Virtasalmelle ja hivenen hytisten kuunneltiin Tapio Nevalan antamaa alkuopetusta. Hän oli jaksottanut opetuksen neljään osioon ja koko ajan radalla ajoi naisten mukana 2-3 kokenutta rata-ajon kouluttajaa. Varikolle ajaessa kouluttajat antoivat henkilökohtaisia kommentteja ajosta ja vastailivat kysymyksiin.

Aluksi totuteltiin oppaan johdolla rataan, sellaisella vaihteella, ettei kurveissa tarvinnut jarruttaa, sitten ajettiin enemmän omaa vauhtia, edelleen moottorijarrutuksella jarruttaen, mutta nyt oikeita ajolinjoja tavoitellen. Kolmannella jaksolla otettiin mukaan jarrutus ennen kaarretta ja neljäs jakso sisälsi jo vartalon painon siirron mutkissa kallistettaessa. Siitä vaan kinkun puolikas pois satulalta sisäkurvin puolelle painojakautumaa ohjaamaan. Kylmästä ei enää ollut tietoakaan, mutta kello 16 mennessä alkoi voimat jo loppua ja päätettiin ottaa varman päälle ja lopettaa harjoittelu.

Yleisesti ottaen pidettiin opetusta ammattitaitoisena ja hyvänä. Nevala korosti, että eri kouluttajat antavat vähän erilaisia ohjeita, muun muassa jarrutuksesta ja vastaohjauksesta, ja että jokainen saa itse tunnistella, mikä tuntuu parhaalta ja oikealta tavalta juuri itselle. "Ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa jarruttaa tai ajaa mutkaan". Siinä mieluinen opetus meille. Jäädään suunnittelemaan jatkoa. Päiväajo 26.5.2012

Kolea kevätsää on vähän häirinnyt suunniteltuja päiväajoja. Tarkoitus oli mennä toukokuun puolivälissä Turun suunnalle, Liedon motoristikirkko-tapahtumaa katselemaan, mutta sään takia se peruttiin. Korvaava reissu tehtiin 26.5. vetäjänä Teija ja suuntana nelostien länsipuoli. Aurinko yllättäen hymyili ja ajettiin Järvenpäästä leppoisaa vauhtia, pikkuteitä Jokelan kautta Nukarille, Nurmijärvelle, sieltä Röykkään ja sitten ylös Haimoon mutkaisia pikkuteitä. Käytiin pikaisesti vilkaisemassa, miltä Sääksjärven uimaranta näyttää ja todettiin, että hienolta ja että kahvitupakin olisi auki kesäkuukausina. Haimoosta käännyttiin etelään päin ja koska matkanteko maistui, päätettiin käydä vielä alkuiltapäivän kahveilla Sipoon Gumbostrandissa. Sipoosta palailtiin Nikkilän kautta Paippisiin ja sieltä kotiin. Leppoisasta mutkatiekurvailusta jäi leppoisan kesäinen fiilis.

MC Ylikypsien Kinkkujen matkakertomuksia kesältä 2011

Moosehead Poker Ride 2011

Lauantaiaamu 27.8.2011 valkeni kauniina ja aurinkoisena. Oli päivä, jolle kerhon tapahtumakalenteriin oli kirjattu osallistuminen Mäntsälässä päämajaansa pitävän Moosehead Bikers moottoripyöräkerhon järjestämään Poker Ride 2011 ajoon.

Lahden kokoontumispisteeltä Kinkkuja kohti Mäntsälää lähti 4 kpl ja osaston karja-auraksi mukaan oli huolittu myös yksi karju. Lahdesta matkaan lähteneiden siirtymisreitillä osastoon liittyi vielä yksi Kinkku

ja ennalta sovitulta kohtaamispaikalta Mäntsälän Juustoportilta mukaan poimittiin vielä 2 Kinkkua. Hirvipäiden tallille omin päin hakeutuneita ja Kinkkuosaston mukana reittiä ajamaan lähteviä Kinkkuja löytyi vielä 2 kpl.

Ajon säännöt olivat selkeät. Ajetaan mp-suunnistuksena vajaan 300 km:n mittainen reitti eteläisessä Suomessa ja pelataan samalla erä pokeria. Osallistumismaksun maksanut saa jokaiselta rastilta yhden kortin. Rasteja on seitsemän ja kahdella viimeisellä rastilla voi vielä vaihtaa tarvittaessa yhden kortin / rasti. Paras pokerikäsi maalissa voittaa moottoripyörän takarenkaan.

Koska säännöt eivät asettaneet rajoituksia rastilta toiselle siirtyville pyöräosastoille, Kinkut päättivät ajaa tällä kertaa reitin yhtenä osastona. Niinpä lähtöpaikalta Hirvipäiden kerhon tallilta Mäntsälästä aloitettiin reitin koluaminen yhdeksän Kinkun osastolla. Reitti kulki Hausjärven, Aulangon, Vehoniemen, Luopioisen, Tuuloksen, Lappilan ja Sälinkään rastien kautta takaisin Mäntsälään. Osa Kinkuista tiesi jo lähtiessään, että aikataulunsa takia he eivät voi ajaa koko reittiä, joten kaikki eivät osallistuneet ajoon liittyneeseen pokeriin. Tiettävästi pelissä mukana olleilla ja Kinkkuosastossa ajaneilla oli varteenotettavina pelikäsinä ainakin kaksi täyttä kättä ja yksi suora. Mikään näistä ei kuitenkaan riittänyt tämän kertaisen pelin voittoon.

Vallinnut säätila, Hirvipäiden erinomaiset järjestelyt, Kinkkuosaston hyvä keskinäinen yhteishenki ja kiireetön ajosuoritus takasivat, että meillä kaikilla mukana olleilla oli kuin Putte-possun nimipäivillä, eli "niin mukavaa".

Avoin YLEISÖKILPAILU kaikille lukijoille.

Mikä selitys? "Kyllähän sitä ajaisi, mutta kun kieli tulee kipeäksi." Mistä johtuu? Osaatko selittää? Pieni vinkki löytyy edellä olevista teksteistä.

Oikeasta vastauksesta tai, jos sitä ei tule, eniten mielikuvitusta vaatineesta voittaa palkinnoksi Mc Ylikypsien Kinkkujen hihamerkin. Vastaukset sähköpostilla marru.honkanen(at)phnet.fi. Vastausaikaa 31.10.2011 saakka. Sen jälkeen näet oikean vastauksen ja voittajan nimen tältä sivulta. Kaikille onnea kilpailuun ja hyvää mielikuvitusta.

Oikea vastaus: Kun on sopivan napakka kypärä ja koko ajan äänessä oleva nainen sekä kypäräpuhelimet lisättynä pitkään päiväajoon, kielen takaosan reunat hankautuivat takahampaisiin. (Asiaa saattoi hieman auttaa turvottava särkylääke.) Näin kävi minulle ja voitte uskoa, että teki kipeää. Kaksi seuraavaa ajopäivää oli sitten hiljaisempaa. Ja mies huokasi - ja hartaasti - ja syvään.

Oikeista ja sinne päin olevista vastauksista onnetar löysi voittajaksi Maijun. Onneksi olkoon.

Kiitos kaikille osallistujille.

Saaristokierros 30.-31.7.2011

Olisihan voinut tulla vettä kaatamalla ja kinkuilla olla sorkat kohmeessa. Ja olisihan se voinut olla täysin suunnittelematonta haahoilua pitkin Turun saaristoa tai täysin eksyksissä oloa melkein ulkomailla.

Mutta niin ei ollut! Leppeä kesäkeli lämmitti saparoita ja Pia oli tehnyt pitkän ja perusteellisen pohjustustyön reitin, majoituksen ja aikataulujen suunnittelussa. Ja Maisa ja Pia toimivat pitkämielisinä vetäjinä, kun koko 17 hengen porsue toteutti kauan odotetun ja upean kaksipäiväreissun, pääkohteena Turun saariston rengastie.

Liikkeelle lähdettiin kuka mistäkin lauantaiaamuna kukonlaulun aikaan ja varsinainen kokoontuminen oli Naantalin pohjoispuolella, Kustavin Heponiemessä ennen puoltapäivää. Siitä alkoi herkullinen lautta- ja lossirumba eli kahdeksan eripituista lauttamatkaa saarelta toiselle, päätyen sunnuntaina iltapäivällä mantereelle, Paraisille.

Saparot innosta väristen purjehdimme siis ensiksi Iniön saarelle ja samalla siirryttiin enempi ruåttalaiseen kulttuuriin. Iniö on söpö paikka, mutta vähän liian pieni, jotta ajotamineissaan hikoilevat kinkut olisivat innostuneet jalkautumaan tai suuremmin kiertelemään. Siispä suunnistettiin vähän lossiakin apuna käyttäen saaren eteläkärkeen Dalenin satamaan ja Houtskarin lauttaan. Se on vain kesäaikaan liikennöivä maksullinen lautta, josta tällä kertaa puuttuivat kaikki palvelut. Eli ei kahvia, pullaa, eikä edes juomavettä. Vessa sentään löytyi. Tunnin matka taittui kuitenkin leppoisasti kun vähäiset vesitilkat jaettiin sopuisasti tasan.

Houtskarin puolella pysähdyttiin heti sataman viereen uimaan ja kaffille. Jokusen lossimatkan jälkeen oltiin saaren keskiosassa, Näsbyssä, jonne oli varattu majoitus Houtskarin kristillisen opiston tiloista. 1939 perustettu oppilaitos on nykyisin nimeltään Saaristokansanopisto, ja kesäaikaan vieraita majoitetaan mökkeihin ja asuntolatiloihin, jos nyt joku sattuu tietämään tästä majoitusmahdollisuudesta.

Joskus loppuiltapäivästä oltiin perillä ja rehtori seisoi jo valmiina pihalla odottamassa vähän jännittyneenä pelottavaa motoristilaumaa, mutta kinkkujen charmi puri hetkessä ja tuossa tuokiossa rehtori oli jo soittamassa kyläkaupan kauppiasta takaisin työmaalleen myymään kinkuille olutta, siideriä ja makkaraa yöpalaksi. Houtskarissa on jo jotain nähtävääkin, mutta varsin pian nälkäinen porukka paineli peräkanaa jalkapatikassa kirkkomaan poikki vierasvenesataman ravintolaan syömään. Grilliherkuttelun aikana rehtori oli lämmittänyt saunan, ja perusteellisen löylyttelyn ja uintien jälkeen siirryttiin nuotion ääreen jatkamaan herkuttelua ja parantamaan maailmaa. Tyynen ja hiljaisen kesäyön jossain vaiheessa kellistyttiin pahnoille, joita ei yhtään sovi moittia.

Aamulla reippaimmat kävivät tutustumassa lähitienoon nähtävyyksiin, muut keskittyivät aamukahvipöydän kehumiseen ja yleiseen turinointiin, kunnes oli aika suunnata Korppooseen vievälle lautalle. Se oli taas vähän pitempi väli eli paatteja kulkee harvakseltaan, mutta onneksi ehdittiin, vaikka meinasi tulla kiire. Korppoo City Centerissä Pia veti letka perässään pienen kierroksen, joka herätti kyläläisten keskuudessa ansaittua huomiota, sen jälkeen taas lautalla Nauvoon ja sen idylliseen pikkusatamaan lounaalle. Sitten oli jäljellä enää yksi vesistön ylitys ja oltiin Paraisilla. Sielläpä sitten, Parainen Centrum -kiertoajelun jälkeen, hyvästeltiin ja lausuttiin ansaitut kiitokset mukavalle matkaseuralle ja jämäkästi hoidetulle matkalle. Vaikutelmaksi jäi, että kinkkujen on pakko päästä uudelleen saaristoon!

Vuokko

"Päijänteen ympäriajo" 9.7.2011

Ja niin tänäkin kauniina, aurinkoisena ja todella lämpimänä lauantaiaamuna oli Kinkkuset lähdössä ajoretkelle tavoitteena kiertää Päijänne ympäri. Kärkkäisellä paikalla olivat Marianne, Niina, Tarja, Pia ja allekirjoittanut ja muut Kinkut olivat lomalla jossakin tai muuten vain kotosalla lomailemassa. Retkelle

saattamassa olivat Marru hellemekossa ja Timo. Marrun asusteista päätellen he eivät olleet lähdössä mukaan.

Jo lähdössä oli tiedossa, että Päijänteen länsi puolella oli iltapäiväksi luvattu sadekuuroja ja ukkosta, ja siitä huolimatta menimme alkuperäisten suunnitelmien mukaan ensi itäpuolta, sillä ainahan suunnitelmia voi muuttaa!!

Ensimmäisen pätkän päristelimme Vääksyn kautta Sysmään, missä tankkasimme ensimmäisen kerran ja siitä vain kiireellä matkaan, koska pitkiin pysähdyksiin ei ollut aikaa, kun Vuokko odotteli meitä Korpilammella. Sysmässä oli juuri samaisena päivänä mielenkiintoiset Kirjamessut, mutta melkein silmät kiinni vain huristelimme ohi, kun kiire oli eteenpäin kohti Korpilampea. Kiireestä huolimatta "puskapissille" oli pakko pysähtyä. "Ja eikun eteenpäin" sanoi Kinkku helteessä. Mariannen johdattelemana jatkoimme matkaa "melko haipakkaa" Luhankalle ja mahtavat maisemat ja upeat uimarannat vain vilistivät silmissä. Tämänkin matkan jälkeen täytyy vain todeta, että kyllä tämä meidän Suomen suvi on kaunis!!

Seuraava pysähdystauko oli sitten Korpilahdella Kärkisalmen sillan kupeessa, missä Vuokko jo meitä odotteli. Nyt maistui jo kahvi ja "pulla" (lue leipä) ja jäätelö. Ja kun siinä viileän veden äärellä oltiin, oli pakko mennä myös uimaan, jee jee!! Iinaa lukuun ottamatta kaikki Kinkut uskaltautuivat uimaan ja ah, se viilensi oloa ihanasti!!

Virkistävän tauon jälkeen ajoimme Jyväskylään ja siellä sitten päätimme, ettemme lähdekään ajelemaan Päijänteen länsipuolta (siis suunnitelma muuttui), vaan suuntasimme kärsät kohti Vaajakoskea ja siitä Mikkeliin päin ja päädyimme Kangasniemelle lounas pöydän ääreen. Ja ruoka todellakin jo maistui ja sitä oli riittävästi. Myös lämmintä riitti (uimapuku kuivui hyvin) .... siis taas kiersimme taitavasti kaikki mahdolliset sadekuurot.

Kangasniemeltä Juha tuli joukkoon mukaan ja yhdessä suuntasimme Kärsät kohti Mäntyharjua. Mäntyharjun torilla pysähdyimme syömään irtojäätelöä, mitä Mariannekin saada syödä ja siksihän Mariannen kärsä sen haistoi. Uhkaavasti taivas tummeni ja ukkonen jo pelotteli meitä matkoihimme. Mutta näinhän se melkein joka reissulla käy, että sadetta kierretään ja kaarretaan pakoon. Ja siitä huolimatta se aina yllättää, kuten meidätkin Mäntyharjun ja Heinolan välillä. Pikaisesti sadeasut vain päälle ja matka jatkui ... onneksi kuitenkin myrskyn kaatamat puut oli jo siirretty tieltä syrjään!!

Sateen jälkeen paistaa aina aurinko ... kun saavuimme Repoveden luonnonsuojelualuelle, ei sateesta ollut kuin muisto vain! Pysähdyimme toteamaan, että Sonnanen on erittäin kirkasvetinen, karu järvi, pitkälle

matala, jonka rannat ovat kauttaaltaan metsäiset. Tämä on Marianne yksi suosikkipaikka, missä hän käy iltauinnilla. Koska olimme juuri lähes kastuneet, ei uimaan meno houkutellut, vaikka lämmintä oli edelleen. Eikä olisi enää jaksanutkaan, kun olimme melkein kotona. Aloimme kaikki olla jo väsyneitä ja "peräpää" hellänä, joten Tähtihovin tankkauksen jälkeen kukin suuntasi moottoritietä suorinta tietä kotiin.

Kiitos Mariannelle ja kaikille mukana olleille mukavasta ajopäivästä ... ja meillä kaikilla oli niin mukavaa!!!

Johanna

Marrun ja Sipan BB1500 Finland 1.-2.7.2011

Kun kello soi Rautaperseajon aamulla 5.30, tuli mieleen, olisiko sittenkin pitänyt edellisiltainen Kinkkujen kokoontumisajo jättää väliin ja mennä aiemmin nukkumaan. Mutta näinhän emme tietenkään tehneet, sehän olisi ollut mamoilua. Ei kun kuuden tunnin unien jälkeen reissuun. Tapahtuma oli suunniteltu toteutettavaksi kolmen kuskin yhteisajoksi. Mukana matkassa Kinkut Marru ja Sipa ja karja-aurana Timo.

Tapasimme Lahden Kariston Nesteellä, josta ensin tällainen pieni varsinaiseen ajoon kuulumaton siirtymätaipale, eli matka Jyväskylään. Täältä starttasimme perjantaiaamuna yhdeksän aikoihin varsinaisen Rautaperse -ajon. Edessä oli siis Bun Burner 1500 Finland -ajo eli tarkoittaa suomennettuna aikarajaa 36 tuntia, vähintään 2 414 kilometriä, sekä todistettavasti käytynä kaikki Manner-Suomen 19 historiallista maakunnan pääkaupunkia.

Jyväskylä oli valittu virallisen reittiosuutemme aloituspaikaksi. Sieltä lähdimme kohti Seinäjokea, jota ennen saimme jo laittaa sadeasut päälle. Seinäjoelta ajo jatkui Vaasan ja Kokkolan kautta muutaman ukkoskuuron ja tasaisemman sateen saattelemana Ouluun. Oulussa pidettiin kuskeja huoltava kahvitauko ja päästiin riisumaan myös sadeasut vaihteeksi pois. Oulun jälkeen pyörien pikatankkaus Rovaniemellä, tekninen välitankkaus Pudasjärvellä (joka ei siis kuulu virallisiin käyntikohteisiin) sekä kohta taas sadeasut päälle. Kajaanissa yökahvit kevyellä haukkapalalla ja nokka kohti Kuopiota, Joensuuta ja Mikkeliä. Mikkelissä pidettiin taas kahvipaussi sekä pakattiin ne sadeasut laukkuihin. Tässä vaiheessa kello oli 9 ja lauantaiaamu. Kahvittelun ohessa laskeskeltiin, että aikaa on jäljellä 12 tuntia ja kilometrejä sen verran, että reippaasti saadaan mennä ja kahvitaukoja ei ole enää kovin varaa pitää, jos aiotaan ehtiä aikarajan puitteissa perille. Ja ei kun uudella innolla ja adrenaliinilla teille. Siinä sitten meni lyhyillä tankkauspysähdyksillä Lappeenranta, Kouvola ja Porvoo.

Helsingissä oltiin iltapäivällä ja nyt piti jo syödäkin taas jotakin. Turkuun mennessä taas kerran ne sadeasut päälle. Tässä missattiin 15 min., kun piti ajella vaatteen vaihtoon pois moottoritieltä. Ja periaatepäätös - näillä asuilla sitten loppuun asti. Porissa vettä tulikin aivan taivaan täydeltä. Tampereen jälkeen moottoritiellä kohti Hämeenlinnaa tuli vastaan ajajia pelkissä shortseissa ja t-paidoissa. Ihan hieman sadeasu hiosti, mutta mitä sitä ei kestäisi hyvän asian eteen. Hämeenlinnan jälkeen olikin viimeisenä etappina kotikaupunkimme Lahti, jossa tankkasimme lopputankkauksen reilut 10 min. ennen kuin aikaraja napsahti umpeen. Tuossa vaiheessa oltiin väsyneitä, mutta onnellisia. Ja aivan varmasti kaikkensa antaneita.

Verrattuna edelliskesän ajoon (SS 1000 = 24 tuntia, 1600 kilometriä) tämä oli aivan toista luokkaan. Oikein hyvin ymmärrän, miksi tämä ajo luokitellaan jo vaativaksi Iron Butt -ajoksi. Ja kyllä sen muuten tunsi vielä viikon verran takapuolessaankin. Hyvä etukäteissuunnitelma (meillä oli) ja etenkin sen aikataulusta kiinnipitäminen (eipä ihan nappiin) osoittautui oleelliseksi tällä reissulla. Meidän aikataulu meni tiukalle lähinnä alkumatkan liian pitkien pysähdyksien ja alussa huonolla tavalla ohjelmoidun navigaattorin takia. Ensimmäisiä tankkauspisteitä piti vähän etsiskellä - ja aikaa paloi.

Reissu oli kyllä kovin vaiherikas. Ainakin oppi reippaasti vaihtamaan sadeasuja. Muitakin eläviä matkalla tavattiin kuten poroja, hirvi, jäniksen poikasia sekä lähes aasimaisia huonosti käyttäytyviä vaasalaisia. Myös Nukkumatti vieraili joka pyörällä lauantaiaamun tunteina.

Sunnuntaina yhden nukutun yön jälkeen oli kyllä kristallin kirkkaana mielessä - ensi kesänä seuraava Iron Butt -koitos. Kaikkea se teettää!!!!!!

ps. vielä jännätään virallista mittausta, riittääkö kilometrit

HVITTRÄSK 2.6.2011

Aamu näytti todella hyvältä kelin puolesta. Aurinko paistoi, tulossa lupaava ajopäivä. Retki Hvitträskiin alkoi. Toistakymmentä Kinkkua oli kokoontunut Järvenpään St 1:lle. Iloinen röhkiminen täytti huoltoaseman pihan. Mitä mitä... pientä ongelmaa reitin suhteen. Kuka osaa Kirkkonummelle? Eikun Marsa navigaattorin kanssa keulille ja matka alkoi. Kärsät kohti Hvitträskiä. Ajoreittimme oli Järvenpäästä Nurmijärvelle, josta Lepsämän ja Siippoon kautta Ojakkalaan. Siitä otimme suunnaksi Veikkolan. Tauon pidimme Veikkolan Nesteellä ja sieltä Hvitträskiin nähden upeita maisemia ja ajaen mukavia mutkateitä.

Kyllä kaikkien Kinkkujen silmät olivat ymmyrkäisillään, kun saavuimme perille. Todella upea paikka. Hvitträskin rakennuttivat vuosina 1901-1903 arkkitehdit Herman Geselius, Armas Lindgren ja Eliel Saarinen. Hirsistä ja luonnonkivistä kansallisromanttiseen tyyliin rakennetussa päärakennuksessa oli sekä yhteinen arkkitehtitoimisto, että Saarisen ja Lindgrenin perheiden kodit. Gesellius asui pienessä huvilassa. Saarisen asunto on nykyisin museona ja pienessä huvilassa toimii ravintola ja kahvila. Hvitträskiä ja sen englantilaistyylistä puistoa ympäröivät kalliot, metsä ja Vitträsk-järvi. Tässäpä Kinkuille sopiva vanhainkoti tuumailtiin. Kyllä sinne muutama pappakin mahtuisi. Tutustumisen ja tankkauksen jälkeen Marsan ja Tarjan kärsät kohti Lahtea. Muut Kinkut jatkoivat vielä Pian johdolla kohti Porkkalanniemeä.

Kiitokset kaikille mukana olleille mukavasta ja antoisasta päivästä.

Tarja N

Ajoharjoittelu Porvoossa 21.5.2011

On se kumma, jos töihin tarvitsee herätä aamulla normaalia aikaisemmin, on se työn ja tuskan takana, mutta...

Kun herätyskello soi Kinkkujen ruosteenpoistopäivänä, sitä on heti pirteänä kuin pikku possu kevätlaitumella (tiedän, kielikuva ontuu hieman, mutta onneksi vain hieman). Kinkut suunnistivat tänäkin vuonna Porvooseen Joukon, Jukan, Pekan ja Robertin hellään huomaan. Moosehead'n porukka oli lupautunut pitämään viime vuoden mukaisesti Kinkuille ajoharjoituspäivän. Kyllä heidän kärsivällisyytensä tai vaihtoehtoisesti Diapamvarastonsa ovat pohjattomia!

Siellä sitten harjoiteltiin niin hidasajoa, pujottelua kuin tehokasta jarruttamistakin - ja mitä kaikkea muuta olikaan. Ja etujarruun ei saanut koskea kuin jarrutusharjoituksissa. Olisikohan pitänyt sitoa oikea käsi kiinni, se kun tahtoi aina.... Päivän lopuksi sai vielä valita joko soratie-/mutkatieosuuden tai väistämisharjoituksia. Itse väistämisharjoituksia tehneenä vieläkin unissani kuulen sen hemmetin keilan kolinan.

Päivä meni loistavasti - ja nopeasti - ainakin Kinkkujen mielestä, Paljon taas saatiin uusia ohjeita ja harjoitteita. Jos nyt pikkuisen keiloja kaatui tai pyörä, niin opiksi se kaikki oli.

MC Ylikypsien Kinkkujen matkakertomuksia kesältä 2010

Kinkkujen syysretki Tammelaan ja Kuumaan(!?)

Lauantai syyskuun yhdestoista 2010: Aamu valkeni... hrrrr! aamu ei siis todellakaan valjennut: oli harmaan hämärää, sataa tihuutti ja kyseenalaista lämpöäkin vain hätäiset kymmenisen astetta. Mitä tekee kinkku tällaisena aamuna? Mitäpä muutakaan: hyppää rakkaan moottorinsa päälle ja lähtee kinkkuretkelle ties mihin (määränpää lienee usein sivuseikka, pääasia on, että ajetaan jonnekin kauas pitkässä letkassa ja pysähdellään paljon pullakahvi-& pulinatauoille). Sateen yltyessä matkalla taisi mieleeni tosin hiipiä pienenpieni epäillys, josko kerhostamme löytyy muita näin kahjoja. Mutta huoleni oli turha. Onhan näitä: Pia, Marianne K., Marru, Vuokko, Maisa ja Mira.

Ajelimme rauhalliseen tyyliimme Jokelan, Nurmijärven, Rajamäen, Kytäjän ja Lopen kautta Läyliäisiin. Tielle juossut kissanpentu ja aikalailla kookkaampi kauriskatras, joka onneksemme pelästyi pörisevää letkaamme ja säntäsi takaisin metsän suojaan, antoivat muistutuksen siitä, että skarppina täytyy ajellessa olla ihan KOKO AJAN!

Läyliäisten Nestellä nautitun kahvi-ja seurustelutauon jälkeen Vuokko johdatti meidät iha-mahottomankauneit (ja hyväkuntoisia!) mutkateit´ Räyskälän kautta Tammelaan.

Kohde 1: Lounais-Hämeen Pirtti

Komea vanha (rak. vv. 1946-48) hirsirakenteinen kotiseututalo seisoo hulppeissa harjumaisemissa puhtaan Suujärven rannalla. Hauska isäntämme esitteli meille yläkerran perinneravintolan / terassin talonpoikaisesineistöineen sekä alakerran Hakkapeliittakellarin, jossa on esillä museoesineitä 30vuotisessa sodassa taistelleilta Tammelan Hakkapeliitoilta. Tässä historiaa huokuvassa kabinetissa pidimme pienen ruokailutauon. Käyskentelimme vielä lähialueella katsomassa rantasaunan ja uimalaiturin. Tänne on pakko palata uimaan ensi kesänä, sillä taru kertoo, että uituaan kerran Suujärvessä ei enää vanhene lainkaan (ylikypsän on toki kokeiltava kaikki konstit, eikö!?!).

Kohde 2: Islanninhevos- ja maatilamajoitustila.

Kuumassa(=paikannimi) hymyilevä emäntämme ("Teijalle terkkuja!") oli meitä vastaanottamassa idyllisten punamultarakennusten ympäröimällä kauniilla maalaispihalla.

Kiersimme katsomassa mukavat majoitustilat, mahtavan maneesin, pellot ja pilttuut, samoin suuren salin ja kinkkuja kiehtoneen kookkaan kylpytynnyrin saunaterassilla, taputtelimme issikat ja koirat. Täällä on hieno ympäristö monen moiseen toimintaan!

´HeiHeit´ mukavalle isäntäväellemme heitettyämme ajelimme aika haipakkaa Riihimäen ABCille, jossa kahvin ja purtavan ääressä oli kiva vielä kerrata päivän kokemuksia ja yhtä mieltä OOMME KAIKKI: niin tosikivaa oli - taas kerran - että sadepisaratkin kypäriemme visiireillä näyttivät oikeastaan aivan AURINGONSÄTEILTÄ!

Muisteloi Marianne S.

Jänkhällä jytisee 2010

Pieni pilottiryhmä Mc Ylikypsiä Kinkkuja kävi katsastamassa tapahtuman - ja hyväksi totesi! Sinne mentiin kuka mitäkin reittiä, mutta paikalle päästiin. Mukana etelästä oli Vuokko, Maisa, Tarja, Marianne ja minä. Sekä muutama miespuolinen. Perillä tavattiin myös pohjoisin kannatusjäsenemme Mari sekä hänen valloittava poikansa Jukka ja mukava exänsä Pekka. Mari sai tuliaisiksi etelästä kerhon t-paidan, totta kai. Se viikonlopun aikana nähtiinkin jo hänen päällänsä ja aidolta Kinkulta Mari näyttikin.

Tapahtumassa oli rekisteröityneitä kävijöitä 2 027. Pyöriä ei ihan niin paljon, koska muutamia naisia nähtiin matkustamassa takaritsillä - mitä tapaa itse kovasti ihmettelen. Mutta oli siellä pyörä poikineen. Kuten Maisa sanoi, parkkipaikalla nähdessä auton, tuli mieleen; mikä ei kuulu joukkoon.

Perjantaina nähtiin loistava ja tasaväkinen sekä etenkin hauska Varsovan liiton ja Napapappojen välinen pyöräpallo-ottelu. Kaksi joukkuetta, kolme pelaaja joukkueesta yhtä aikaa kentällä, pelivälineenä Varsovan liitolla vanhoja itäpyöriä, Napapapoilla parhaat päivänsä nähneet mopot, iso nahkapallo ja kaksi maalia sekä yksi kultakutrinen seepra = erotuomari. Voiton pelasi itselleen ketterämpien mopojensa ansiosta Napapapat (kuten kuulema viime vuonnakin). Mutta tällä kertaa ainoastaan vaivaiset 10-8. Ottelun säännöistä sen verran, että punaisen kortin saanut kustantaa pelin jälkeen kaljat kaikille pelaajille, joten sitä yritettiin välttää yli kaiken. Joskus kyllä tuntui, että kaikki keinot oli sallittuja. Pienen tauon peliin aiheutti verkkoaidan kiertyminen yhden pelivälineen takapyörään. No, puukollahan siitä selvittiin.

Lauantaina ajettiin paraatiajo Saariselältä Ivalon lentokentälle. Olisiko mukana ollut jotain 800 pyörää. Hieman oli pitempi letka kuin Kinkuilla parhaimmillaankin. Kentällä katseltiin sitten alas leijuvia laskuvarjohyppääjiä, joilla ei ollut edes pyöriä mukana. Hyvin osuivat kentälle. Jotkut paraatiosallistujista (ei kukaan Kinkuista, jälleen ihmettelen) kokeilivat pyörillään varttimailin kiihdytystä. Oli joillakin voimaa. Eräänkin Boss Hoss'in takapyörä suti vielä puolimatkassakin.

Koska kahvinkeittäjiltä oli ilmeisesti osa sähkölaskusta jäänyt maksamatta, jäimme kentällä ilman sumppia. Pekka ja Mari sitten lähtivätkin vetämään Kinkkujen letkaa Inariin kahville upeaan (kuulemma) saamelaismuseoon. Museo jäi kyllä näkemättä, kun ajaminen kiinnosti enemmän. Jatkoimme Pekan johdolla Utsjoelle. Siitä varmasti Suomen upeinta tietä Tenojoen vartta pitkin 100 kilsaa Karigasniemelle. Jos erään kommentin mukaan Ivalo-Inari pätkä pudotti Pulkkilanharjun upeimpana ajomaisemana kolmannelle sijalle, Utsjoki-Karigasniemi tiputti sen suoraan 12:lle sijalle. Itse äänestäisin tätä reittiä Suomen upeimmaksi sääntöjen vastaisesti ainakin kolmella äänellä. Alkoi jo ilta edetä ja lämpötila laskea, mutta Maisa ja Tarjakin pysyivät lämpiminä Pekan ja Timon sadepukujen avulla. Siinä oli ajoasutyyliä kerrassaan, kun puvut olivat ainakin 8 numeroa liian isoja. Mutta onneksi istuessa pysyvät päällä.

Kotimatkalla sitten tulikin jälleen kerran todettua sadeasujen tarpeellisuus - ja se, että ne ovat mukana. Aivan turha tulla nauramaan minun Hong Kongista ostettuja kauniin sinisiä kuuden euron kalastajan rukkasia. Ne olivat tosi toimivat. Pieniä takapakkejakin matkalla tietysti aina on. Esimerkiksi kadonneen silikonikorvatulpan löytyminen takarenkaaseen jumiutuneena. Selitystä sille, miten se on sinne joutunut, voi jokainen itse arvuutella - itse en keksi yhtäkään hyvää ideaa.

Fiilis Saariselällä oli Lapin tapaan rento ja välitön. Upeita, välittömiä ihmisiä. Ystävällistä palvelua. Ehdottomasti sinne täytyy päästä ensi vuonna uudelleen. Jokohan tilaisi majoituksen? Ottaisiko ne jo ilmoittautumisia vastaan?

Kerralla Jänkhällä jytisee -fan club'iin liittynyt Marru

Tyrvään reissu 23.8.2010

Johannan järjestämä Ajoretki Tyrväälle onnistui täydellisesti!

Kokoonnuimme Riihimäen ABC:llä klo 9.00 ja suuntasimme kohti Nuutajärven Lasikylää voimalla seitsemän pyörän. Nuutajärvellä tutustuimme lasinäyttelyyn ja myymälöihin. Tunnelma oli leppoisa ja saimme aikaa kulumaan reilusti. Puolenpäivän maissa olimmekin jo nälissämme ja päätimme syödä maistuvat lounaat seisovasta pöydästä.

Ruokailun jälkeen ajelimme Punkalaitumelle tankkaamaan ja sieltä suunnistimme suoraan Tyrvään Pyhän Olavin kirkkoon. Kirkko on seisonut sijoillaan jo 500 vuotta. Kun kirkko oli entisöity vuonna 1997, se tuhopoltettiin. Raju tulimeri nielaisi hetkessä koko arvokkaan sisustuksen ja paanukaton. Kirkko entisöitiin uudelleen talkootyönä ja sinne päätettiin hankkia 2000-luvun taiteilijoiden, Lavosen ja Rauhalan, maalaukset. Kuutti Lavonen on maalannut vaikuttavan "Ristin tien". Kuolema ei Lavosen mukaan olekaan elämän päätepiste, vaan kaksoispiste. Osmo Rauhala on maalannut Raamatun tapahtumia ääriviivoilla ja silhuettimaisella kuvauksella.

Päätimme tutustua myös lähistöllä sijaitsevaan Sastamalan keskiaikaiseen kirkkoon. Kirkko on rakennettu 1400-luvulla ja siellä on esineistöä 1200-luvulta. Tässä maalattiaisessa kirkossa oli ruumiinkantoteline, mistä saimme suhteellisuudentajua omiin kiireisiimme. Kantotelineessä oli teksti "Tänäpänä minä, huomena sinä, hautan kanetan".

Kirkkokierroksien jälkeen henki oli ravittu, mutta ruumis kaipasi kahvia. Ajelimme Sastamalan keskustaan, Vammalaan ja poikkesimme kahveilla Kokemäen joen rantakahvilaan. Kahvilassa jätimme hyvästit veden takana pilkottavalle Pyhän Olavin kirkolle.

Paluumatka sujui mukavasti Stormin, Rämsöön, Narvan, Viialan ja Toijalan kautta Hämeenlinnaan.

Matkaa kertyi muutamille yli 500 km ja matka-aikaa yli 14 tuntia. Reissu oli kaikille mukana olleille ikimuistoinen ja uusia kokemuksia antava (kerrotaan loputkin...)

Yksi sai 440€ ylinopeussakot, moottoripyöräpoliisi tarkasti kolmen ajokortit ja rekisteriotteen, yhdeltä loppui bensa, yhden takavalot eivät palaneet pimenevässä illassa ja yhdeltä kenkä viilsi penkinpäällisen halki. ...voi taivahan talikynttilät!

Kiitos Johannalle hyvistä järjestelyistä ja kiitos muille reissulaisille mukavasta matkaseurasta

Anne Seppä-Murto

Koko perheen kesäpäivä 11.7.2010 Marttilan tilalla Asikkalassa

Helteinen kesäpäivä, idyllinen savusauna, lämmitetty järvivesi sekä hyvä seura - mitä muuta mukavan kesäpäivän viettoon tarvitaankaan. Ai niin, tietysti myös runsas ja hyvä ruoka. Nämä kaikki oli tarjolla Marttilan tilalla Asikkalan Kalkkisissa.

Kinkut pörräsivät muutaman karjun ja parin porsaan vahvistamalla joukolla Marttilan tilan Joutsenrantaan puolelta päivin. Alkajaisiksi Sinikka-emäntä tarjosi kylmät tervetuliaismaljat, jotka hän risti tilaisuuden kunniaksi Ylikypsiksi Kinkuiksi. Diktis toivotti joukon tervetulleeksi.

Sitten tarkistettiin paikka ja todettiin erinomaiseksi. Muutama Kinkku sukelsi heti järveen matkan aiheuttamaa kuumuutta lieventääkseen. No, ei se paljon auttanut, kun järvivesi oli niin sanotusti "lämmintä kuin linnunmaito".

Ja sitten syötiin. Tilattu oltiin kiusausta, jota kyllä saatiinkin - ja saatiin kyllä paljon muutakin. Talon ehtoinen emäntä oli loihtinut meille paljon erilaisia herkkuja. Pöydässä oli mm. makoisasti laitettuja sieniä ja kukkakaaligratiinia vävyn tapaan. Ruoka oli tosi hyvää ja sitä oli kyllä erittäin riittävästi, mikä tuntui varmaan jokaisen mahassa ruokailun jälkeen. Seuraavaksi oli vuorossa savusauna ja uintia. Savusauna oli perinteinen, hyvin tuntui savu jokaisen silmissä. Ja se uintiveden lämpö! Ei meinannut järvestä malttaa maalle tulla. Toisten nauttiessa saunasta ja uinnista, Sipa kiehutti porukalle hyvät kahvit. Kahvin kanssa oli webmasterin pojan edellispäivän rippijuhlan rääppiäisiä. Ja taas maistui. Mukava oli istuskella ja rupatella varjoisalla, isolla terassilla. Eipä siitä mihinkään olisi halunnut lähteä, mutta alkoi se kotikarsina jossain vaiheessa jo houkutella. Niinpä pyörät käyntiin ja kärsät kohti kotia. Ykkönen päälle ja viimeinen silmäys mukavan kesäpäivän mahdollistaneeseen paikkaan. Kiitokset kesäpäivän onnistumisesta kuuluu ensisijaisesti ystävälliselle Marttilan pariskunnalle. Toivottavasti tapaamme vielä uudestaan.

Kerran ei toiminut mikään

Kerron tässä ajosta, jossa mikään ei toiminut...pirskatti sentään.

Tässä on ollut pari viikkoa ajoväliä, pyörä ollut nuorisolla lainassa, jotka myös nauttii siitä täysin rinnoin nyt 20 vuotta täytettyään viime talvena ja kiivaasti odotelleena. Jaettu ilohan on moninkertainen ilo..jne.

Yleensä nautin ajamisesta, jyminästä joka menee luihin ja ytimiin ja sulautumisesta pyörään ja tiehen ja maisemaan. Erityisesti ilta-ajo on mieleeni ja matkaksi näille polville riittää 150-300 km ihan hyvin. Ajovietti tyydyttyy hyvin paikkojen puutumisen myötä. Minusta ei rautaperseeksi olisi, ei.

Eilen sitten ei mikään onnistunut<- ihan omia mokia tietty.

Oli kuuma aamu ja päätettiin karjun kanssa lähteä Porvooseen upeaan kahvio Caprioleen (vitriini TÄYSI erilaisia kakkuja<- TAIVAS MULLE).

Mulla on uusi Shoen umpikypärä, jossa on toki nostettava etuosa. Olen 18 v asti ajanut avokypärillä, mutta nyt turvallisuussyista hankin umpisellaisen. Ja tiukille ottaa tottuminen

Koko lähtö tökki, kypärä ja korvatulpat (joihin myös nyt totuttelen) aiheutti lähes paniikkioireita, peilit oli käännetty päin...., vaihteet tökki, risteyksissä käyttäydyin kuin törmäilevä hirvi. Isäntä ajoi takana ja ihmetteli mikä mulla oli.

Ajo vaan tökki Porvoon Öljytielle saakka ihan kunnolla. Farkut kiristi, takki liimautui ihoon kiinni (en laittanut kevyttä pitkähihaista alle), hiki valui niin että tärinässä kosteassa ihossa aurinko lasit valuivat koko ajan alas ja niitä piti korjata.

Edessä meni lukematon määrä bensarekkoja, jotka hiimaili, eikä päässyt ohittamaan ....pirkules. Ennen Porvoota sitten tankille, pankkikortti ei toiminut jostain syystä ja tankin lukko temppuili ennätysmäärän. Keskustaan lähtö ja sittenpä tietenkin hyvällä suunnistusvaistollani käännyin väärään suuntaan ja löysimme itsemme jostain Tolkkisista, eikun takaisin. Naama alkoi jo vähän punertaa.... grrr

Vihdoin Porvoossa, torille parkkiin ja tavarat lukolla pyörään. Harkittiin parkkilipun ostoa, mutta karju vähätteli asiaa, koska käväistiin vaan torilla jäätelöä hakemassa. Poissa noin 10 min ja siinäpä komeat 40 euron sakot molemmilla kummareilla ohjaustangoissa. Tuutti maksoi siis 43 e /kpl. Ja kuuma ja kuuma.

Cafe Capriole torin länsilaidalla ihan mielettömän hieno ja upea paikka, kristalliskruunut ja kymmeniä kakkuja, ei kuitenkaan ilmastointia.

Cafen edessä oli myös sitten se pyöräparkki, joka meidän OLISI PITÄNYT malttaa etsiä.:(

Laitoin takin sitten löysemmälle vetoketjulle ja avasin hihojenkin vetoketjut löysälle kun kotiin päin pöräytettiin. Mentiin motarille ja siinä sitten normitapaan jyrkkä kiihdytys reiluun 120 km/tunnissa.

Siinäpä sitten kostautui löysälle laitettu takki. Takki pumppautui sekunnissa täyteen ilmaa ja nousi pallona ylös ja nosti kypärää niin että luulin että se irtoaa päästä. KAMALA TUNNE. Ajava ilmapallo!!

En myöskään voinut kääntää päätä minnekään, takki esti. Ja taas oli umpikypärässä vähemmän rento olo.

Ja kotona tallin hämärässä töräytin hyllyyn , josta putosi kaikki alas.

En sitten liikkunut enää minnekään terasilta loppupäivä, syyn varmaan arvaatte:)

Mitä tästä opin?

Ainakin sen että takki aina tiukalla vaikka hiki valuisi norona ja aluspaita alle. Eli siis asialliset varusteet.

Ja silloin kun vasemman puolen huimaus on aktiivinen, pitää olla normaalia kärsivällisempi ja armollinen itselleen. En ole niin rohkea ja taitava ajamaan kuin mieheni, mutta ihan hyvä emäsikä tällaisenakin. Ei hän joudu minua koskaan odottelemaan, mutta ison pyörän käsittely ahtaissa tiloissa hiljaisella nopeuksilla vaan on huterampaa kuin hänellä.

<Toivottavasti ensi kerralla on kivempaa>

Bigi

Iron Butt 19.-20.6.2010
PUUTUNEET PAKARAT VAI RAUTAKANKUT?!

Lauantai valkeni Lahdessa puolipilvisenä, mutta aurinko armas paisteli suuremmaksi osaksi aikaa. Ilmassa oli suurta urheilujuhlan tuntua ja jännitys väreili vatsan pohjassa. 8.50 oli tärskyt Marrun ja Timon kanssa Kariston Nesteellä Lahdessa.

Täsmälleen ajoissa päästiin starttaamaan kohti Vaajakoskea, jossa olisi seuraava tankkaus.

Kaikki sujui kuin rasvattu ja oltiin selvästi edellä Timon laatimasta minuuttiaikataulusta. Siitä sitten kohti Kuopiota saparot iloisesti kippurassa ja kärsät haistelivat innokkaina maaseudun tuoksuja. Rokkikin soi....jollain....

30km ennen Kuopiota seurasi maailman kanta(tie)esitys a`la Timo ja Gold Wing. Suorastaan huikaiseva balettiesitys Joutsenlampi päättyi mustan joutsenen kuolinkamppailuun. Gold Wing sammui tien laitaan. Liekö syynä ollut Kuopio tanssii ja soi, joka ei salli kilpailijoita alueellaan.... Kiemurat ja rytmin vaihdokset olivat silmää hiveleviä, mutta liikaa pyörän "tietokoneelle", joka koki kenties hetkellisen black outin.

Timo ystävällisesti yllytti meitä jatkamaan matkaa ja lupasi tulla seuraavalle huoltoasemalle perässämme mikäli saisi pyörän käyntiin.

Jatkoimme siis ajoa, vaikka kumpaakin Kinkkua huoletti jättää Timo yksin tien laitaan. Hetkessä hävisivät tuntemukset puutuneista takapuolista ja muista kolotuksista. Sen verran adrenaliinia erittyi kinkkukaksikon hyvin muodostuneisiin kehoihin. Ihanko tässä täytyy ruveta omia aivojaan käyttämään.

Pitkälahden ABC oli seuraava tankkauspiste ja iloksemme huomasimme tutun Karjun kurvaavan tankkaamaan kanssamme. Saadakseen siivet ei tarvitse nauttia Red Bullia. Riittää, jos on Gold Wing alla. Tätä juhlistettiin kahveilla ja sämpylöillä.

Matka jatkui joutuisasti ja Kajaanissa oltiin ennen kuin huomattiinkaan. Tosin ainakin kinkkukaksikon takapuolet olivat kyllä havainneet matkan keston...

Kajaanista iloisin mielin Suomussalmelle ja hyvin meni, mutta menköön. Minkäs sille enää voi. Hyvässä seurassa matka taittuu.

Kuusamossa oltiin vähän jälkeen klo 18.00 ja siellä oli ansaittu kahvitauko. Suut makiaks!

Timo kävi vaihtamassa 10 ja 5e seteleitä, kun vuorotellen pankkikortit ilmoittivat "viallisuuttaan". Nyt kun oli pelivaraa, niin taas kortit toimivat loistavasti. Ainakin se Visan puoli.

Se Kajaanihan oli mukava paikka, mennäänpäs käymään vielä siellä.

Kuusamon ja Suomussalmen välillä Sipan pyörästä lentää vasen peili ilmojen halki. Ei auta kuin noukkia pois tieltä, ettei kukaan riko rengastaan. Heikkoa tekoa nuo nykypeilit. Rikkihän se meni.

Lähes 250km olikin jo sellainen matka, että stoorin kirjoittaja oppi ainakin 10 uutta asentoa ja kaikki toteutetaan pyörän päällä. Siinä sitä oli kotiin viemistä... Eipä usko kukaan, miten mutkalle keho taipuu, kun taistelee puutumista vastaan.

Kajaanissa tankkaus, vähän venyttelyä ja lähes yhtä pitkä stintti perään kohteena Kontiolahti, jossa oli tarkoitus pitää pitempi tauko, jos löytyisi yökahvila tms. Mikäli sellaista ei löytyisi, niin sitten heti seuraavalle kohdalle osuvalle.

Ei muuta kuin Kontiolahtea kohden. Tunnelma oli ajoittain kuin Linnanmäellä konsanaan. Tiessä oli aika pitkällä matkalla koko kaistan poikki meneviä töyssyjä. Jos olisi ollut löysemmät tekarit suussa , niin tippuneethan ne olisivat. Päästiin kuitenkin perille ja St1:llä tankattiin. Yökahvilaa ei näkynyt ja Timo arvioi, että n. 20 km kun ajetaan niin sellainen saattaisi löytyä. Joensuuhan oli ihan siinä likellä. Jokos myö juotiin ne kahvit....?

Joensuu jäi taakse ja kurvattiin Imatran suuntaan... Yökahvilaa ei näy eikä kuulu...

Olette varmaan kuulleet siitä body languagesta?! Minäpä olen nähnytkin. Edellä ajellut Diktaattori osasi sitä loistavasti. Kun oli ajettu lähes kaksi tuntia jo ennestään puutuneilla peräpeileillä ja tyhjyyttään parkuvilla vatsoilla, sai Diktaattori ohjeistettua miehensä ja minut P-paikalle.

Äkkiä suklaata suuhun ja pelimies Timo äkkäsi musiikin taian.. Timon pyörässä kun on paremmat musantoistolaitteet kuin Vesivehmaan Jenkkapirtillä konsanaan. Timo soitti rock`n rollia ja tanssitti Marrua jiven askelin, kuulemma rouvaa lämmitelläkseen. Minusta kyllä näytti, että rouva kävi aika lämpimänä ilmankin, suorastaan vaikutti hetken ihan hiiltyneeltä.

Huomasin sellaisen toisenkin erityiskyvyn, joka meidän Diktaattorilla on... Jos radion äänimerkki jostain syystä vaikka sairastuisi, niin Marru voisi tuurata, sen verran pontevasti pilli soi välillä ja viittomakielisiä uutisiakin hän voisi toimittaa. Eleet olivat selkeitä ja täsmällisiä.

Ei auta kuin pehvat penkkiin ja takaisin tielle. Särkisalmessa on vihdoinkin ABC auki. Marru ja Timo ottavat ruista ranteeseen ja Sipa yritti kalastaa gluteenitonta tiskillä. Ei onnistu, kaikki on syöty. Kuppi kahvia lämmitti ja, jos olisivat olleet sukset mukana, olisin tervannut ne samalla. Hiukan seisonutta kahvetta tytöllä pannussa.

Takaisin satulaan ja rautaorhit kohti Imatraa. Imatran Teboililla tankatessamme Marru iloisena totesi, kuinka kiva, kun ei ole satanut yhtään. Sipuliini siihen, että enpä ole kaivannutkaan...

Siinä samassa tuli muutama tippa visiiriin ja hetken päästä ajeltiinkin jo saderintamassa. Ajoittain vettä oli ilmassa niin paljon, että Timpan ja Marrun pyöristä ei erottanut edes takavaloja kunnolla. Marrulla oli turvaliivi yllä ja siitä erottui neonvihreä mukavasti, eli sinne päin.

Vähän ennen Koriaa toinenkin peili Sipuliinin pyörästä alkoi heilua. Selvittiin kuitenkin Korialle ja aina avulias Timo kiristi sitä hiukan.

Tankit täyteen ja suunnaksi Porvoo. Alkoi tuntua siltä kuin oltaisiin pian kotona. Vettä tuli edelleenkin, mutta näkyvyys Sipalla parani huomattavasti, kun kypärän ilmaluukku leuasta avattiin... Ennen klo 7.00 oltiin Porvoossa tankkaamassa ja siitä sukkana Mäntsälään Shellille.

Mäntsälässä saattoi jo olettaa, että ONNISTUTTIIN ! Halit, kiitokset ja muutama valokuva muistoksi ja viimeisille pätkille kurvattiin. Marru ja Timo Järvenpäähän ja Sipuliini paineli Lahtea kohti.

Toista tuhatta mailia ja melkein 23h ajoa takana. Vielä löytyy virtaa.

Enää ei takapuolessa puutumat tuntuneet, vaan ilo täytti mielen. Renkomäen ABC:llä tankkasin ja otin todistajilta allekirjoitukset. JIHUU!!!

Reilusti jäi vielä aikaakin, sillä kello näytti 7.53.

Erityiskiitos Timolle! Loistavasta etukäteissuunnitelmasta ja mahtavasta ajoseurasta.

Sekä Marrulle: Mahtavasta ajoseurasta ja ystävyydestä, joka kesti myös 1000 mailin ajon!

Iron Butt Sipa

Annen ja Jukan MP-reissu Keski-Eurooppaan 24.5.8.6.2010

Kinkku Anne ja miehensä Jukka ajoivat touko-kesäkuun vaihteessa seuraavan reitin: Lahti - Helsinki - Tukholma - Kalmar - Sjöbo - Trelleborg - Sassnitz - Greifswalf - Reichenbach - Hassfurt - Lahnstein - Liége - Bergen - Bremen - Lübeck - Travemünde - Helsinki - Lahti.

Matkakertomus reissusta on ladattavissa luettavaksi pdf-tiedostona tästä linkistä.

Vieressä muutamia kuvia Annen ja Jukan matkalta.

Ajoharjoittelupäivä Porvoossa eli yhden Kinkun Kasvutarina

Odotettu päivä, lauantai 22.5.2010 eli Kinkkujen ajoharjoittelu Porvoossa, koitti upeana ja aurinkoisena. Olihan poutasäätä tilattu yläkerrasta hyvissä ajoin useamman saparon toimesta. Ei muuta kuin kamppeet päälle ja matkaan!

Kohtalokas moka: vastaaminen saapuvaan puheluun. Siinä meni ajatukset sekaisin ja aikataulut heitti häränpyllyä. Suunniteltu pysähdys Mäntsälän pankkiautomaatilla jäi ja samaten gorehousut, lisäpaita ja varahanskat, jotka olin ajatellut pakata varalle laukkuun. Vaan eipä hätää, kyllähän tällä säällä pärjää ajofarkuillakin!

Olin sopinut treffit Santun kanssa 55-tien varteen, josta jatkaisimme Lahdesta tulevien Kinkkujen kanssa Porvooseen. Tuskin ehdimme pysähtyä levähdyspaikalle, kun joukko jo kaartoi Mariannen johdolla seuraksemme. Nopea ohjeistus vetäjältä "meidän pitäisi ajaa tällä tiellä sitä satasta, ettei jäädä jalkoihin, onnistuuko". Auch... hieman hirvitti, takana kuitenkin vasta 3 viikkoa mopoilua lahjakortilla eikä noihin nopeuksiin vielä ollut uskaltautunut. Mutta ei kun letkaan vaan, olihan meillä Sipa takana varmistamassa, jos matkasta tipahdetaan. Ja Porvooseen päästiinkin hieman sydän läpättäen sekä ajoissa.

Koulutuskeskuksen pihalla odottelivat jo Järvenpäästä startanneet Kinkut kera kouluttajamme. Pyörät parkkiin ja korvat hörölle. Tosin ensin puoli kinkkulaumaa tahtoi vessaan, jolloin selvisi, että koulutuskäytössä onkin vain piha eikä lukittu koulurakennus...

Muussipäiden ihailua ja hengitysharjoituksia

Aluksi saimme pienen esittelyn. Kouluttajinamme toimivat Moosehead Bikersien kärkiryhmä Jukka, Robert ja Jarkki päävastaavana Kotilaisen Jouko. Silmät ymmyrkäisinä katseli kinkkujoukkomme pyörän käsittelyä paikallaan - kääntyyhän se pelkän jalkatapinkin varassa 360 astetta, juu-u. Oikea ajoasento tuli myös demonstroitua sekä tärkeät hallintalaitteet käytyä läpi.

Joukolle oli toimitettu etukäteen taustatietoa ajovuosistamme ja kilometreistämme, joten porukka jaettiin ryhmiin kokeneisuutemme / kokemattomuutemme mukaan. Noviisina sijoituin Joukon vetämään ykkösryhmään - Siispä töihin!

Ensimmäinen tehtävämme oli hidasajo suoralla. Näytösluontoisesti kouluttajamme ajoivat itse ensin hitaan pätkän. Jaahas, ei se ole siis helppoa kokeneellekaan, sillä pyörä mutkitteli ja keikkui kovin epävarman näköisesti. Vaan tietenkin - se oli siis malli siitä, miten osaamattomat ajavat ja varsinainen suoritus nähtiinkin toisella kerralla, Wau! ja huoh! Voiko tuohon itse pystyä ja kuinka kovan harjoittelun jälkeen? Suullisesti saimme ensin "Salaiset avaimet", joita oli sen seitsemän muistettavaa: polvet kiinni tankkiin, katse menosuuntaan, kytkimen luistatus, vetoa kaasulla, pitoa jalkajarrulla, näpit irti käsijarrusta ja vielä pitäisi muistaa hengittääkin. Apua!!! Mission impossible! Ylpeys ja hämmästys oli kuitenkin suuri, kun homma alkoi pikkuhiljaa luistaa käytännössä. Toistojahan se tietenkin vaati ja Jouko joutui useamman kerran muistuttamaan minulle: "Hengitä!". Samalla valkeni myös se, että pyörissä on eroja ja oma pyörä on syytä säätää omaan fysiikkaan sopivaksi siten, että hallintalaitteita todellakin ylettyy käyttämään.

Kun suora hidastelu oli jotakuinkin saatu takaraivoon muhimaan, oli aika harjoitella samaa ympyrässä. Ja taas ihasteltiin hallittua osaamista ja päästiin harjoittelemaan itse. Uusia fysiikan ja tekniikan ihmeitä tuotiin julki - se kääntyvä ohjaustanko onkin hidasajoa varten!

Kehon tankkausta ja itseihailua

Taisipa kello lähennellä jo kahta, helle oli tyhjentänyt juomapullot ja vatsaa kurni mukavasti. Pientä esimakua ryhmäajosta saatiin suunnistamalla läheiselle huoltoasemalle lounastauolle. Osa ruokaili nopeammin RAXissa kuin toiset Simpukan puolella, joten sain tilaisuuden ajella pankkiautomaatille. Sellainen löytyi muutaman kilometrin päästä S-Marketilta. Lauantaipäivänä parkkipaikka oli tietysti täpösen täysi ja liikennöity, joten voi sitä ylpeyden tunnetta kun hitaasti ja hallitusti kiertelin

parkkiruutua etsien. Toki olen ennenkin huomannut sivullisten naismotoristia tuijottaneen, mutta nyt olin itse sitä mieltä, että katseet olivat ihailevia, röh!

Pysähtyminenkin on taitolaji

Lounaan jälkeen oli vuorossa jarrutusharjoitukset. Jälleen saimme näytöksen upeilta opettajiltamme: kiihdytys 40 km/h, jarrutus merkin kohdalla ja sama 80 km/h. Nopeudella ON merkitystä pysähtymismatkaan.

Meidän harjoitusnopeutemme olivatkin sitten hieman toista luokkaa, maksimissaan ehkä 30 km/h ja yleisesti vielä alle. Pieni kiihdytys, jotkut jopa ehtivät vaihtaa kakkosvaihteelle, ja jarrutus. Jälleen huomio ajoasentoon, hallintalaitteisiin ja katseeseen. Miten niitä voi olla niin vaikea muistaa käytännössä? Harjoitusta, harjoitusta ja vielä kerran harjoitusta yhä uudelleen ja joka päivä. Ja taas tuli esiin se oman pyörän säätäminen; ei voi jarruttaa tehokkaasti, jos vain kaksi sormea yltää jarrukahvalle!

Näiden harjoitusten keskellä saimme myös jo hieman toivotunkin tihkusateen viilentämään päätä ja oloa. Kouluttajamme testasivat välillä märän asfaltin liukkautta, mutta harjoituksia päästiin jatkamaan. Pilviä alkoi hiljalleen kerääntyä lisää taivaalle ja sää alkoi tuntua mukavan vilpoisalta aamun hikoilun jälkeen.

Ryhmäajoa ja motoristikastetta

Tehokas koulupäivämme alkoi lähennellä loppuaan. Viimeisenä oli vuorossa vielä pieni lenkki porukalla moottori- ja mutkatiellä. Taivas tummentui edelleen uhkaavasti ja viisaimmat eli varustautuneet vetivät sadepukuja päälle. Omat ajofarkkuni olivat jo tihkusta kosteat ja ne gorehousut siellä kotona...pelkkä tpaita takin alla ei myöskään enää kehittänyt hikipisaroita.

Tuskin pääsimme moottoritien liittymästä itään, kun repesi! Sade tuli taivaan täydeltä, salamoi ja jyrisi. Motarilla oli hetkessä ajourat täynnä vettä ja näkyvyys heikkoakin heikompi. Kyllä noviisia hirvitti, vaikka ykkösryhmää nyt vetävä Robert tiputti nopeuden kahdeksaan kymppiin. Vesi lillui Viragon penkillä ja goretakkikin alkoi tihkua. Robert katseli huolestuneena taakseen, ohjasi letkan seuraavasta liittymästä ylös ja seis. Siinä selvisi, että osa joukosta oli todellakin jäänyt matkan varrelle jo motarille noustessa. Helsingin suunnalla näytti olevan kirkkaampaa säätä, joten takaisin päin koko letka. Jälleen lainehtivaa motaria pelottavaa nopeutta. Jollain käsittämättömällä tavalla kaikki kouluttajamme ohjasivat jokaisen ryhmän samalle pikkutielle jossain Sköldvikissä. Pysähdyimme tien sivuun ja sitten tuli Joukolta "ripitystä" - ajatte kuin kanalauma! Noh, tämä tietysti huumorin saattelemana, sillä possujahan me ollaan eikä kanoja!

Näytti siltä, että suunnitelma suunnan vaihdoksesta oli kannattava, sillä nyt tuli vain pientä tihkua niskaan. Kuuntelimme ohjeita mutkateiden ajolinjoista ja yritimme toteuttaa niitä ohjaajan perässä suunnistaessamme huoltoasemalle, kun muutaman tankki kaipasi täydennystä ennen kotimatkaa. Ensimmäinen yrittäjä jäi kuitenkin ilman asiakkaita, sillä ukkonen oli katkaissut sähköt ja bensapumput eivät toimineet. Siispä seuraavalle asemalle, joka löytyikin muutaman kilometrin päästä.

Peffan kuivatusta ja suunnistusapua

Kyllä sähkö on iloinen asia! Sen lisäksi, että bensapumput ja kahvinkeittimet toimivat, huoltoaseman wc:ssä toimi myös sähköinen käsien kuivaaja. Siitä oli nimittäin iso apu myös peffan ja hanskojen pikakuivatuksessa. Saattoi tietysti herättää hieman ihmetystä ja hilpeyttä muissa asiakkaissa, mutta Kinkku keinot keksii ja niitä käyttää, muista viis!

Virallinen koulutuspäivämme oli ohi ja Diktaattori kiitteli koko joukon puolesta erittäin kärsivällistä, huumorintajuista ja osaavaa opettajajoukkoamme. Kyllä oli taitavasti järjestetty päivä, kun saatiin vielä huonon kelin ajo-opitkin samaan rahaan!

Ja kukin kotia kohti...mutta...missäs päin se koti oikein on? Vielä tarvittiin ammattiapua, jotta selvittiin tutuille teille. Täytyy kyllä ihmetellä "Muussipäiden" hermoja ja sietokykyä, sillä he jaksoivat vielä päivän päätyttyä vetää Kinkkuja pääteille. Tosin Jukalle taisi osua se arvaamattomin rasti, kun suostui opastamaan meidän porukan mutkateitä Järvenpäähän. Keskinopeus lie ollut 40 km/h, ukkoskuuro yllätti

uudelleen ja välillä piti palata etsimään letkasta eksynyttä häntää. Pullokiskan risteyksessä mies oli läpimärkä, nälkäinen ja väsynyt, joten hän sai ansaitun armahduksen ja pääsi jatkamaan yksin kotiin, kun meillä oletettavasti ei ollut enää eksymisvaaraa.

Viimeinen tuskien taival

Märkiä ja väsyneitä olivat myös Kinkut, sillä jokaisella tuntui olevan tuli saparon alla, kun käännyttiin tutulle Lahden tielle. Yhteisestä sanattomasta sopimuksesta ei enää kimppa-ajoa harrastettu, vaan "kotiin, kotiin, kotiin lämpimään" taisi takoa jokaisen päässä. Minä pääsin melkein Mäntsälään, kun mopo hyytyi. Kinkku sulatuspisteessä, ketään ei näkyvissä. Kilometrien mukaan bensapulasta ei olisi ollut kysymys, mutta pienen seisomisen jälkeen pyörä käynnistyi kuin käynnistyikin varatankilla. Ilmeisesti päivän harjoittelut olivat kuluttaneet menovettä sen verran, että kilometreihin bensamittarina ei ollutkaan luottamista.

Mäntsälän Nesteelle siis jatkui matka. Tankki täyteen, pikainen soitto kultsille kotiin, että saunaan puita ja heti, kiitos. Kylmästä jäykkänä ja horkasta tärisevänä viimeiset 17 kilometriä, mies vastassa repimään buutsit jalasta ja kaatamaan molemmista muutama desi vettä. Viskipaukku, vaatteet päällä saunaan, niitä kerros kerrokselta siellä riisuen vähitellen lämpimäksi. Henki säilyi. Päivän päätteeksi mieheni suoritti pyynnöstäni vielä kytkin- ja kaasukahvojen "pikasäädön": kahvat irti ja taivutus lekaa käyttäen. Nyt nakkisormikin yltää puristamaan koko sorkalla.

Mitä jäi käteen?

Päivä oli unohtumaton ja upea vaikka se sisälsi myös koettelemuksia, lähinnä totaalisen kastumisen ansiosta. En antaisi siitä minuuttiakaan pois. Olen monta kokemusta rikkaampi, opin paljon pyörän käsittelystä ja ajamisesta, en enää pelkää ajaa sadesäällä, enkä kastumista muutenkaan. Opin pitämään varavaatetusta mukana - aina. Huomasin myös, että ajetut kilometrit eivät välttämättä ole tae oikeasta ajotekniikasta; me kaikki saimme uusia vinkkejä ja ahaa-elämyksiä.

Ensi keväänä aion olla jälleen mukana, toivottavasti myös upeat kouluttajamme! Kiitos kaikille!!!

- Maisa -

MC Ylikypsien Kinkkujen matkakertomuksia kesältä 2009

Verla 13.6.2009

Pirr! Marruhan se sieltä soittaa klo 10.10. Etelän kinkut myöhästyy. "Koekinkku" Teija on karkuteillä väärällä huoltsikalla. Koukataan mukaan. Tarja odotteli Kärkkäisen parkkipaikalla hämäläiseen rauhalliseen tyyliin eikä ollut moksiskaan, vaikka muut vähän myöhästyivätkin. Maila odotteli Vierumäellä Kelokahvilalla.

Ennen lähtöä pähkäiltiin Kelon sijaintia. Sehän sijaitsee Salea vastapäätä ja Sale Jaalantien risteyksessä vasemmalla puolella....

Marru lähti riuskasti tottunein ottein viemään Kinkkuja kaupungin läpi kohti vanhaa Heinolantietä. Sipa piti perää. Kyllä se oli kaunis näky, kun Kinkut pöristeli mutkatietä Vierumäkeä kohti. Jaalan risteyksessä Kinkut kurvasivat oikealle ja Sipa vasemmalle, koska Maila piti koukata remmiin mukaan. Kun kaksikko sitten tuli muiden Kinkkujen luo, ei Diktaattoria näy missään. Marru oli etsiskelemässä kadonnutta porsasta, kun sen Salen näkyvyyden oli peittänyt komea koivikko...

Aikamme odoteltuamme saapui lievästi ryytynyt Diktaattorimme. Ketutuksen määrä sen kun lisääntyi, kun selvisi, ettei tiekartta ollut mukana. Ai mikä kartta?!? kyseli adhd-Kinkku Sipa. Kyllähän sinä osaat sinne Verlaan... Ei kun matkaan.

Vuolenkoskella alkoi aurinko paistella ja kauniit maisemat vilahtelivat ohi ja lupiinin tuoksu täytti ajoittain kypärän. Matka taittui nopsaan ja kertaakaan tietä kysymättä saavuttiin Verlaan - ja ihan ilman karttaa. Kyllä meillä on huikea johtoporsas!

Tuli siinä Verlan maisemissa mieleen, että missähän se Eve luuraa? Hänen kun piti tulla Iitistä suoraan paikalle. Soitto Evelle ja siellähän se Eve paistatteli päivää Iitissä. Sovittiin, että muut menevät opastetulle kierrokselle ja Eve tulee P-paikalle tapaamiseen myöhemmin.

Kierros oli hauska ja mielenkiintoinen. Marrun kummipoika osasi hommansa ja johdatteli meidät entisajan kartongintekotunnelmaan asiantuntijan ottein. Kierrokselta tultuamme alkoi yhdellä jos toisellakin kahvihammasta kolottaa. Soitto Evelle, että tulehan kahville. "Minähän olen täällä opastuskierroksella", tuumaili Eve. Porukka joi kahvetta ja nautti kauniista kesäpäivästä. Voi sitä naurun taikaa, se kaikki harmit poistaa. Even tultua katsastettiin vielä putiikit ja löytyihän sieltä yhdestä kojusta söpöjä vaalean punaisia puupossuja. Ostettiin pois kuljeksimasta.

Siitä sitten kohti Heinolantien varressa sijaitsevaa ravintola Vanhaa Keloa.

Marru oli tinkinyt veljeltään 10% alennuksen sapuskoista. Kyllä siinä silmät laajenivat hämmästyksestä, kun kaukalot tuotiin pöytään. Ruoka oli hyvää ja sitä oli RIITTÄVÄSTI. Ruokailun ohessa juttu lensi ja nauru raikasi. Vuokko tuumasi jo jossain vaiheessa, että kyllä hän ymmärtää, miksi kerhossa on alaikäraja. Nuorempia ei voisi ajatellakaan...

"Koekinkkumme" Teija kertoi käyneensä Motiivin järjestämän päivän ajokoulutus- ja pyöränhallintakurssin. Siitä innostuneena ajattelimme, että se olisi Kinkuille ensi keväänä aika hyvä juttu. Teija sopisi muuten sikakivasti porukkaamme.

Ruokailtuamme Vuokko suuntasi pikatietä pitkin kohti etelää, Maila paineli kohti Heinolaa. Muu ryhmä jatkoi Marrun johdolla Vierumäen suuntaan. Siellähän ne Salen liput jo lepattivatkin.... Sipa jatkoi risteyksen yli kohti Asikkalaa, muut vasemmalle kohti Lahtea ja Järvenpäätä.

Reissu oli kommelluksineen kaikkineen hauska ja ikimuistoinen. Tätä tahtoo lisää. Ajoseurueessa kurvailivat: Marru, Teija, Vuokko, Maila, Tarja, Sipa ja Jaalan maisemissa Eve.

P.S Marru on nykyisin karttavastaava....

Sipa

Imatra 27.6.2009

Kesäkuun 27. päivä Imatralla oli Imatran Big Band'n konsertti ja, kun luvattiin kaunista ja lämmintä kesäpäivää (poutaa ja 27 lämmintä!), niin sinnehän lähdettiin. Kerrankin voi reissuun lähteä keveämmissä kamppeissa eikä aina tarvitse ajaa raskaissa vaatteissa. Matkaan lähti kahden Kinkun lisäksi kaksi karjua, seniori ja juniori. Aamulla oli aikainen lähtö, koska Imatralla piti olla jo klo 12. Lähtiessä taivas näytti hieman pilviseltä, mutta vielä tarkistettiin säätiedotus ja hyvää, todella hyvää, lupasi. Itään päin ajettaessa näytti taivaskin selkiävän. Imatralla konsertti hyvä, lopussa Glenn Miller sikermä, upea. Lämmintä oli, mutta taivas kyllä hieman pilvessä. Kotimatkalle lähdettiin heti konsertin jälkeen.

Ennen Lappeenrantaa totuus Suomen kesästä sitten valkeni ja tuli ensimmäiset sadepisarat ja kaupungin jälkeen sitten taivas aukeni kunnolla. Sadetta tuli ehdottomasti yli oman tarpeen. Ja koko ajan. Ja paljon. Ja kevyet ajovaatteet päällä.

Noin sadan kilsan jälkeen pysähdyttiin Uttiin. Tässä vaiheessa Kinkkujen vaatteet oli jo aivan läpimärät. Kylmä alkoi jo tärisyttää kroppaa. Gold Wing'llä ajaneella karju-seriorillakin taisi kastua peräti uloimmat sormet ja kyydissä istuneella juniorilla suurin ongelma tuntui olevan nälkä.

Kyllä tuli possuille äitiä ikävä. Tästä toinen pikkupossu saikin ajatuksen soittaa äitipossu apuun. Ja eikun kärsät kohti entistä kotikarsinaa Kuusankoskelle. Siellä Kinkut lämmitettiin saunassa ja sen jälkeen vielä syötettiin kylläisiksi. Vielä oli kasattu kolmesta huushollista röykkiö kuivia vaatteita Kinkuille - äitipossun miesystävän pitkistä kalsareista lämminvuorisiin kelluntahaalareihin ja kaikkea siltä väliltä. Omista vaatteista saatiin saunassa kuiviksi toisen Kinkun puffi ja toisen alushousut. Näin parin tunnin päästä karavaani jatkoi tyytyväisenä matkaa. Sadekin oli tällä välillä loppunut.

Loppumatkalla vielä tuli yksi sadekuuro niskaan, mutta siitä voisi sanoa kuten nainen yöstä hammaslääkärin kanssa - ei tuntunut missään.

Märkä reissu, mutta tulihan tehtyä.

Lopuksi; kolminkertainen hurraahuuto aina luotettaville äitipossuille!!!!

Reissussa oli kastumassa Kinkut Teija ja Marru.

Karoliinan kahvimylly 4.7.2009

Lähtö kahden kinkun voimin Järvenpäästä ja Mäntsälästä tuli kinkkuvahvistuksia mukaan. Sää oli puolipilvinen, mutta Marsan katteettomalla pyörällä ehkä vähän turhan tuulinen. Niinpä allekirjoittaneella oli Lahteen saakka harkinnassa jättää leikki kesken, mutta sisu ei onneksi antanut kuitenkaan periksi vaan jatkoin muiden mukana eteenpäin. Olisi jäänyt yksi tosi mukava kokemus kokematta.

Lahdesta joukko kasvoi vielä kahdella kinkulla ja matkaa jatkettiin Vääksyn kautta Sysmään todella upeissa järvimaisemissa. Sysmässä Maila jo odotteli meitä ja jatkoimme matkaa hänen kotiinsa. Pyörätkin saatiin turvallisesti parkkiin nurmikentälle.

Tytär oli loihtinut runsaan kahvipöydän maukkaine leivonnaisineen. Tällä vauhdilla kinkuilla on syksyllä sulattelemista, että mahdutaan ajopukuihimme. Kahvittelun jälkeen matka jatkui Luhangan kautta Karoliinan kahvimyllylle ja yllätys, taas olimme kahvilla ja leivonnaisista nauttimassa!!! Kahvimyllylle mentäessä tuli testatuksi pieni pätkä soratietäkin. Onneksi vain pihatien pätkä..

Tässä kohtaa tuntui jo sen verran viileältä, että oli lisättävä vähän vaatetta ajotakin alle. Diktaattorikin pani päälleen pääkallohupparin, joka sopi hänelle vallan mainiosti! Matka jatkui Pertunmaan kautta Heinolaan. Olihan aikaa jo kulunutkin edellisestä ruokailusta, joten Tähtihovissa taas tankattiin, suolaista tällä kertaa. Pikkupätkä mentiin moottoritiellä ja taas vanhalle tutulle Lahden tielle.

Muistion kirjoittajan täytyy sanoa, että hartiavoimin töitä tehneenä olin aivan puhki. Matkaa tälle päiväajolle kertyi kunnioitettavat 420 km.

Kiitokset Marru, Eija x 2, Tarja, Satu ja Maila mahtavasta matkaseurasta taas kerran kiittelee muistion kirjoittaja Marsa!

 Ylikypsä kinkku matkalla jossain päin Pohjois-Suomea 

2.-7.7.

Torstaiaamu 2.7. valkeni aurinkoisena ja lämpimänä. Oli tarkoitus startata pyörät klo 10.00 kohti pohjoista. Pyöryeeseen kuuluivat Jouni, Mari ja Sipa. Kuuden pyörän letka oli ihmeesti kutistunut kolmeen. Joku ei lähtenyt, toinen taas siirsi lähtöpäivää myöhemmäksi, tai joku muu hyvä tekosyy. Mikalla paras selitys, murtunut kylkiluu. Ei siinä jäykkäperä harrikalla ajella.

Jouni, joka on tosimies, eikä pahemmin kruusaile pyörän ja ajovarusteiden kanssa, oli illalla tuonut pyöränsä "huoltoon" Diltti resingin talliin Hirsimetsäntielle. Aikomuksena oli vaihtaa öljyt ja suodattimet. Kuinka ollakaan Olli, joka on meidän pyöräexpertti, joutuikin jäämään ylitöihin, eikä voinut näin ollen rukkailla pyörää. Siispä pojat lisäsivät öljyä.. Takavaloakin yritettiin kunnostaa, kun siinä tuntui olevan kosketushäiriötä...

Aamulla klo 9.30 pyörä edelleen jökötti tallissa. Siispä soitto Jounille: "Täällä epätietoinen ylikypsä kinkku Hirsimetsäntieltä tiedustelee milloin lähdetään ja mistä?" Vastauksena oli, että on tässä auton tankkausta ja Mari pitää hakea pajalle, mutta kohta lähdetään. Naisia saa kuulemma aina odotella, joten päätin näyttää ja tälläytyä valmiiksi alas, etten ainakaan omalta osaltani olisi odoteltavien listalla.

Käveltyäni siinä pihalla hyvän tovin ympyrää ja käytyäni hermopissillä, sain ilokseni huomata, että Jouni ja Mari kurvasivat pihaan. Vähän lisää pyörän huoltoa ja paria hartaudella poltettua natsaa myöhemmin saatoimme lähteä Ahtialaan Jounin pajalle, jossa oli Marin pyörä ja varusteet.

Vaan kukapa sitä nyt likaisella pyörällä haluaisi ajella...Arja rouvahan se siellä painepesurilla ruiskutteli Marin shadowia... Viimein päästiin liikkeelle. Mutkatietä Ahtialasta Vanhalle Heinolantielle ja todettiin, että Jouni ja Mari tarvitsevat polttoainetta, siis Heinolassa tankataan, kello on 11.30.

Matka jatkui ihanassa säässä ja ennen Sysmää huomasin, että perään oli saatu ajoseuraa. Hyvässä sovussa huristelimme Leivonmäelle, jossa nautittiin ensimmäiset kahvit. Kaveri joka ajeli kanssamme tuli juttusille ja kutsui saunaan Pihtiputaalle. Oli talo näet 4-tien varrella. Kiitettiin tarjouksesta, mutta edessä olevaan pitkään ajomatkaan vedoten kieltäydyimme tällä kertaa kutsusta.

Matka jatkui mukavasti ja takapuoli puutui tasaisin väliajoin. Noin 30 kilometriä ennen Pulkkilaa Mari kertoi ajelleensa jo jonkin matkaa varatankilla. Pitäisiköhän kääntyä takaisin tankkaamaan? Mutta ei me sellaista. Haetaan sulle bensaa pullolla jos loppuu kesken. Ei loppunut, mutta ei ole koskaan ennen mennyt niin paljon soppaa tankkiin. Samalla tankattiin itsemme ja mahat pullottaen matka jatkui kohti Oulua. Noin 600 kilometriä ajettuamme saavuimme Iihin, jossa oli huoneet varattuina gasthausissa. Mari ja Jouni kävivät näyttämässä itseään paikallisessa kuppilassa. Sipa tyytyi telkkarin ohjelmatarjontaan ja muutamaan venyttelyliikkeeseen.

Aamupalan jälkeen tavarat nippuun ja edelleen kauniissa aurinkosäässä kohti Pelloa. Vaan Jounin pyörä ei halua käynnistyä, vaikka vasta oli huollettu... Siis huoltsikalta hakemaan käynnistyskaapeleita. Tarvitaan sitten enää yksi nainen ja saadaan pelastettua mies pulasta. Sipa antaa akusta virtaa ja taas mennään. Eihän nimeni turhaan ole Virtanen.

Päätettiin myös hakea tulppia ja muuta rekvisiittaa matkan varrelta Yli-Torniosta. Siellä on hyvä varaosaliike ihan tien vieressä.

Mika ja Jounin vaimo Arja olivat lähteneet Lahdesta dynalla aamulla neljän aikaan ja odottelimme heitä liikkeen pihalla. Jälleennäkemisen ihanassa riemussa sovittiin menevämme Nesteelle kahville, ennen kääntymistä Kilpisjärventielle. Jouni ja Mari koukkasivat takaisin tielle vaalean punaisilla, mutta valot kestivät niin kauan, että Sipa ja huoltoauto jäivät pahan kerran jälkeen. Sipuliini huristi letti suorana kohti tuntematonta, kunnes takaa kuuluu TÖÖT, pitkään ja hartaasti. Käsimerkeistä voin päätellä, että pieleen meni, jättäydyin ja päästin auton edelle. Sitten uukkari ja takaisinpäin. Kotvan ajettuamme tulimme Nesteelle (hitsin huonosti näkyi.... taas sitä puustoa edessä...) Mari ja Jouni tipotiessään, ei kuin Kilpisjärventielle ja eteenpäin oli eläväisten mieli. Kaksikko saatiin kiinni ja seuraavalle huoltsikalle sufeelle. Voi sitä ilkkujen määrää, kun pyörät saatiin parkkiin. Meinasitkos Ruotsin puolelle visiitille ja muita koottuja piruiluja. Kaikkea sitä saa kinkku parka kestää. Jos vähän tullin puomia hivottelee, niin ei tuosta nyt kannata meteliä nostaa. Sitä paitsi matkailu kuulemma avartaa.

Aavasaksalla nautimme vielä virvokkeita ja siitä sitten yhtä soittoa Pellohovin takapihalle. Tavarat sisälle ja me neuvoa antaville hotellin baariin. Kaik yhes koos. Kivaa!

Lauantai valkeni sateisena ja koleana. Ei tietoakaan hellelukemista, auringosta puhumattakaan. Alakerran kaupasta kävimme ostamassa kertakäyttöiset sadetakit ja Mikalle sateenvarjon. Lämpökerrastolle ja fleacevaatteille oli käyttöä. Sitten lähdettiin raalle kuten Pelholaiset sanovat. Kaksi päiväiset SM-jokkis kisat olivat edessä.

Sadetakille oli heti käyttöä, tuulikin niin vietävästi. Hieno herra sateenvarjoineen oli pulassa. Suoja nurinpäin vähän väliä. Toimi lähinnä kävelytukena. Päivä saatiin pulkkaan kisoja seuraten. Miehet jäivät vielä radalle tekemään ostotarjousta kilpurista. Sipa läksi nonstop linkkukyydillä takaisin hotellille, huulet sinisinä ja kohmeisiin käsiin työnnettiin se sateenvarjo, siitä kun oli vain riesaa. Vaan eipä ollut enää...se jäi linja-autoon...Hip hei päästiin siitäkin. Kyllä mua taas kehuttiin ja kyllä oli aihettakin.

Sunnuntaina ajettiin finaalit ja Harjun Antti korjasi potin. Pääpalkintona oli kolmipyöräinen MOOTTORIPYÖRÄ, ei kuitenkaan straikki. Tässä oli kaksi pyörää edessä ja yksi takana.

Maanantaiaamuna matka jatkui kohti itälappia ja Suomutunturia. Vettä tihuutti ja tuuli navakasti, Ssuomen suvi oli kääntänyt arkisemman puolensa. Kurahousut jalkaan, Jounille pyörään virtaa, tankkaamaan ja eturenkaat Rovaniemen suuntaan. Kemijärvellä tankattiin ja ostettiin sapuskaa mökille. Suuremmilta sateilta vältyttiin ja päästiin Suomulle lähes kuivin nahoin.

Viimeisessä mutkassa, lähes mökin portilla Sipa päätti ajaa kylkimöyryä. Vauhti ei päätä huimannut n.20 km/t, vaan eipä kerinnyt kissaa sanoa, kun etupyörä läksi alta soralla. Särkynyt vilkunlasi ja pieni naarmu lokasuojassa olivat näkyvät vauriot, mutta se kolaus itsetunnolle... selviääkö siitä ikinä? Sadatellessa meni se iltapäivä.

Lähi baarissa nautittiin pakollinen poronkäristys. Hyvää oli, kuten aina. Saunottiin ja hyvien unien jälkeen taas matkaan pollet pulleat. Kas ei jaksanut sataakaan. Kohtalaisessa joskin koleassa säässä pöristelimme Kuusamoon päin, poroja väistellen. Matka taittui rattoisasti, kunnes 15 km ennen Suomussalmea hanat aukesivat, mutta tosi motoristihan ei sadeasua kaiva kesken matkan. Jounilla oli ajovarustus tosi miehinen - farkut. Suomussalmella Teboilille lämmintä juomaan ja sadetta pitämään. Kurapöksyt jalkaan ja kuin taikaiskusta sade taukosi.

Kuopiossa pysähdytään syömään ja ilmakin on mukava, poutaa ja +18C. Sadeasut voi riisua. Kyllä pyöräily on ihanaa. Matka taittuu ja Leppävirralla kamera räpsähtää. Muistimme hymyillä. Toivottavasti tuli hyvä kuva.

Mikkeliä lähestyttyämme alkoi visiiriin hiljalleen tipahdella vesipisaroita. Ei aikaakaan, kun vedimme jälleen sadeasuja yllemme. Sitten sitä tuli, vettä nimittäin ja niin , että riitti koko kesän tarpeiksi. Kuortin ABC:llä pysähdyttiin tankkaamaan ja ruokaostoksille. Lämmin kahvi teki terää ja vitsitkin irtosivat, vaikka kello oli jo melkein 23.00. Alkoi viimeinen stintti Lahteen. Tuuli yltyi ja vettä oli tiellä runsaasti. Sipalla sileä eturengas, tumma visiiri ja Jounilla ei palanut takavalo. Pimeääkin oli kuin mörön takapuolessa. Sipuliini yritti motarilla ajella Jounin takana ja näyttää valolla rekisterikilpeen, etteivät ohittelijat olisi linkaisseet "mustaa möykkyä" horsmien ja ohdakkeiden joukkoon lehmien iloksi pellolle.

Loppu hyvin kaikki hyvin. Kotona oltiin puolilta öin hengissä ja märkinä kuin uitetut koirat. Ei kun turkki pörrölleen ja kohta taas ajellaan, eikä olla moksiskaan. Kyllä matkailu avartaa!

Sipa

Hanko 25.7.2009

Torstaina Lahdessa tavattuamme ajelujen merkeissä keskustelimme tulevasta lauantain Hanko reissun siirtämistä sunnuntaille, koska alustavan säätiedotuksen mukaan piti sataa koko päivän.. Keskustelussa päädyimme kuitenkin siihen, että reissuun lähdetään lauantaina satoi tai paistoi ja jokainen saa omalta osaltaan päättää, lähteekö mukaan vai ei.

Lahdessa lauantaiaamu oli hyvin pilvinen ja taisi vähän tihuttaakin vettä, mutta kun kerrankin minulla, Johanna Kinkulla, oli mahdollisuus osallistua ajopäivään lähdin reippaana Kärkkäisen pihalle odottelemaan muita Kinkkuja. Muita Kinkkuja ei näkynyt eikä röhkinää kuulunut. Olivat kait päättäneet jäädä "karsinoihinsa" makailemaan ja lähdin yksin ajelemaan kohti Järvenpäätä. Tarja-Kinkun tapasin

Kärkölän risteyksessä ja siitä yhdessä suunnistimme jo orastavassa auringon paisteessa kohti Järvenpäätä. Matkalla Lahdesta sain kuin sainkin kasteen niskaani, mutta Järvenpäässä oli jo ajovarusteet lähes kuivat ja aurinko paistoi lämpimästi.

Järvenpäässä meitä odottelivat Marru, Vuokko ja Eija. Niinpä meitä oli viisi Kinkkua innokkaana valmiina matkaan kohti Hankoa. Aluksi letkaa johti Eija Nurmijärvelle saakka. Ajoreitin Marru ja Timo oli käynyt ajelemassa jo etukäteen ja eipä muuta kuin Marrun perään ja menoksi. Timo oli varoittanut Marrua, että Kinkut kyllä "pissaa hunajaa" kun näille teille pääsee. Ja niinhän siinä kävi, tie mutkineen ja maisemineen oli mukava ja kaiken kruunasi loistava ajosää. Aurinko paistoi, mutta ei ollut liian kuuma ajella.

Ajoreitti johti meitä myös Kehä III:lle ja se oli minun ensimmäinen kerta ajella "niin isoa kehätietä pitkin". Eihän siinä muuta tarvinnut kuin vääntää kaasua ja pysytellä muiden mukana. Ensimmäisen kerran pysähdyimme Kehän jälkeen hieman hengähtämään tien sivuun ja hörppäsimme vesipullosta vettä. Marru selitti etukäteen hieman reitin kulkua, mutta eipä se jäänyt mieleen, joten ajelimme edelleen Marrun perässä nautiskellen mutkaisista reiteistä ja mahtavista "lehtomaisista" maisemista.

Vähitellen tien viitat muuttuivat ruotsinkielisiksi ja siinä niitä seuratessa tuli kerrattua ruotsin kielen taitoa. Ensimmäinen kahvitauko oli Inkoossa, sataman tuntumassa kirjastokahvilassa. Olihan jo taitettu matkaa melkoinen huikonen, joten kahvi ja leipä maistui ulkoterassilla tosi hyvältä. Kahvia nauttiessa kuuntelimme Eijan kertomusta alkukesän Euroopan ajelusta ja siitä virisi taas perinteinen keskustelu siitä, onko "tomtom" karttaa parempi?? Päätimme, että kumpikin on hyvä ja tilanteesta riippuen kummankin avulla perille on päästy.

Hangosta mukaan otimme "Hangon keksi"-ilmeen mallin ja leveä hymy huulilla suuntasimme paluumatkalle. Matka jatkui Pohjalle (paikkakunta) ja nyt ollaan matkalla ylöspäin Onneksi ei jääty pitemmäksi aikaa Pohjalle!!! Seuraavaksi saavuimme Fiskarsiin, minkä valitettavasti vain ohitimme. Ei siis saatu matkamuistoksi käsin tehtyjä "kippoja, kappoja eikä kaukaloita". Ehkä hyvä niin...sillä kaikilla Kinkuilla taitaa olla erilaisia ruokakaukaloita kaapit täynnä???

Reissun päätteeksi kävimme tutustumassa Mustion Linnaan. Sinne Marru oli suunnitellut vievänsä Timon viettämään romanttista ja sadunomaista hääpäivää. Suunnitelmiin oli tullut kuitenkin muutos eikä he olleetkaan sinne päässeet, mutta sepä jäi Marrun mieltä painamaan, jotta millainen paikkahan se ihan oikeasti on ja siksi kävimme sen tarkistamassa. Paikka jo heti ensi silmäykseltä vaikutti erittäin hyväksi paikaksi viettää muistorikkaita juhlahetkiä, kun Linnan edessä odotti hääparia mahtavan hieno valkoinen limusiini. Puistossa tapasimme myös hääparin, missä heidän onnen päiväänsä ikuistettiin.

Päivän päätteeksi nautimme kahvit ja ideoimme uusia reittejä ja retkipäivän suunnitelmia. Mukana olleet olivat tyytyväisiä päivään ja yhdessä ajelimme vielä Tampereen tien varteen tankkaamaan. Hyvinkäällä Järvenpään porukka erkani joukosta ja me muut jatkoimme matkaa kohti Mäntsälää. Mäntsälästä meitä joukossa oli mukana minä ja Tarja. Juustoportille pysähdyimme jutustelemaan vielä päivän kulusta ja hieman hengähtämään. Molemmat olimme samaa mieltä, että päivä oli tosi mukava, ajo sujui ja reittivalinta mielenkiintoinen, vaikkakin kilometrejä kertyi useita satoja.

Olin kuin Hangon keksi - tyytyväisenä, ja lähdin ajelemaan kotia kohti Lahteen,

Kiitos kaikille mukana olleille Kinkuille mukavasta matkaseurasta ja Karttavastaavalle Marrulle kiitokset hienosta reittivalinnasta☺☺☺(tämä on Hangon keksi-ilme)

☺Johanna ☺

Turkia, Lintukoto Karmk:n kokoontumisajot 8.8.2009

Kotkan Pärinäpojat olivat pyytäneet "Kinkut" vieraakseen ja veivät meidät tutustumaan Karmk:n kokoontumisajoihin Turkialle, Lintukotoon. Juha " jussi" Pärinäpojista lupautui opastamaan meidät Hurukselasta, Susikosken sillalta kyseiselle paikalle kunhan pääsisimme sinne omin avuin...

Lähdettiin matkaan hyvissä ajoin klo.9.00 Mäntsälän Juustoportilta, pohjoisen "kinkut" Johanna, Sipa ja Tarja eli minä odottelimme etelän kokoonpanoa paikalle ja sieltähän Marru, Teija, Marsa ja Marsan saparo saapuivat, ai mikä saparo... Marsa käsityöihmisenä oli loihtinut hauskan saparon kypäräänsä, tilauksia alkoi sadella...saadaankohan samanlaiset...? Saadaan..

Marru jakoi ennen lähtöä jäsenkortit, Johannan numero oli 013, huolestunut huokaus, tuottaakohan tamä epäonnea? No ei muut "Kinkut" psyykkasivat Johannaa...mutta?

No eipä muuta kun menox, Mänsälän läpi ja Porvooseen päin ja vasemmalle kohti Pukkilaa ja Myrskylää... pysähdys, kolme Kinkkua puuttuu...näyttivät olevan parkissa Porvoontien varressa. Hetken päästä kolmikko paikalla, syynä Johannan löystynyt peili, jonka mekaanikkomme Sipa Saparo korjasi

...matka jatkui leppoisasti aurinkoisessa säässä Pukkilaan, Myrskylään, Artjärvelle ja sieltä Elimäelle, jossa pysähdyimme aamukahville... iloinen röhinä täytti teranssin... Marsa kiinnitti huomiota puku päällä ajavaan motoristiin. Tuohon varmaan pitäisi pyrkiä. Muut oltiin samaa mieltä. Ajotakki kaverilta kuitenkin löytyi puvun takin päälle." Mee nyt kuvaa se " yllytettiin Marsaa ja niin se "Kinkku" meni, pitäähän reissulla kuvia ottaa.

Soitto Pärinäpoikien "Jussille", tulossa ollaan, tulepa vastaan Hurukselaan, Susikosken sillalle. Ehdittiin sovittuun paikkaan ennen Jussia, hetken odottelun jälkeen punainen Kawasaki kurvasi paikalle. Esittelyn jälkeen lähdettiin Turkialle, veikan vetäessä letkaa, minä viimeisenä.

Ensimmäinen risteys oikealle Anjalaan, muutamalta Kinkulta hyvin... mutta oliko n:ro 013 sittenkin aidon oikeesti huonon onnen numero. Marru oli vahingossa törmännyt Johannan pyörään, ajo loppui siihen. Siinä sitä ihmeteltiin koko porukka mitä oli tapahtunut. Jalkatappi poikki ja vilkku vääntynyt, onneksi ei sattunut henkilövahinkoja. Vain mustelma Johannan jalkaan...ei kun remonttihommiin tai Jussihan siinä "pääsi", Sipa mekaanikkomme auttaessa ja Marsan teipatessa vilkkua. Homma hanskassa matka jatkuu... Anjala, Inkeroinen... nyt päästiin ajamaan kunnon mutkapätkää kohti Haminaa. Traktori edessä.. pyörät hetkeksi parkkiin ja tupakkitauko, menkööt rauhassa minne onkaan menossa tuumailtiin, kohta jatketaan.

Saavuimme Lintukotoon puolen päivän jälkeen. Portilla annoimme tiedot itsestämme ja pyöristä. Kahdeksan euron päivälippu sisälsi aterian ja kahvit. Perunamuusi ja lihapullat tekivät kauppansa nälkäisille matkalaisille. Meidät otettiin vastaan hilpeän ystävällisesti ja moni oli kiinnostunut "Kinkkujen" toiminnasta. Ssiinä sitten kertoilimme histioriastamme ja toiminnastamme. Kolmisen tuntia vierähti nopeasti, seurasimme soutukilpailua "pylly penkkiin ja souda" kauniimmin sanottuna, kannustushuutojen lomassa, Sipan ja Marsan vauhdikkaan läpän heiton lomassa... tututtuun tapaan..pissathan siinä välillä meinasi housuihin tulla...

Kotimatkalle lähdimme neljän maissa. Tankkaus Leikarilla ja kiitokset Jussille mukavasta päivästä ja "Kinkkujen" kestämisestä... Elimäellä vielä virvoke-ja tyhjennystauko. Tarjalla, minulla, vielä pieni haaveri, matkamittarin vaijeri poikki, mutta eipä se haitannut kun navigaattorista pystyi seuraamaan nopeutta. Artjärvellä pysähdys, kiitos matkaseurasta ja mukavasta päivästä, etelän "Kinkut" Myrskylän kautta kotiin ja pohjoisen Orimattilan kautta...Turvallista kotimatkaa...

Tarja Mukana olivat Marsa, Sipa, Marru, Johanna, Teija ja matkakertomuksen väsännyt.

Hartolan Markkinat 5.9.2009

PIMS! Silmäni rävähtävät auki. Tänään on SE päivä. Pääsen ekakertaa Ylikypsien Kinkkujen päiväretkelle kohteena Hartolan maankuulut markkinat. Äkkiä ylös, ajokamppeet niskaan ja mopo laulamaan. Ajelen innoissani lähes autioita kotikaupunkini katuja Kärkkäisen P-alueelle. Ilma on eilisen kaatosateen jäljiltä kostean harmaa, sanoisinko suorastaan KYLMÄ, eikä parkkipaikalla ole kinkun kinkkua. Entäpä jos ketään ei ole tulossakaan, jos muut eivät olekaan yhtä HULLUNinnokkaita ajajia! Vaan - ei hätää, tuoltahan jo kaartaa paikalle toinen "hullu", Päivi T. (noviisi hänkin) yhdessä miehensä Kimmon kanssa. Päivi hytisee jo valmiiksi kylmästä, kun on kastunut läpikotaisin eilisessä sateessa, eikähän nahkapuku millään kerkeä kuivua yhdessä yössä.

Sitten väkeä alkaa virrata paikalle, Johanna, Päivi J. miehensä saattelemana, Vuokko ja Eija R. sekä Tarja. Nyt ovat kaikki tämänpäiväisen retken osallistujat kasassa. Pienen juttutuokion ja reittisuunnittelupalaverin jälkeen lähdemme iloisena kinkkuparvena matkaan. Kurvailemme kivat Paimelan ja Vesivehmaan mutkat, ohitamme Vääksyn taajaman ja Asikkalan kirkon. Aina yhtä elähdyttävällä Pulkkilan harjulla pysähdymme Reimarille pitämään taukoa. Kuumat kahvit, teet ja kaakaot tulevat aamukoleassa ajettujen kilometrien jälkeen tositarpeeseen kohmeisille kinkuille, ja useampikin meistä harkitsee vakavasti kahvanlämmittimien asennuttamista. Iloista puheensorinaa ei edes kylmyys onnistu vaimentamaan, mutta koska tarkoitus on kuitenkin päästä Hartolaankin joskus, niin: nyt pulinat pois, mopot tulille ja kinkut baanalle.

Ajamme Sysmän keskustan läpi Hartolan tielle. Täällä vanhaa taivasta alkaa pilkistellä yhä pumpulisemmiksi muuttuvien pilvien lomasta, ja puiden väleistä vilahtelevat vielä äsken niin ankean harmaat järvenselätkin välkehtivät nyt kirkkaan sinisinä. Auringon ensi säteissä tiellemme putoilevat lehdet muuttuvat kimaltavaksi kultasateeksi. Lehmäsiskot tuolla haassa hymyilevät ymmärtävästi ohi päristelevälle kinkkujonolle: hienoa sisaret! Ja näettekö naiset, variksia tienposkessa selvästi naurattaa tällainen maailman meno. AAH, juuri kaiken tällaisen takia moottoripyöräily on nii-iin ihanaa!

Perille Hartolaan tullessamme pysäköimme pyörämme ystävällisen parkki-isännän neuvojen mukaan siistiin riviin Neste-Jari-Pekan pihaan.

Hartolan markkinat on Suomen suurin yksipäiväinen markkinatapahtuma. Tänä vuonna kävijöitä odotetaan peräti 30 000. En tiedä toteutuiko tuo, mutta hirmuisen paljon väkeä pienen kunnan raitilla tungeksii ja voi sitä kojujen määrää ja myytävän tavaran kirjoa!

Osa kinkuista tekee kivoja markkinalöytöjä, joita ehkä tulemme jossain mukavassa yhteydessä myöhemmin näkemään(!?), toiset tyytyvät herkuttelemaan muikuilla ja muurikkaletuilla, oikein hillovuorella ja kermakeolla höystettynä - tietenkin.

Kukaan mukana olleista tuskin asettuu poikkiteloin, kun kerron, että paras oli vielä edessä: Päivi J. on kutsunut meidät mökilleen. Siis matkaan. Letkassa ajelemme hissukseen muutaman kilometrin kohti etelää, käännymme pienelle HIEKKAtielle jota jurruutetaan muutama kilometri, käännymme vielä pienemmälle HIEKKAtielle, vauhti hidastuu ja käännyimme ihan pikkariikkiselle HIEKKAtielle. Mutta

kukaan ei ole kaatunut ja tämä tie toi meidät mitä ihastuttavimmalle mökkipihalle rauhaisan lammen rantaan. Tämä paikkahan on oikea Avalon!

Voi meitä onnenkinkkuja, kun emäntämme Päivi Johannan avustamana kantaa kahvit, teet ja herkkusyötävät ulos terassille auringon lämpöön. Mikäs meidän on tässä herkkuja nautiskellessa ja mukavia jutustellessa! Tällainen tuoreempi (siis jäsenyysiältään!) kinkku saa kuulla monta mukavaa tarinaa kinkkukerhon alkuvaiheista ja aiemmista reissuista.

Onnistumme myös joltisenkin ovelasti kutsumaan itsemme tänne saunomaan, uimaan ja SUIHKUUN (tällä mökillä sekin on erityinen elämys) sekä mahdollisesti jopa VAAHTOKYLPYYN Päivin pihamaalle!

Kello käy vilkkaan - niin kuin sillä on tapana, erityisesti, kun on oikein mukavaa. Niin nytkin. On tullut kotiinlähdön aika. SUURKIITOKSET, PÄIVI, meiltä nasuilta sinulle, ehtoisalle emännällemme!

Vilkutamme hei-heit Päiville ja taas karavaani kulkee. Ajaa posotamme melkoista haipakkaa Lusiin ja vielä reippaampaa kyytiä Lahteen. Pienen juttutuokion jälkeen ajamme vielä kotvan kimpassa, kunnes kinkku kerrallaan erkanee porukasta ja suuntaa omaa kotiaan kohti. Summa summarum: Hieno reissu, hienossa syyssäässä, erittäin hienossa (A-lk!) kinkkuseurassa!

Kirjoitti: noviisikinkku Marianne Mukana reissussa olivat: Tarja, Johanna, Päivi J., Vuokko, Eija R. sekä noviisit Päivi T. ja Marianne

Iittala 20.9.2009

Syksyinen upea aamu pisti vipinää kinkkuihin, joita olikin Mäntsälän juustoportille kerääntynyt peräti 17. Oli tosi hieno pyörärivistö, mitä joku miehenoloinen siinä taasen tsiikailikin. Reissuun lähti kuitenkin 16 kinkkua. Leena Elimäeltä oli uutena kinkkuna tullut katsastamaan porukkaa ja mitä liekään siitä miettinyt, kun käänsi kärsänsä heti kohta kohti kotia. (Vai olisko syynä kotiin lähtöön ollut sittenkin se alkava flunssa?)

Kahvit höräistiin eikä ostettu edes tuliaisia Pentikin myymälästä.

Menopelit käyntiin ja Marianne keulille. Diktaattori seurasi siinä ihan nätisti ja me muut kinkut perässä. Lähdimme kohti Oittia, mistä etenimme vauhdikkaasti pitkässä letkassa Turenkiin, Hämeenlinnaan ja Aulangolle . Suuntavaistoni on juuri se 360 astetta ihan mihin vaan, mutta tie oli mukava ajaa ja lopulta ohitimme Parolan panssarimuseon (luulinkin jo olevani Tampereella). Yllättäen olimme jo Iittalassa koko hieno letka.

Kyllä siinä sunnuntai "käveliät" sekä "autoiliat" olivat suut selällään, kun kinkut pyyhkäisi lasimestan pihaan:)

Marru keksi, että pistetäänhän uudelle ROUVALLE onnittelulaulut soimaan, ja niin me laulaa lurautettiin puhelimen välityksellä Sipalle siinä koko porukka. Nyt viimeistään vedettin kaikki huomio meihin.

Lähdimme kiertelemään putiikkeja ja kaikkea kivaahan sieltä löytyikin. Marsa se bongasi koko paikan makeimman possun ja omi sen ainoan kappaleen ja innokkaasti sitä esittelikin. Ennen kuulemma keräili liskoja?? hm.... Ehkä me muut sit löydetään seuraavalla kerralla jotain vielä ihanampaa????

Kahviteltiin terassilla ja nautittiin vielä niin lämpöisestä auringosta. ostain ihmeen syystä puhe siirtyi vähän väliä suklaapuotiin, joten tyyliin kuka ensin ehtii...painuimme siis makeille ostoksiille. Herkkuja oli tarjolla, jotenkin ne ruosteiset työkalut jäi mieleen (aika hienot). Pari kinkkua pystyi kuitenkin vastustamaan näitä makeita himoja - ihmettelen.

Uusi kinkku Leena Kausalasta jätti meidät lähtemällä anoppilaan Valkeakoskelle. Hatunnoston arvoinen suoritus, kinkku vasta 3:tta kertaa ajamassa kortin saannin jälkeen (eli HerkkuKinkku -osastoa). Hieno ja rohkea veto!!! Oikea kinkku oikeaan porukkaan.

Tulomatkalla ajoimme Aulangon puistolenkin, mikä olikin tosi kaunis. Pysähdyimme "joutsenlammelle" ja joku iso "valkoinen ankkakin" siihen heti tuli jutusteleen. Kyllä tämän porukan kanssa liikkuessa saa kohta noita isompia ankkoja ruveta hätyyttelemään (heh heh).

Siinä Marsa otti valokuvia niin pajon, kun käsissä pituutta riitti. Kinkkujen vatsat halusivat jo muutakin kuin pelkkää kuution tärinää. Siispä pihvipaikalle Oittiin. Ilmeisesti jokusilla kinkuilla vararavinto riitti kotia saakka, koska muutamat jatkoivat matkaa samantien.

Se, mitä opin tästä reissusta näin uutena kinkkuna oli, että

--- ei pidä ajaa syksynlehtien päältä

--- ei pidä ajaa maahan maalatun/korotetun 8o numeron päältä

--- ei pidä ajaa kieli hampaiden välissä.

Kaikkea ihanaa kaikille kinkuille !

Päivi